keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Kirjahankinta


Uusi lukukausi on alkamassa, joten tuli ajankohtaiseksi hankkia kirjallisuutta. Ensimmäinen ostos saapui jo. Tätä kasviota on kehuttu monelta suunnalta, ja totesin itsekin sen hyväksi. Kirjasta löytyvät määrityskaavat tuntemattomien puuvartisten tunnistamiseen, kaikki Suomen luonnonvaraiset puut ja puuvartiset tuntomerkkeineen ja paljon tietoa niiden käytöstä. Valokuvien sijaan kasvit on kuvattu mustavalkoisina piirroksina, joten kaikki tuntomerkit erottuvat selkeästi. Kauniita kuvia löytyy sitten Googlella. Painos vain alkaa olla niin loppu, että piti tilata suoraan kustantajalta, että vielä sai. Se onnistui Granumin kautta. Sitä kautta tuli nopeasti. Yritin ensin Bookplus.fi:n kautta, mutta yli kuukauden odottelun jälkeen ilmoittivat vihdoin, etteivät pysty toimittamaan kirjaa. Toivotaan, että tästä on hyötyä lajien opettelussa tänä keväänä, ja vielä työelämässäkin.

0 kommenttia: