lauantai 14. elokuuta 2010

Parveke tänään


Koska minulla on vielä hurumykky messukuvia käymättä läpi, saatte tällä välin katsoa, miltä meillä nyt näyttää.Alasleikkaus teki orvokkiamppelille hyvää, nyt siitä saa nauttia pitkään syksyyn.
Punkit iskivät pajuun niin pahasti, että katsoin parhaaksi pätkiä sen lehdettömäksi. Nyt ei ole paras hetki leikata näin rajusti, mutta en haluaisi alkaa myrkyttämään ulkotiloissa. Jos tämä nyt edes vähän hillitsisi punkkeja.
Uudenguineanliisa valittaa liian vähäisestä kastelusta. En ole ehtinyt, jaksanut enkä viitsinyt kastella sitä niin usein kuin olisi pitänyt, ja se näkyy.
Ahkeraliisat sen sijaan voivat erittäin hyvin. Huomaa että minulla pitää olla altakasteluruukullisia kasveja, tai ne kuolevat kuivuuteen.
En ostanut messuilta kuin krysanteemeja. Tuli samalla tuettua paikallista oppilaskuntaa. Niillä oli valtavat juuripaakut, joten toivon että ne ehtivät tästä vielä komistua ennen syksyä.
Helteet ovat tehneet tuhojaan perennojen joukossa. Mietin, jaksaisiko tähän hankkia vielä lisää täydennystä, vai antaisiko olla. Jälkimmäinen sopisi budjetilleni paremmin.
Tämä ruukku näyttää paljon paremmalta. Mitä nyt daalia kuoli ennen aikojaan. Siitä ei oikein ollut eläjäksi tuossa. No, nyt on krysanteemi tilalla, toivotaan että se viihtyy paremmin. Heliotrooppi tuoksuu yhä ihanasti. Voisin kokeilla talvettaa sen sisällä, ihan vain siksi etten haluaisi antaa pakkasten viedä niin ihanaa tuoksua.

0 kommenttia: