tiistai 17. elokuuta 2010

Lepaan messuilla: osa 1

Huh! Kolmessa tunnissa ehti juuri ja juuri juosta paikan läpi, saada auringonpistoksen ja paljon esitteitä vietäväksi kotiin. Nämä ovat tosiaan messut puutarha-alan ammattilaisille: viljelijöille, viherrakentajille ja myyjille. Sen huomasi heti portista astuttuaan. Ihan tavan kotipuutarhuri ei välttämättä tarvitse mitään näin järeää.
Tietty jos lähes asuu golfkentällä, oma golfkärry voisi olla ihan kiva. (Golf-kenttien hoitajien  alue)Kaikkenlaista sai kokeilla. Tässä oli ihan kaivamista varten varattu alue, jossa sai kokeilla pääseekö koneella suorinta tietä Kiinaan ja puutuuko takamus.Olihan siellä myös pienemmän kaliiberin tavaraa ("leikkikaluja" - maatalonisäntä).Robottiversioitakin esiteltiin, hyvin eri kokoisia aina rivarin pihalle sopivasta kartanon maiden parturointiin.
Sisätiloissa palveluitaan esittelivät sekä Hortilab että Viljavuuspalvelu, Evira ja Biotus. Keräsin itselleni todella hyvin toteutettuja infomateriaaleja erilaisten kasvitautien ja tuholaisten torjunnasta ja tunnistamisesta, sekä viherrakentajille ja kotipuutarhureille tarjottavista palveluista.Luettavaakin oli tarjolla. Pääsin tapaamaan Oman pihan ötökät -kirjan toista kirjoittajaa, ja sain kuulla että kirjasta olisi tekeillä toinen, laajennettu painos. Sitä odotellessa!Hanskatarjouksen määrät olivat hieman eri kuin harrastajille suunnatuilla messuilla.Jatketaampas matkaa peremmälle messualueelle. Erilaisten kojujen määrä oli uskomaton. Oli pesuria jos minkälaista, säilöntään puristimia, keittimiä, vakuumilaitteita, työkaluja, säilytysratkaisuja, mattoja yms. yms.Tällä isolla kentällä oli menossa katupesureiden työnäytös. Juontaja on tuolla nostokorissa turvassa, ja kone toisensa jälkeen kävi harjaamassa ja pesemässä kentän puhtaaksi.Tässä Joulupuuseura teki suomalaista joulukuusta tunnetuksi ja yritti saada lisää ihmisiä viljelemään niitä.Varsinkin kesäkukkien viljelijöillä ja myyjillä oli kyllä runsaudenpula, niin paljon uusia lajikkeita esiteltiin. Ei muuta kuin tilaamaan ensi kesän kesäkukkia!Tilattavien lajien ja lajikkeiden lisäksi piti vielä päättää, miten pitkälle kasvatettuina kasvit itselleen halusi. Monessa paikassa tilataan kasvit jo itäneinä, ja itse kasvatetaan ne tästä isommiksi.
Esillä oli muutakin kuin koristekasveja, tässä erilaisia yrttejä. Osasta en ollut kuullutkaan!Eri tomaattilajikkeissa oli valinnanvaraa viljelijälle.
Uusia viljelyjärjestelmiä esiteltiin. Tarjolla oli jo tutuksi tulleen viljelysäkin lisäksi uusi versio, jossa turve oli säkin sijaan laatikossa.Tästä vielä pölytysjärjestelmä mukaan, niin johan alkaa tomaatteja tulla. He ovat maakimalaisia, Pompus terrestris.Naapurista vielä kastelujärjestelmä, toisesta kopista koko kasvihuone... Jossain esiteltiin myös varastointi- ja myyntilaatikoita, etikettejä ja muovipusseja. Eli täältä tosiaan sai kaiken, mitä viljelijä nyt voisi kuvitella tarvitsevansa ja vielä enemmän. Työvoimanvälittäjillä oli heilläkin pari koppia, joten jopa ruuhka-aikojen apulaiset sai tilattua. :)

Oli siellä tavaraa myös viherrakentajille ja pienemmän mittakaavan viljelijöille, niistä seuraavassa osassa. ;)

0 kommenttia: