torstai 31. joulukuuta 2009

Pari hauskaa tavaraa


Jos pidät sammalista, tässä tuote sinulle. Ideana on, että kasvin ylijäämävesi tippuu sammalelle ja tulee käytettyä. Sopii ihmiselle, joka tykkää kastella vähän mutta usein, niin sammal pysyy vihreänä.Laiskalle kastelijalle kaunista. Yksinkertainen lasista tehty kastelija täytetään vedellä ja tökätään multaan. Tämä löytyi täältä. En tiedä teistä, mutta minusta lasi ja kasvien lehdet sopivat hyvin yhteen.

Uusia löytöjä

Niin siinä vain käy, että kun "koko Suomen" tutkii etsiessään kastelukannua, jossa olisi kaksi kahvaa, niin heti kun semmoisen saa, niitä rupeaa löytymään. Yksi löytyi Elsan lempituoli -nettikaupasta, kylläkin pinkkinä (yöks!), mutta jos väri ei haittaa, varmaan ihan toimiva peli. Sivua joutuu kelaamaan alas päin, että löytyy. Päädyin tuolle sivulle etsiessäni, mitä puutarha-alan lehtiä Suomessa julkaistaan. Oma piha -lehden sivuilta löytyi linkki tuonne. Viherpiha ja Kotipuutarha ovat tulleet tutuksi, kun tulevat lähikirjastoon, mutta Oma piha on oudompi tuttavuus. Uuden lehden tilaaminen on nyt tullut vähän niin kuin ajankohtaiseksi, kun Akvaristi lopetettiin kannattamattomana. Hyvä lehti, paljon tietoa, mutta kai liian pieni harrastajapohja. Tuo lehti kun sopi paremmin aikuisille lukijoille, ja kilpailija Akvaariomaailma lapsille, niin kai sitä aikuiset sitten tilasivat tuon jälkimmäisen jälkikasvulleen.

Ulkona paukkuu jo, uusi vuosi tulee ryminällä. Onneksi kaloja ei pauke haittaa, mutta koirien ja kissojen omistajia käy sääliksi. Älkää päästäkö kissoja pihalle tänä yönä! Liian moni kissa löytyy seuraavana aamuna kuolleena, kun humalaiset ovat ampuneet sitä raketeilla tai kissa-parka on pelästynyt pamahdusta ja juossut auton tai junan alle. Ja pidetään me ihmiset suojalasit päässä.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

tiistai 29. joulukuuta 2009

Joulu oli, joulu meni

Välipäivät koittivat, mutta vielä ehtii haaveilla joulutunnelmissa. Meillä ei tänä vuonna ollut lainkaan piparkakkutaloa, ei itse asiassa ollut piparin piparia. Ehkä niihin on jo kyllästynyt, mutta tämä oli kyllä minusta hauska idea. Jokaiselle oma piparkakkutalo jonka jaksaa vielä syödäkin, ja jota ei tarvitse säästellä minnekään. Eikä koristelusta tarvitse tapella, kun jokainen saa juuri ne koristeet jotka haluaa.Takuulla lihottamattomia kuvia upeista piparkakkutaloista löytyy täältä. Osa on ammattisokerileipureiden tekemiä, joten ei vaivuta epätoivoon sen oman "melkein iglun" kanssa.Miksei muuten kukaan tee piparkakkutaloja linnuille? Tämä on puuta. Ehkä taikinaan pitäisi tehdä muutoksia, että linnut voisivat myös syödä löytämänsä talon Hannun ja Kertun tyyliin ilman mahanpuruja. Ei kai pippuri linnuille sovi?Olivatko kaikki kilttejä ja saivat paljon lahjoja? Minä näemmä olin, sillä sain mitä toivoinkin: Evermat-kasvikuivurin yrttien kuivaamiseen. Ehkä tällä tulee kuivattua myös omppuja syksyllä. Harmi, että pitää odottaa satokauden loppuun, ennen kuin tätä pääsee koekäyttämään.

torstai 24. joulukuuta 2009

Rauhallista joulua kaikille!

lauantai 19. joulukuuta 2009

Miksi kasveja kannattaa käännellä

Ennen......ja jälkeen.

Mistä tietää, että on talvi?


Piikkikruunu yrittää tiputtaa kaikki lehtensä.Marraskuunkaktus lopettelee komeaa kukintaansa.Siroliuska-aralian uusi kasvu tippuu samantien pois.Herttalyhdyn uusi kasvu on vaalean vihreää, nivelvälit venyvät todella pitkiksi.Jopa palmuvehka kellastuttaa lehtiään.Hyötämätön amaryllis on luopunut viimeisestäkin lehdestään.Soihtuköynnös kärsii pälvikaljusta......ja yrittää yhä kukkia, mutta pimeydessä kukat eivät oikein jaksaisi aueta.

Pieni punainen kannuni!


Se on täällä! Kiirettä on pitänyt, mistä kertoo sekin, että ehdin vasta nyt viikonloppuna hakea kannuni postista. On se hieno! Ja tällä on todella hyvä kaataa. Kahdella kahvalla saa tukevan otteen, eikä otetta tarvitse kallistellessa korjata koko ajan. Isot altakasteluruukut täyttyvät kätevästi, ei tarvitse olla jatkuvasti täyttämässä pienempää kannua. Pienten altakasteluruukkujen kastelu sujuu jatkossakin vanhalla pienellä muovikannulla, sillä tämän vesisuihku ei niin pieniin koloihin mahdu. En malttaisi millään odottaa ensi kesään asti, että pääsen kokeilemaan tätä Fine as Rain -suuttimen kanssa kesäkukilleni. :)

perjantai 11. joulukuuta 2009

Oi joi joi!

Vieläkö joku muistaa, kun aikoinaan kerroin löytäneeni täydellisen kastelukannun? Muistiaan voi virkistää täällä. Ensimmäisen tilausyrityksen kanssa kävi huonosti, sillä tuote olikin valmistajalta loppu. Ehdin jo unohtaa koko asian, mutta nyt tuli viesti, että kannuja oli saapunut Suomeen! Jos kaikki menee hyvin, kannu on minulla ensi viikolla. Tervetuloa, ihana punainen kastelukannuni!

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Askarteluvinkki


Jos lintujen ruokinnan esteenä on puuttuva lintulauta, tässäpä vinkki, miten sopivan saa ihan itse väkerrettyä. Ohje löytyy englanniksi täältä. Tarvitset siis kaksi palaa lautaa, pullon, rautalankaa, nauloja, ruuveja, sopivan kulhon, esimerkiksi muovipullon pohjan ja ripustuskoukun.

lauantai 5. joulukuuta 2009

"Rapula" pitkästä aikaa

Marraskuun kukintaa


Sokea puutarhuri ilmoittautuu. Minulla meinasi mennä marraskuunkaktukseni kukinta täysin ohi, sillä kaikki kukat osoittivat ikkunaa päin. Huomasin asian vasta, kun aloin käännellä kasvia katsoakseni, osuuko se ikkunaan. Huomasin kukkien lisäksi, että kasvi uhkasi saada kylmävaurioita kosketellessaan kylmää lasia, ja nostin kasvin sisemmäksi huoneeseen. Samalla käänsin sitä, että kukista pääsisi myös nauttimaan. Ainakaan vielä ei nuppuja ole putoillut. Päätin, että myös näitä kasveja pitää ruveta kääntelemään välillä, että kasvaisivat tasaisemmin. Tämäkin mokoma kukkii nyt toispuoleisesti.

Soihtuköynnös on pudotellut kauheasti lehtiä, mutta nyt se on päättänyt ruveta kukkimaan. Ihme otus. Luuleeko se kuolevansa, kun tämmöiseen voimainponnistukseen ryhtyy?


Toinen esimerkki kasvien kääntämättömyyden vaikutuksista. Aralia yritti kaatua muiden kasvien päälle, niin pitkällä se jo roikkui kohti ikkunan keskiosaa. Käänsin sitäkin nyt 180 astetta, josko rupeaisi suoristumaan. Jos ei rupea, pitää sitten miettiä, josko tukisi.

Tapaus iso akva

Nyt on pitänyt koulun kanssa kiirettä, joten 300-litraisen kasveille meinasi käydä hullusti. Olin kyllä huomannut, että akvaario oli vähitellen pimentynyt pimentymistään, mutten ollut ehtinyt tehdä asialle mitään. Vihdoin viime viikonloppuna tartuin toimeen. Otin akvaarion takana olevat kasvit käsittelyyn ja leikkasin niistä palaneet lehdet pois. Käänsin vehkoja 180 astetta, etteivät ne "makaisi" akvaarion päällä ja tuin joulutähden, joka roikkui akvaarion päällä yrittäen päästä aivan lampun valokeilaan.

Nyt viikon päästä tilanne näyttää tältä.

Akvaarioon koitti valkeus, ja se paljasti myös tuhot. Kahdesta vesimiekasta oli enää yksi lehti jäljellä, ja muutkin isovesimiekkaa lukuunottamatta olivat menettäneet reilusti lehtiään. Ruskea levä peitti suurinta osaa jäljelle jääneiden lehtien pinnasta. Sain hinkata levää irti, karsia lehtiä ja imuroida vedenvaihtoletkulla jo maatuvia lehdenpalasia pois. Vasemman laidan Eheimi oli aivan tukossa lehdistä, ja vaati tehopuhdistusta. Nyt on autio maisema, mutta toivon, että se tästä paranee, jahka aikaa kuluu. Mitä tästä opimme?

KÄÄNNÄ KASVEJA JOKA VIIKKO 1/4 KIERROSTA MYÖTÄPÄIVÄÄN.

Niin ne kasvavat tasaisemman muotoisiksi, eivätkä pääse makaamaan akvaarion päällä vieden kaiken valon akvaariokasveilta. Yritetään muistaa.

Muutoinkaan tässä akvaariossa ei ole nyt viime aikoina mennyt kovin hyvin. Uusien monnisten mukana tuli tauti, jota vastaan on vaikea taistella, kun en tiedä, mikä se on. Se on tappanut lähes kaikki monniset, kaikki otot ja jopa partamonnimme Onni on kadonnut. Se on kai saanut taudin syötyään raadon tai pari ennen kuin olen ehtinyt poistaa kuolleen kalan akvaariosta. Onneksi lehtikaloilla ei tunnu olevan mitään hätää, eikä Hukka-banjomonnillamme. Lehtikset jopa yrittävät kutea joka välissä, ja ruoka maistuu. Nyt en oikein tiedä, mitä tämän akvan kanssa tekisi jatkossa. Jos tauti jää akvaarioon "muhimaan", riski on, että uudetkin kalat saavat sen. Kun en tiedä, mikä tauti on kyseessä, en voi sitä torjuakaan... Taidan antaa akvaarion nykyisten asukkaiden kuolla rauhassa vanhuuteen, ellei tauti vie niitäkin, ja tehdä tästä sitten kasviakvaarion. Koko akvaarion desinfioiminen ei tunnu mukavalta projektilta.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Muista joulukuussa

Tuo viimeistään syyskuun puolivälissä istuttamasi sipulikukat hyötöön joulukuun ensimmäisenä päivänä. Katso, että sipuleilla on vahvat juuret ja kunnon versot (5-8 cm lajin mukaan), muuten hyötö ei vielä onnistu. Vie heikkojuuriset vielä takaisin kellariin. Jos versot ovat liian lyhyet, ruukut peitetään, etteivät ne saa valoa. Sisällä lämpimässä versot kasvavat vauhdilla ja jo parin päivän kuluttua peite voidaan poistaa. Muista säännöllinen kastelu, muuta hoitoa sipulikukat eivät tarvitse.

Tee itse (tai osta) joulukukkaistutukset pikkutulppaaneista, kevätsahrameista ja hyasinteista. Kukat piristävät pimeyden keskellä. Sipulikukat kukkivat pidempään, jos voit viedä ne viileään yöksi, mutta joulutähti pitää lämpimästä.

Kastele sisällä olevia kasveja hyvin vähän, ellei lämpötila ole kovin korkea. Vain kukkivia kasveja, kuten syklaameja ja kamelioita, lannoitetaan ja kastellaan runsaasti. Joitakin viherkasveja, kuten kirjovehkoja, kultaköynnöksiä, köynnösvehkoja ja palmuja, pitäisi sumuttaa kerran viikossa haalealla vedellä. Pyyhi isolehtisten kasvien lehtiä kostealla, niin ne pystyvät hengittämään paremmin. Karvalehtisten kasvien pinnalta pölyn saa lähtemään kevyesti pensselillä harjaamalla. Tuuleta kaktuksia silloin tällöin ja kastele niitä hiukan kahden viikon välein. Tuuletettaessa suojaa kasvit esimerkiksi pahvilla kylmältä ulkoilmalta.

Jos mahdollista, lykkää uusien huonekasvien hankkimista kasvukauden alkuun, keväälle. Kasvihuoneen hyvistä oloista pimeään ja kuivaan huoneilmaan tuotu kasvi kärsii siirrosta. Pian ostamisen jälkeen kuollut kasvi on luultavasti saanut kylmää. Varmista, että kasvi on pakattu moninkertaisesti paperiin ja mieluusti vielä pahvilaatikkoon.

Ennen lumen tuloa voi vielä kerätä metsästä maanomistajan luvalla varpuja, rahkasammalta, käpyjä ja oksia jouluisiin asetelmiin ja kransseihin. Tuo kävyt lämpimään kuivumaan, niin ne avautuvat parissa päivässä. Rahkasammal säilyy parhaiten kylmässä. Tuo se päivää ennen käyttöä sulamaan sisätiloihin.

Kuivakukka-asetelmista saa pölyt pois joko hiustenkuivaajalla, tai viemällä asetelmat hetkeksi ulos ja puhaltelemalla pahimmat pölyt pois. Älä aloita siivoamista kovimmalla puhallusteholla.

Tee ulos ruukkuihin talviasetelmia esimerkiksi sammaleesta, kivistä, pähkinöistä ja kävyistä. Lähempänä joulua niihin voi muuttaa pari tonttuakin. Älä täytä ruukkuja mullalla, sillä se voi halkaista ruukun jäätyessään. Käytä sen sijaan pohjalla kiviä tai rutattua muovia. Sammal ei siitä hätkähdä. Iso ruukku voi olla upea sellaisenaan: kietaise vaikka iso rusetti sen koristeeksi. Punainen, hopea, kulta tai säkkikangas ovat kaikki kauniita.

Luo lunta ulkona talvehtivien ruukkujen suojaksi.

Ensimmäiset siemenluettelot ilmestyvät. Juo glögiä ja suunnittele ensi vuoden kylvöjä.

Jos olet jo aloittanut talviruokinnan, muista jatkaa sitä läpi talven. Loput talviomenat voi viedä peuroille metsään. Oraville voi tarjota pähkinöitä. Valmiiksi kuorittujen siementen tarjoaminen pitää ruokintapaikan puhtaampana. Pidä joulusuklaat pois lemmikkien ulottuvilta!

Muista jouluna kotitonttua ja jätä sillekin eväät ulko-oven viereen.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Rakas joulupukki...

Joko teillä mietitään pää puhki ihmisille sopivia joululahjoja? Meillä ainakin. Ongelmaan löytyi ratkaisu BirdLifen sivuilta: Lahjapönttö. Lahjaan sisältyy rahalahjoitus lintujen suojelutyöhön ja pönttö, joka tarjoaa suojaa kesällä poikasille ja talvella pahilta pakkasilta. Täydellinen lahja ihmiselle, jolla on jo kaikkea. Muita luonnonystävän lahjoja:

Lahjoita katiska, suojele saimaannorppaa

Suomen luonnonsuojeluliiton nettikauppa, myös joulukortit löytyvät täältä

Tue WWF:ää, autat kaukaisempia luontokohteita. Myös yritysten sähköiset joulukortit!



Aineeton lahja on aina ympäristöystävällisempi kuin aineellinen, mutta jos tarve on, ympäristöystävällinen on aina parempi kuin mahdollisimman halvalla tehty.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Parveke kuntoon ...ainakin melkein


Tämän päivän suuri projekti oli saada vihdoin ja viimein vuonna 200? joululahjaksi saadut amppelitelineet seinään. Ensimmäiset kolme reikää meni hyvin, sitten tuli ongelmia, mutta loppujen lopuksi seinään ne saatiin. Ostoslistalle tuli lisättyä kunnon porakone, jolla saa vaihdettua kiertosuuntaa ja joka ei lyö joka ruuvista ristipäätä rikki. Ei tuosta iskuporakoneesta oikein ole ruuveja vääntämään. Toiseen tuli kuvien oton jälkeen lyhty, mutta oli jo niin pimeää, ettei tuolla minun kameran rämälläni siitä saanut kuvaa, jonka kehtaisi julkisesti näyttää. Nyt odotellaan, milloin linnut löytävät kauran, ja kelpaako se niille, vai pitääkö hankkia jostain auringonkukan siemeniä.Vielä jäivät hommat kesken. Näille pitäisi yhä tehdä jotain. Yritin katkaista tuota 12 metristä köynnöstä vähän helpommin käsiteltäviin paloihin, mutta totesin, että rautasaha pitää lisätä ostoslistalle, jos aion siinä onnistua. Ei meidän pihdeillä tuohon pystytä. Valoisa aika loppui kesken, että olisin saanut mintut peitteiden alle, joten meillä on nyt yhden havuköynnössäkin lisäksi yhä yksi säkillinen peitteitä tuolla.Uudelle löydöllekin pitäisi keksiä jotain. Nämä kolme telinettä maksoivat kirpputorilla uskomattomat yksi (!) euroa. Nyt pitäisi vain keksiä, mitä niillä teen. Köynnöstukea ei tähän vuodenaikaan tarvita, mutta laittaisiko renkaisiin ruukkuja, joihin sitten laittaisi käpyjä tms., vai tekisikö kuten edellinen omistaja, ja laittaisi niihin ulkokynttilöitä? Entäs, jos saisi tuota havuköynnöstä poikki, ja yhdistäisi sitä näihin ja saisi kolme havukartiota? Jos siihen vielä sitten yhdistäisi ulkovaloja... Ideoista ei meinaa tulla loppua. Isoin ongelma taitaa olla päättää, minkä niistä toteuttaa. Mitä sinä tekisit?

Korkea asetelma



Keskiviikkona oli tehtävänä tämmöinen. Asetelman tuli olla korkea, ja piti kuvitella, että se tulisi juhlissa kahvipöydälle seinän viereen, eli sitä tarkasteltaisiin enimmäkseen vain edestä.Työstä piti selvästi erottua, mikä on etu- ja mikä takapuoli, enköhän onnistunut. Materiaalina oli valkoinen oksaneilikka, tumman violetti neilikka, koristetikut ja paljon vihreää. Nyt uutena tuli jokin lieko, jonka nimeä en muista. Pidän siitä kovasti, sillä se on helppoa käsitellä ja tuo jouluista tunnelmaa töihin. Lisäksi se on nätti rehu. Pitää yrittää saada nimi iskostettua päähän keväällä. Toistaiseksi kukkasidonta oli tässä, sillä sitä ei ole ensi jaksossa. Asetelma päätyi takaisin myymälän kylmiöön. Tiedä sitten, minne sieltä joutuu. Huomatkaa, miten tyhjä varasto tällä hetkellä on. Välillä sieltä ei mahdu edes hakemaan sitä, mitä tarvitsee.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Ulkoruukkujen talviasu


Mietin pitkään, mitä tehdä kahdelle ulkoruukulleni, kun kesäkukat ränsistyivät, eivätkä krysanteemit sitten ruvenneetkaan kukkimaan. (Jos joku osaa kertoa, mikseivät, neuvoja otetaan vastaan!) Maanantaina menimme sitten kukkasidontaryhmän kanssa metsään keräämään mustikanvarpuja asetelmia varten, ja samalla sai kerätä koristeita omaan käyttöön. Keksin kerätä käpyjä ja havuja säkillisen, kun nyt kerrankin oli maanomistajan lupa, ja lopputulos miellyttää ainakin omaa silmääni. Käpyjä ehkä olisi voinut kerätä enemmänkin, mutta hyvä näinkin. Kuvat otti kihlattuni uudella kännykällään. Huomatkaa, miten olematon ero halvimman Nokialaisen ja halvimman digipokkarin (jolla blogin muut valokuvat on otettu) välillä on kuvanlaadussa. Jos sitä joskus saisi kunnon kameran...

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Ruukkukasvit, tentti 2

Palleroverenpisara Fuchsia Hybrida-ryhmä (kuva)

Kyynelverenpisara Fuchsia Triphylla-ryhmä (kuva)

Gardenia Gardenia augusta

Gerbera Gerbera x cantabrigensis

Muratti Hedera helix

Kiinanruusu Hibiscus rosa-sinensis

Jaloritarinkukka Hippeastrum Hortorum-ryhmä

Jalohortensia Hydrangea Macrophylla-ryhmä

Satenkaaripalsami Impatiens hawkeri

Ahkeraliisa Impatiens walleriana

Tulilatva Kalanchoe Blossfeldiana-ryhmä

Paavonnukkumatti Maranta leuconeura

Jättipeikonlehti Monstera deliciosa

Kaarisulkasaniainen Nephrolepis exaltata (kuva)

Oleanteri Nerium oleander

Pullojukka Nolina recurvata

Kärsimyspassio, kärsimyskukka Passiflora caerulea

Jalopelargoni Pelargonium Domesticum-ryhmä

Riippapelargoni Pelargonium peltatum

Kotipelargoni Pelargonium Zonale-ryhmä

Amerikanmuori Peperomia obtusifolia (kuva)

Herttaköynnösvehka Philodendron scandens

Hirvensarvisaniainen Platycerium bifurcatum

Tarhakääpiöesikko Primula Vulgaris-ryhmä

Ruukkuatsalea Rhododendron Simsii-ryhmä

Paavalinkukka Saintpaulia Ionantha-ryhmä

Anopinkieli Sansevieria trifasciata

Aaroninparta Saxifraga stolonifera

Joulukaktus Schlumbergera x buckleyi

Sineraaria Pericallis x hybrida (kuva)

Isogloksinia Sinningia speciosa

Kodinonni Soleirolia soleirolii

Komeaviirivehka Spathiphyllum Floribundum-ryhmä

Pikkuviirivehka Spathiphyllum wallisii

Tuoksuköynnös Stephanotis floribunda

Kellosoilikki Streptocarpus x hybridus

Mustasilmäsusanna Thunbergia alata

Rionjuoru Tradescantia fluminensis (kuva)

Aitoviiniköynnös Vitis vinifera

Kiiltojukka Yucca elephantipes

Valkohuonevehka Zantedeschia aethiopica (kuva)

Mukana oli taas muutama, joista en ole aiemmin kuullutkaan. Jos haluaa, voi katsoa, miten hyvin sitä itse pärjäisi. Kuulin huhun, että opetusministeriöstä on pian tulossa uudet vaatimukset puutarhureille, joten nämä listat varmaan pian muuttuvat ja mukaan tulee uutuuksia. Kauppapuolella ollaan kuulemma oltu tyytymättömiä, kun puutarhurit tuntevat vain "vanhat" kasvit, mutteivät uusia. Toisaalta, ei sitä kaikkia puutarhakaupan piirissä olevia kasveja ehdi millään oppia siinä 2-3 vuoden aikana, jolloin pitäisi oppia myös perusasioita vähän kaikesta. Uusien oppiminen on myös paljon helpompaa, kun on oppinut opettelemaan uusia nimiä. Olen tämän huomannut akvaariokalojen kanssa, kun niitä tuppaa löytymään uusia uutuuksia joka vuosi jostain maailman kolkasta, ja saksalaiset työntävät joka löydön markkinoille ällistyttävällä nopeudella. Harmi vain, että uutuudet maksavat aina hurjasti enemmän, kuin vanhat tutut. Akvaariollinen galaxyjä (Microrasbora sp. 'galaxy') olisi kyllä upea näky... Menisiköhän niitä vanhaan rapulaan?

lauantai 7. marraskuuta 2009

Kukkia & sidontaa













Tällä viikolla aloitettiin peruskimpusta ja pöytäkoristeesta. Kimpun piti olla pyöreä ja matala, pöytäkoristeen kapea, pitkä ja maksimissaan 25 cm korkea. Kukkina käytettiin enimmäkseen neilikkaa, koska se kestää aloittelijan kovia otteita. Vihreinä oli nahkalehteä, salalia ja ruscusta. Ensi viikolla jatkuu. Ja mitkä näistä ovat minun? Pöytäkoristeessani oli violettia neilikkaa ja valkoista oksaneilikkaa violetin pikkukrysanteemin kera. Kimpussani oli vaaleanvihreää neilikkaa ja valkoista vahakukkaa. Pöytäkoristeet menivät käyttöön ihan koululle, mutta kimput ovat asiakaskimppuja, eli menevät myyntiin myymälän puolelle. Yhden kimpun tämän viikon tuotoksista jokainen sai viedä kotiinsa, mutta niistä kimpuista ei ole kuvia, minulla kun oli kamera mukana vasta perjantaina.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Muista marraskuussa

- Siirrä viileään varastoon, viherhuoneeseen tai kellariin kaikki talvetettavat ruukkukasvit. Kokoa ulos jäävät ruukut suojaan sateilta ja tuulilta ja peitä maan routaannuttua talvensuojaturpeella ja pakkaspeitteellä.

- Tee kunnon suojukset parvekkeen monivuotisille ruukkuistutuksille.

- Korista parveke talvisilla ruukkuasetelmilla. Käytä esimerkiksi sammalta, havuja, oksia, kanervia ja koriste-esineitä.

- Kaiva ulkovalot esiin.

- Pese lintujen ruokintalauta ja katso sille paikka valmiiksi. Sopiva hetki aloittaa talviruokinta on pakkasten alettua.

- Istuta jouluamarylliksen sipulit 5-7 viikkoa ennen haluttua kukintaa.

- Valoisan ajan vähetessä huonekasvien kasvu heikkenee. Lämmityskauden alettua huoneilma kuivuu, joten kasveja kannattaa sumutella päivittäin.

- Ota vähästä valosta kaikki irti: pyyhit pölyt kasvien lehdiltä ja siirrä kasveja mahdollisuuksien mukaan lähemmäs ikkunaa. Tarkista kuitenkin, etteivät lehdet koske kylmää ikkunaa ja saa vaurioita.

- Kaiva lisävalot naftaliinista ja viritä paikoilleen. Sopiva valaistusaika on 12 h vuorokaudessa.

- Siirrä kaktukset valoisaan, mutta viileään (n. 10 astetta) talvehtimispaikkaan.

- Muista, että liikakastelu tappaa.

perjantai 30. lokakuuta 2009

Pöhköt kasvit

Minä en ymmärrä kasvieni logiikkaa... Syksy tulee. Hei räjähdetään kasvuun!Palmuvehka on kasvattanut kaksi uutta oksaa.Koko kesän mököttäneet santut päättivät ruveta kukkimaan joukolla.Mikä ihme heidät näin sai innostumaan?Jopa kovasti kärsinyt valkokukkainen yrittää.Paitsi että aina on sääntöön poikkeus.'Arctic Frost':it ovat nekin päättäneet kasvaa koko kesän edestä.Nykyään meillä istuvat akvaariokasvitkin sohvalla. Ettekö usko?Sieltä se tulee! Eikä millään mahdu koko kuvaan, ellei poistu olkkarista. Tältä näyttää normaali isovesimiekan kukkavana. Jos sen upottaa veteen, saa adventiivitaimia koko matkan täyteen, mutten raaski.Ovat ne kukat vaan niin kauniita.
Arvelen, että edellisessä asunnossa oli sittenkin liian kuuma osalle kasveista, ja nyt ne viihtyvät paremmin. Toisaalta viime vuonnakin kiinanruusukin alkoi kukkia vasta syksyllä. Ei voi ymmärtää...Omenantuoksuista syksyä kaikille!