perjantai 16. huhtikuuta 2010

Yllätysretki messuille

Jonkin aikaa sitten Oma Piha -lehti lähestyi minua s-postitse ja kutsui minut puutarhamessuille. Ajattelin, että helpoiten pääsisin Tampereen Puutarhamessuille, joten pyysin lipun sinne. Jos olisin tiennyt, että konetekniikan opettajamme ilmoittaa viikkoa ennen messuja, että lähdemmekin sinne koulun kustannuksella, olisin ehkä muuttanut mieltäni. Nyt tulikin sitten käytyä tuolla kahtena päivänä. Se oli kyllä ihan hyvästä, niin paljon messuilla oli näkemistä ja omaksumista. Pahoittelen huonoa kuvanlaatua, sillä kamerani on, kuten olen jo useasti todennut, surkea.Olimme paikalla jo ennen kuin lipunmyynti aukesi, mutta ryysis oli jo melkoinen. Onneksi ei kuitenkaan vielä niin paha kuin myöhemmin päivällä, joten sain aika hyvin otettua kuvia vähän kauempaakin.Ensimmäisenä huomioni vei outo kiharainen pensas, jota oli käytetty parissakin kohtaa sisääntulon istutuksissa. Nimilapussa luki Salix matsudana 'Tortuosa', suomenkielinen nimi oli noitapaju. Aika jännä. Talvenkestävyyttä en muistanut katsoa, mutta hieno yksittäispensas on. Tämän juurelle oli istutettu vihreäkukkaista jouluruusua.Siirtolapuutarhaliiton osastolla oli tämä hieno pienoismalli.Vähän matkan päässä oli pystyssä varsinainen show. Tarjolla oli sipuleita ja juurakoita suoraan Hollannista. Tarjous oli että 40 € satsin sai kahdella kympillä. Persoonallinen myyjä ei antanut heikon suomenkielen taitonsa haitata, vaan suu kävi siitä tietämättä. Lisäksi hän heilutteli keltaisia kylttejä tukemaan myyntityötä. Niissä luki mm. "Rakastan teitä, Tampere!". :D Tarjolla oli hyvinkin eksoottisia sipuleita, kuten niitä raadon hajuisia valtavan suuriksi kasvavia kukkia... Muistaako joku nimen?Vierestä löytyi myös valmiiksi pussitettua tavaraa, täälläkään ei valikoimassa ollut valittamista.Tarjolla oli myös Jerikon ruusuja. Kun eräs mummo innoissaan selitti ystävälleen näistä ja oikaisin häntä, ettei kasvi enää mihinkään kasva kun se on kuollut, hän päristi minulle kieltä kun käänsin selkäni. Opinpahan olemaan korjaamatta itseäni vanhempia. :DTäällä ei ollut yhtä upeaa kukkamerta kuin Turussa oli kuvien perusteella, mihin olin vähän pettynyt. Sen sijaan keskelle hallia oli perustettu hyötytarha, kylpytynnyritaivas ja lasten puutarha.  Kuljetaampa hyötytarhasta kohti lasten puutarhaa.Hyötytarhan kiveys ei ollutkaan kiveys, vaan leimasinbetonia. En kuitenkaan tajunnut asiaa ennen kuin leimasinbetonin esittelijä neuvoi minua käymään katsomassa paikkaa uudelleen.Jos jokin oli messuilla yliesiteltynä, se oli kyllä kylpytynnyri. Niitä oli kahdellakin osastolla, ja keskellä aluetta oli yksi valtava. Sen yhteyteen oli rakennettu istuinryhmä kesäkeittiöineen. Tämän vieressä oli puistomainen alue, jossa oli nättejä pieneenkin pihaan sopivia vesiaiheita. Veden päällä pyörivä kivi on muuten suomalainen keksintö, tiesitkö sitä?Kasvihuoneitakin oli paljon, sekä pieniä että isoja. Suurimmassa osassa ei kyllä kovin montaa kasvia sisällä ollut, sitäkin enemmän istuinryhmiä ja koriste-esineitä.Vesiaiheita valaisivat tälläiset hassut lamput. En kyllä tiedä, huolisinko näitä omaan pihaani...Alue päättyi lasten pihaan, jossa oli leikkimökki, hassuja patsaita ja puinen punainen auto jonka päälle sai kiivetä. Mielestäni aika mielikuvituksetonta, mutta lapset pitivät autosta. Nyt istutaan hetkeksi penkille lepäämään ja katsotaan lisää kuvia seuraavassa postauksessa.

1 kommenttia:

Partsipuutarhuri kirjoitti...

Sama sipulikauppias Turussa - ja samat kylpytynnyrit! Turussa oli neljä hallia käytössä ja yksi niistä olli lähestulkoot kokonaan erilaiset kylpysaavien esittelyä. Ihan kiva tietysti heille, jotka sellaista harkitsevat.

Kiitos tästä postauksesta! Nämä messu- ja tapahtumaraportit ovat tosi mukavia, kun itse ei pääse kaikkiin menoihin mukaan.