keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Ostoksilla messuilla

Messuillahan on aina messutarjouksia. Niin oli Tampereellakin. Aika moni meistä osti hanskoja Hanska Heikiltä. Heillä oli tarjous 5 paria hanskoja kympillä. Hanskat istuivat käteen hyvin ja valinnanvaraa oli niin, että moni löysi tosi hyvät hanskat. Minäkin ostin viisi paria. Kolmet paksummat (joita en tuolta sivuilta löydä) ja kahdet ihonmyötäiset tarkkoihin hommiin. Nämä odottavat vielä käyttötestiä.

Rahaa paloi eniten Tyylipihojen esittelypisteessä. Heillä oli myynnissä Wolfgartenin työkaluja, joilla olimme koululla leikanneet omenapuita. Olin silloin todennut ne todella hyviksi, ja koska ensi viikonloppuna on tiedossa omppupuiden leikkauskeikka mummolassa, pitihän sitä hankkia kunnon työkalut. Kun mummo vielä tarjoutui maksajaksi, hankintoja ei enää estänyt muu kuin se, ettei haluamiani tuotteita ollut messupaikalla. Onneksi kävin paikan päällä kahtena päivänä. Myyjä lupasi tuoda haluamani sahan ja sakset seuraavaksi päiväksi. Valitettavasti heillä vain piti niin kiirettä, että seuraavana päivänä yksi työntekijöistä ehti hakemaan tavarat vasta kun kyselin niitä. Eli tulimme viettäneeksi messuilla ylimääräisen tunnin, jonka aikana kuuntelimme mm. Biolanin esityksen kompostoinnista ja pienkoneiden keväthuoltonäytöksen. No, loppujen lopuksi saksia ei ollutkaan enää myymälässä, mutta enköhän pärjää näilläkin jonkin aikaa:
Teleskooppivarsi (2-4m), lyhyt varsi ja oksasaha joka käy kumpaankin,
puutarhasakset ja
kääntyväteräinen oksasaha. Nämä olisin vielä halunnut, mutta valikoimista ei löytynyt:
Kääntyväteräinen saha, joka toimii käsisahana mutta jonka saa myös kiinni teleskooppivarteen,teleskooppivarteen kiinnitettävät oksasakset, jotka saa säädettyä mihin kulmaan tahansa,
ja pitkävartiset oksasakset. Tältä valmistajalta löytyy aika järeitä pelejä. Kuvassa on väärä malli, mutta haluamastani ei ollut kuvaa, vain animaatio. Haluan tuollaisen, jossa kahvan pituutta voi säätää, että yltää leikkaamaan vähän "kulman takaa". Nyt sitten metsästellään, mistä näitä saisi. Ainakin Prismat myyvät joitain Wolfgartenin tuotteita, mutta eivät kaikkia.

Teleskooppivartinen oksasaha tuli testattua heti, kun appikokelas halusi poistaa pajusta oksia jotka roikkuivat sähkölinjojen päällä. Hyvin yllettiin tarpeeksi korkealle ja saha upposi puuhun kuin veitsi voihin. Paksukin oksa tipahti ennen kuin käsivoimat loppuivat. Täysin varauksetta en kuitenkaan kaikkia tämän valmistajan tuotteita voi suositella, kun en ole niitä kaikkia vielä kokeillut. Viikonloppuna tulee rankka testi, kun pitää tosiaan leikata mummon yli 70-vuotiaat omenapuut, joita ei ole leikattu säännöllisesti. Itse asiassa niitä on leikattu enimmäkseen silloin kun jokin laho oksa on tippunut alas ja siitä on tehty polttopuita. Että aikamoinen urakka odottaa. Minut mummo sentään taitaa päästää työhön useampanakin vuotena. Edellinen puutarhuri leikkasi kuulemma liian vähän, eikä häntä enää kutsuttu töihin. Huoh.

Ps.
Olen nyt lukenut Leif Blomqvistin kirjaa Pohjoisen omenat, ja siinä neuvotaan leikkaamaan omenapuut vasta elokuussa. Perustelut olivat niin vakuuttavat, että aion ainakin kokeilla mokomaa. Blomqvist selittää, että jos haluaa voimistaa puun kasvua, pitää leikata alkukeväästä. Jos taas haluaa välttää voimakkaan vesiversojen lykkäämisen, paras aika olisi elokuu. Silloin myös sienitautien iskeminen leikkaushaavaan on epätodennäköisempää. Tämäkin kirja päätyy varmaan jossain vaiheessa omaan kirjahyllyyn.

0 kommenttia: