keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Syreenit kukkivat täälläkin

Taloyhtiömme pihassakin syreenit ovat ruvenneet kukkimaan. Ei sitä enää muistanut, että niitä tuossa pihalla on, ennen kuin näkee ja haistaa kukat.
Alppiruusu sen sijaan on lopettelemassa kukintaansa. Kaunista uutta lehditöä pukkaa lähes joka oksan kärjestä.
Mirrinminttu taasen on vasta pääsemässä vauhtiin.
Kärhö ilmeisesti viihtyy. Se on jo kovasti tuuheutunut sitten saapumisensa.
Ensimmäisiä salaatinlehtiä on jo maisteltu. Että ovat hyviä! Aivan erilaisia kuin kaupasta saatavat.
Tilanpuutteen takia piti tämmöinen viritelmä tehdä. Tuo kärry on kyllä liikaa, tulee ahdas olo. Pysyvästi sitä ei voi tuonne jättää.
Ruusupapu on päättänyt valloittaa maailman. Kärjessä on 4 uutta alkua ja alhaaltakin pukkaa oksaa.
Nämä sen sijaan... Lobeliat ilmeisesti vain kärsivät lannoitteen puutteesta, sillä ovat taas vihertyneet. Mutta kyllä tämä itse siemenestä kasvatettu laatikko on ainakin vielä todella karu.
Vielä olisi taimia yhteen laatikkoon ja jää tuosta ylikin. Karu arki on päässyt yllättämään. Joku on syönyt toista mansikkaa, samettikukissa on seittiä ja ruusupapu on maistunut. Vielä ei ole ketään kuitenkaan näkynyt. Joko syylliset ovat todella pieniä tai osaavat piiloutua päivällä hyvin.

2 kommenttia:

jantta kirjoitti...

Huomenta, vitsi, kun kaikki kasvaa sulla hyvin. Ihanhan tässä tulee ite vihreäksi :)

Aralia kirjoitti...

Kyllähän nuo kasvaa, kun vettä, valoa ja ravinnetta saavat. :)