torstai 1. toukokuuta 2008

Parveke tänään


Huh hellettä! Parvekkeellamme on mittarin mukaan jo 22 astetta lämmintä. Lisäksi siihen paahtaa aurinko suoraan, joten tällä hetkellä on hyvä istuskella sisällä. Parvekkeella saa juoda koko ajan vettä. Toin jo tuonne tuolitkin, että voi istuskella aamuisin tuossa arkun päällä ja iltaisin sitten tuoleissa. Aurinko laskee sopivasti niin, että osuu viimeiseksi tuolien nurkkaan.


Otin myös pressut pois noista kukkalaatikoista. Jos joskus saisi väkerrettyä niihin sisukset siihen kuntoon, että laatikoihin saisi joskus istutettuakin jotain. Tällä hetkellä eristeet ovat vielä parvekkeen oven takana.

Tämän näkee, kun istuu tuolissa. Taimet ovat ulkoilemassa. Nyt on virallisesti kesäaikaan siirrytty parvekkeellakin, kun vaihdoin talvilyhdyn valkoiseen kesälyhtyyn. Lintuhäkin paikalla roikkuu orkideani, joten häkki on nyt tilapäisesti arkun päällä. Purppurajuorukin pääsi ulkoilemaan, että saisi väriä pintaan. Tämän kuvanoton jälkeen trimmasin sitä vähän:

Leikkasin pois hontelot talven aikana kasvaneet varret, jotka eivät taida ikinä violeteiksi muuttua. Varsinkaan nyt, kun päätyivät kompostiin. :)
 
Parvekelaatikot ammottavat vielä tyhjyyttään.
Otin "ylimääräiset" nukkumaijat ulkoilemaan. Pääsivät parvekkeen kaiteen taakse suojaan paahteelta. Yritän jossain vaiheessa saada vietyä nämä kirppikselle, mutta juurtukoot nyt ensin kunnolla.

Lisääntyvä valo tekee kyllä ihmeitä huonekasveille muutenkin. Tässä (ilmeisesti) rionjuoru, joka on kummasti rotevoitunut kun vettä on saanut säännöllisesti ja vaihdoin sen uusiin multiin.
 

Muitakin huonekasveja voi nyt ihailla parvekkeelta käsin, kun siirsin ne ikkunalle taimien tilalle. Taimet tulevat kyllä vielä yöksi sisälle, mutta ne saavat silloin tyytyä keittiön pöytään. Lisävalot palvelevat nykyään enää tasoina joille laittaa kasveja, niitä ei enää ole pidetty hetkeen päällä.
Orkidea tänään. Leikkasin hänestä eilen pahimmin mustien täplien laikuttamia lehtiä pois, ja vahdin nyt miten tilanne kehittyy. Ainakaan vielä uusissa aluissa ei näy merkkejä mustista täplistä. Kyllä, uusissa aluissa, monikossa. Huomasin nimittäin tänään tällaisen:
 

Sieltä se kovasti yrittää tunkea. Laitoin vertailun vuoksi vielä tuon vanhemman alunkin tuohon. Ei kai kasvi ainakaan kuolemaa tee, jos se kasvaa? Nimittäin kun tuota mustaa on mielestäni tullut nyt useampaan kohtaan kuin aiemmin... No, vahditaan edelleen. Ja sumutellaan usein, ettei kasvi kärsi liian kovasti paahteisen parvekkeen oloista.


Hyvää vappua kaikille!

0 kommenttia: