torstai 22. huhtikuuta 2010

Messuille kutsuja: Oma piha -lehti

No niin, päästään vihdoin siihen, kuka minut messuille kutsui. Oma piha -lehti oli minulle tämän vuoden alussa vielä uusi tuttavuus. Lähikirjastoon lehti ei tule, mutta tulin tilanneeksi sen tämän vuoden alusta. Tärkein perustelu tilaamiselle oli, että vuosikerta on halvempi kuin muilla puutarhalehdillä, enkä voi lukea tätä kirjastossa. En ole vielä ehtinyt lukea kuin pari hassua numeroa, joten en ole vielä kirjoitellut lehdestä tänne mitään arviota näin lyhyen tutustumisen perusteella. Täytyy kyllä myöntää, että kuvani lehdestä ei ainakaan huonontunut siitä, että he kehuivat blogiani, lähettivät minulle kaksi lippua puutarhamessuille ja vielä lahjoittivat minulle näytenumeron lehdestään (joka minulla oli jo), kalenterin ja kaksi kirjaa. Niistä myöhemmin.Heidän osastollaan oli erilaisia pelargoni-istutuksia, joista yleisö sai äänestää mieluisinta. Paljon paremmat kuvat löytyvät täältä: KLIK. Minun suosikkini oli numero nelonen, mutta se saattoi johtua täysin siitä, että siinä oli pinkkejä kukkia ja limenvihreää suikeroalpia, mikä on nyt minusta voittamaton yhdistelmä.
Äänestys sulkeutuu vasta toukokuun viimeisenä päivänä, joten saamme odottaa ratkaisua vielä pitkään.

Palataanpa kirjoihin. Saamassani "bloginpitäjänpaketissa" olivat seuraavat uutuudet:
Kalenterissa on paljon muutakin kuin vain viikonpäivät. Joka viikolle on jokin pikkujuttu puutarha-alalta ja sitten on ihan kunnon pituisia artikkeleita mm. marjakasveista. Suunnittelukirjan selasin läpi ja katsoin että kuvat ainakin olivat hienoja. Perusteellisimmin olen ehtinyt tutustua vasta Oman pihan ötököihin. Kirjassa on keskitytty hyönteisiin, joita varmimmin kotipihallaan näkee. Tämä on vasta hyönteisiin tutustuvalle lohdullista, sillä kun käteen lätkäistään Euroopan hyönteisatlas, ei ehdi löytää näkemäänsä ötökkää ennen kuin on unohtanut miltä se näytti. Kuvat ovat upeita. Loistavia. Tarpeeksi isoja, värikkäitä, kauniita. Jos etsisin kirjaa lahjaksi pikkupojalle tai -tytölle, joka on juuri innostunut ötököistä ja kerää niitä lasipurkkeihin ja kiikuttaa jokaisen öttiäisen tunnistettavaksi, tämä olisi se kirja. Itse teksteihin en ole vielä tutustunut. Näistä tulee varmasti myöhemmin vähän perusteellisemmin juttua, samoin kuin itse lehdestäkin. Siis jahka ehdin istua alas ja lukea jotain muuta kuin koulukirjoja. :)

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vautsi: Onnittelut näistä kaikista, mitä oot saanu, messuista kirjoihin :). Ihan kateellisena täällä ;). Mullaki on tuo piha suunnittelu-kirja, tilasin, kun jossain näin mainoksen.
Paljon oli postauksia, joihin en ollu kerenny tutustua, kukkasidonnasta messuille.