perjantai 9. huhtikuuta 2010

Tutustumiskäynti Kalevan kukkatukkuun

Viime keskiviikkona kävimme paluumatkalla Kalevan kukkatukussa Tampereella. Hetki oli sikäli huono, että pääsiäinen oli ohi ja talo lähes tyhjä, mutta sikäli hyvä, että työntekijöillä oli aikaa kertoa tukun toiminnasta ja esitellä paikkoja. Yksinkertaisuudessaan he ostavat tavaraa Hollannista, Saksasta tai Suomesta ja suomalaiset yritykset voivat sitten ostaa heiltä sitä mitä kaupan hyllyille milloinkin tarvitaan. Kasveja oli nyt tarjolla vain jämiä. Kiireisintä tukussa on juhlapäivien (äitienpäivä, yo-juhlat, pääsiäinen, joulu...) tienoilla. Silloin on täydempää. Me saimme ostaa mitä halusimme tukkuhinnoilla ja koulu olisi saanut vielä -10% alennusta, mutta vain yksi oppilas osti maljakon ja orkidean. Valikoimiin kuuluu sekä ruukkukasveja, leikkoja, valmiita kimppuja ja floristitarvikketa ja somisteita. Tässä kuvia paikasta:
Floristintarvikkeissa löytyy.Ihana pieni kasvihuone, ei niin ihana hinta.Mitä floristi tekee pikkuisilla tuoleilla?Joitakin koristenauhoja.Pääsiäisen jäänteitä oli vielä siellä täällä.Perhosten lisäksi tarjolla oli lintuja.Tässä vähän hintaesimerkkiä ruukuista.Somisteissa löytyy.

Kukkasienivalikoimaa.Kasvihuoneessa on aikoinaan viljelty kukkia myyntiin. Nykyään se toimii näyttelyhuoneena.Nämä ovat nauhakuvastoja floristeille.Lastauspuolen kukat on jo myyty ja odottavat kuljetusta asiakkaalle.Nämä ovat kuulemma laadukkaimpia tulppaaneita, mitä Suomesta saa.Valmiita kimppuja suoraan hollannista.Muotivärinä on nyt kaikki paitsi keltainen. Kukaan ei halua keltaista pääsiäisen jälkeen.Muratteja myynnissä.

Jos kaikilla ei olisi ollut tässä vaiheessa kiljuva nälkä ja kiire syömään, olisi ehkä tullut ostettuakin jotain. Onneksi paikka ei ole yhtään lähempänä, niin ei tule tuhlattua. :)

2 kommenttia:

A.M kirjoitti...

Kiva juttu taas. Saako tavallisetkin ihmiset vain käydä tuolla, ja ostaa kukkia alehinnoin?

Aralia kirjoitti...

Kyllä saavat, aivan niin kuin muissakin tukuissa. Joissain tuotteissa vain pitää ostaa laatikollinen kerrallaan, kuten 12 ruukun laatikko. Mutta kyllä yksi luokkakavereistani tosiaan osti vain yhden maljakon ja yhden orkidean. Erittäin kätevää, jos päättää uusia kaikki asunnon ruukut kerralla. Kukkatukkuja on muissakin kaupungeissa ja muillakin yrityksillä, joten kannattaa googletella. Jotkut niistä ovat vain noutotukkuja, eli tilaus pitää tehdä etukäteen, eikä tavaraa säilötä paikanpäällä niin kuin tavallisissa kaupoissa.

Kiva että tykkäsit, tervetuloa uudelleen. :) Eiköhän näitä tutustumisretkiä tule jatkossakin tehtyä.