sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Turun reissun tuomisia


Tämän syksyn reissuihin on kuulunut myös käynti Turun kasvitieteellisessä puutarhassa. Harmi, että kamera unohtui kotiin. Mukaan tarttui kahden kärhön ja kääpiösamettikukan siemeniä, vesihyasintti ja iso pistia. Hieno paikka, suosittelen, jos ei ole vielä tullut käytyä. Oli hauska reissu, käydään varmasti ensi kesänä uudelleen, kun ulkopuutarhassakin on jotain katsottavaa. Harmi, että kymbidejä oli esillä vain 2 erilaista, mutta tuli sitten vedettyä oikein alan gurua hihasta, ja opittua mm. että on olemassa luonnonlajinen orkidea, jonka kukat haisevat hevosenlannalta. :) Se oli sopivasti kukassa. Kuulin myös, että Jämsän puutarhaopistolta heillä on ollut harjoittelijoita, eli jos sinne päätän lähteä opiskelemaan, tuonne voi päästä.

Heti kun tuonne kasvihuoneisiin astuin, olin kuin kotonani. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kihlattuni lähtikin kahville minun jatkaessani kiertelyä itsekseni kunnes hän tuli vetämään hihasta että bussi lähtee kohta. Yötä olimme hotellissa ja aamulla vielä ihasteltiin purjelaivoja ja Turun linnaa. Shoppailukierroksen jälkeen suuntasimme takaisin kotiin. Istutuin kärhöjen siemenistä 2/laji tuonne ulos peiton alle ja 2/laji ilman peittoa, saa nähdä tuleeko kummastakaan mitään. Toivottavasti ainakin samettikukat onnistuvat. Luulisi, että ovat helppo tapaus, mutta eihän noista koskaan tiedä. Jos vaikka unohtuvat verhon taakse niin kuin ne auringonkukat tai jos unohdan kastella niitä kuten leijonankitoja... Onneksi aina on ensi vuosi.

Tänään satoi ensilumi, joka suli melkein heti. Tästä se talvi alkaa.

0 kommenttia: