lauantai 26. kesäkuuta 2010

Parveke tänään

Jopa pohjoisparveke on ollut liian valoisa marraskuunkaktukselleni, joten se on saanut suojakseen auringonvarjon.Orvokkeja on saanut nyt nyppiä ihan kyllästymiseen asti, niin paljon kukkia jo on. Uudenguineanliisalle meinasi käydä ohraisesti, kun se on vähän ollut tuolla ylhäällä katseilta piilossa. Siksipä en huomannutkaan, että se oli aivan janoon nääntymässä, ennen kuin tänään kun siivosin. Nyt laitoin sille oman juomapullon, johon kaatelen jatkossa useammin vettä, jos näin ei enää kävisi.Parvekkeen lattialla on ruuhkaa. Koululla jaettiin ilmaiseksi pois ylimääräisiä hyötykasvien taimia. Kyselin sukulaisilta, onko näille tilausta ja olihan niille. Harmi vain, että noutajan auto on huollossa. Koska kasveja ei kastella koululla enää sen jälkeen kun ne on julistettu ilmaisiksi, piti minun ottaa kasvit hoitoon viikonlopun yli. Ja ovathan nuo vettä juoneet, hyvä tavaton. Huomaa, että kaipaisivat jo isompaan multatilaan. Joukossa on myös yksi ämpärillinen orvokkeja, kun jouduin ottamaan ne pois isomman taimen tilalta. Siitä lisää, jahka saan viime torstain retken kuvat järjestykseen ja tänne.

0 kommenttia: