torstai 25. kesäkuuta 2009

Jäisiä mansikoita jääveden kanssa

Nyt on ollut niin kuuma, että kaiken, mitä suuhunsa pistää, on pitänyt olla jäässä. Jäiset pakastemansikat ovat muuten paljon paremman makuisia kuin jäätelö, kokeilkaapa! Jos ei ole itse tullut pakastettua, ainakin meidän kaupan pakastealtaasta näitä löytyy. Parvekkeella on tänään tullut löhöiltyä sekä varjossa että auringossa ja aurinkorasvaa on kulunut. Mutta mikäs sitä tätä näkyä ihaillessa:Ruusupapukin on jo kasvanut yli tukensa.Kansituolissa löhötessäni kuulin rapinaa takaani. Talitiaiset ovat jo niin kesyjä, että tulivat syömään, vaikka olin parvekkeella! Nyt on pitänyt ottaa tuo rasvapötkö pois ruokinta-automaatista, kun siihen on alkanut olla vaikea yltää. Pistää sitten vaikka siemeniä tuohon ruokintalaitteeseen. Siihenhän se kai on tarkoitettukin.Linnuille on tarjolla myös sadevettä, jonka pyrin pitämään varjossa ja roskattomana.Sain vihdoin laitettua sipulit pois ja istutettua loputkin taimet parvekelaatikkoonsa. Nyt arkulla mahtuu löhöilemään paljon paremmin.Sipulit odottavat nyt, että pistäisin ne turpeen suojiin odottamaan istutusta ulos. Meillä kasvatetaan nykyään salaattia kolmessa kerroksessa. Auringonkukat alkavat olla jo todella pitkiä. Saa nähdä, mitä niille sitten tekee, kun eivät enää mahdu tuohon alatasolle.Tänään on ollut luettavana Pots in the Garden. Upea teos kaikesta, mitä voi kasvattaa ruukussa. En kyllä ole vielä päässyt alkua pidemmälle. Olen vasta lukenut väriopista ja linjoista ruukuissa. No, upeita säitä on luvattu myös viikonlopulle. Eiköhän tähän ehdi perehtyä myöhemminkin.

4 kommenttia:

jantta kirjoitti...

Tosi viihtyisiä parveke. Varmasti moni kahtellee ihaillen ja kadehtienkin.
Aurikoista viikonloppua :)

Aralia kirjoitti...

Kiitos, kiitos! :) Onhan tuota kehuttu, vaikka aloittelija olenkin. Helteistä viikonloppua ainakin on luvattu. Hyviä säitä sinnekin!

Sari kirjoitti...

Tosi hieno parveke! :)

Aralia kirjoitti...

Kiitos! :)