tiistai 15. kesäkuuta 2010

Nettikauppalöytö

Edellisen postauksen jälkeen aloin etsiä, mistä neemöljyä saa. Löytyihän sitä vihdoin, kun vaihtoi lontoon murteeseen. Huvittavaa, että näin löytyi kauppa, joka on ihan suomalainen: Pavunvarsi. Kauppa myy kaikenlaista hifistelytavaraa vesiviljelijöille, chiliharrastajille ym. kasvi/sieniharrastajille. Neemöljyä saa ainakin täältä, jos ei omasta kaupungista löydy (Pavunvarsi-myymälä löytyy tällä hetkellä vain Turusta ja Tampereelta). Ajattelin ensin vain lisätä tuon linkin edelliseen postaukseen, mutta sitten katsoin valikoimaa tarkemmin. Täältähän saa kukituslannoitteita, mikä pitää pistää itselle ylös, sillä noita en ole kaupanhyllyiltä löytänyt. Siis ei niitä, missä lukee "kukkiville huonekasveille" ja silti niissä on luvattoman paljon typpeä, vaan näissä on vain fosforia ja kaliumia. Vihannespunkkeja vastaan tuolla on tarjolla ainetta nimeltä SMC Vihannespunkin torjuja. En löytänyt siitä netistä muuta tietoa kuin että toimii tukkimalla punkkien hengitysputket, eli samoin kuin öljy. Mitään sisältölistaa en mistään löytänyt, mutta jossain puhuttiin kasviuutteista. Aika hinnakasta, jos on vain öljyemulsiota.

Kun tuota kauppaa selaa, kannattaa muistaa että osa tuotteista on tosiaan hifistelyä (=hienosäätöä tai kun kasvatetaan herkkiä kasveja). Osa on tavaraa, jota käytetään ammattiviljelypuolella, mutta pakkauskoot ovat inhimillisempiä. Kaikkea ei todellakaan tarvitse, jos ei rupea tekemään kasvien kasvatuksesta tiedettä. Eli ei ahdistuta, ihmiset! Mutta jos sellaista tarvitsee, tuolta saa sähkönjohtavuusmittareita, pH-mittareita ja vaikka molemmat hienossa salkussa. Lomakastelijakin löytyy. Ja jos iskee välitön tarve perustaa ikkunattomaan kellariin kasvatuspaikka valoa vaativille kasveille, tuolta löytyy pieniä aurinkoja (huh, mitkä tehot!). Tämä oli kiva löytö. Pitää muistaa tämä paikka seuraavan kerran kun tarvitsen jotain erityislannoitetta (tai sitä neemöljyä).

Ei tuoltakaan aivan kaikkea saa. Löysin nimittäin yhdestä blogista tuotteen nimeltä vesiseinä (Wall O'Water). Ideana on, että aurinko lämmittää kasvia ympäröivän veden, joka vapauttaa lämpöä yöllä, ja pelastaa kasvin hallalta. Aluperäinen valmistaja on kuulemma lopettanut, mutta tuote oli niin hyvä, että nyt sitä saa nimellä Season Starter. Tai saa ainakin Ameriikoissa. En löytänyt nettikauppaa, joka myisi sitä Euroopassa. Ainahan voi kokeilla tehdä limsapulloista vastaavan, mutta kuulemma alkuperäistä ne eivät korvaa.

0 kommenttia: