lauantai 16. tammikuuta 2010

Viikon tekemiset

Tällä viikolla käytiin tutustumassa MTT:n tutkimuslaitokseen Laukaassa. Opimme tutkimuksesta, jota siellä tehdään ja kasvien mikrolisäyksestä. Kasvihuoneissa ei tähän aikaan ollut paljoa muuta nähtävää kuin pieniä, juuri koulittuja alppiruusun taimia. Lisäksi sai ihmetellä päättäjien tyhmyyttä. Joku arkkitehti oli määrännyt kasvihuoneen sinkityt rakenteet maalattaviksi valkoisiksi (siis sinkittyyn ei maali tartu), minkä vuoksi maali nyt irtoili isoina liuskoina ja lisäsi työntekijöiden työtä. Lisäksi yksi kolmesta kasvihuoneesta on määrätty purettavaksi valtion säästöohjelman mukaan. Sitä ei vain kukaan tuolla ymmärtänyt, miten kasvihuoneen ylläpitomenot aiheuttavat sen, että kannattaa purkaa kasvihuone, jossa saa tuotettua vuodessa sen verran, että kulut peittyvät moninkertaisesti. Eihän se silloin kuluta, vaan tuottaa, eikös?

Mielenkiintoisimmat tuotteet heillä olivat mielestäni kaksineuvoinen lakka-lajike 'Nyby' ja myko-ymppi, joka siis on paljon mykoritsaa sisältävää kasvualustaa. Mitään tuotteitaan he eivät myy suoraan kuluttajille, vaan vain taimistoille ja oppilaitoksille, mutta lähitaimistosta voi kyllä tilata, mitä haluaa. Koululle tilattiin nyt 40 lakan tainta kokeiluun, menisivätkö kaupaksi ensi kesäksi. Luulisi, kun noita voi viljellä vaikka parvekelaatikossa, kunhan valoa riittää sopivasti.

Tällä viikolla minulla oli myös puutarhapäivystysvuoro. Tähän aikaan vuodesta ei paljoa tekemistä ole, kun välipäivien lattiaremonttikin alkaa olla ohi. Kasvihuoneiden lattiat pinnoitettiin uudelleen, ja se aiheutti paljon siivoamista ja tavaroiden siirtelyä, mutta ei meille. Me (minä ja parini) saimme kastella vasta kylvetyt orvokit, toimme tulppaaneja maakellarista valoon, ja heitimme ylikukkineet tulilatvat ja hyasintit pois. Tänään pääsimme itsekin kylvämään herneenversoja, basilikaa ja persiljaa. Huomenna vielä pestään myymälän lattia ja vihanneslaatikoita. Sitten olisi päivystys taas hetkeksi tehty.

Ps. Löysin muuten toisen blogin kautta vihdoin sen vanhassa postauksessa mainitsemani kolmilokeroisen ruukun.

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Puutarhuriksi itsekin opiskelleena herää mielenkiinto, missä opiskelet? Itse opiskelin Kokemäellä.

Aralia kirjoitti...

Opiskelen Jämsän ammattiopistossa, joka on nykyään osa Jyväskylän ammattiopistoa. Mutta siis Jämsässä, Auvilan kampuksella me kuokimme. :)