keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Ikkunalautaa uusiksi

Nyt on tullut siivottua ikkunalautaa. Osa kasveista on tuosta siirtynyt kesää viettämään makkarin puolelle, joten nämä "kesäkokeilut", lasimaljapuutarha ja vesihyasintin kukitusyritys mahtuvat. Uusille ampeleillekin järjestyi tilaa, kun taimihyllyt lähtivät kesälomalle. Ensi keväänä uudelleen. Nyt vain pitäisi hankkia kahdelle amppelille kunnon ketjut. Niiden mukana tulevia kun heilauttaa, ruukku on lattialla.

Purppurajuorua tuli leikattua tuossa samalla kun siirsin sitä. Hyvin näkee eron kesällä kasvaneen ja talvella kasvaneen varren välillä.

Marraskuunkaktus on jo niin iso, ettei oikeasti enää mahdu tuohon ikkunalaudalle. Oli pakko laittaa se vähän väljemmin. Nyt tuolta puolelta pöytää ei enää pääse kulkemaan, mutta tarviiko sitä nyt kaikkialle päästä... :D Alahyllyllä melkein-kuoli-hortensia. Unohdin sen aurinkoon altakastelusäiliö tyhjänä, ja kasvi meinasi kuolla. Onneksi huomasin 11. hetkellä kasvin tilan ja ehdin sumuttaa, pussittaa ja siirtää sen varjoon ennen kuin kuolema kävi noutamassa.

Outoa, kun näkee ulos. :) Sitä oli jo niin tottunut niihin hyllyihin. Näkymät ovat kyllä talvesta paljon parantuneet. Oikein ilahtuu kun vilkaisee ulos kun touhuaa keittiössä.

0 kommenttia: