lauantai 6. marraskuuta 2010

Rapula tänään


Rapulaa on parasta kuvata näin illalla, jolloin se on nätti yövalo. Väritkin näkyvät oikein. Kasviakvaarion loisteputki on kasvien vaatimusten mukainen, violettipainotteinen. Pohjamateriaalin vaihto hienojakoisempaan oli hyvä idea, pieni heinämäinen kasvi (ilmeisesti Lilaeopsis brasiliensis) on nyt vihdoin kunnolla juurtunut.Poimupatsuli on ruvennut leviämään ihan kivasti. Sillä on hauska kasvutapa. Toivotaan, että se joskus peittää koko pohjan. Haluaisin tähän akvaarioon jotain muutakin matalaa ruohomaista tähän etualalle, mutta nyt ei budjetti salli. Ehkä sitten joskus...
Tämä pikkuinen on myöskin viihtynyt ihan mukavasti, vaikka onkin äärimmäisen hidaskasvuinen. Olen saanut hänet nimellä Staurogyne sp.
Tämä vesimiekka on nyt alkanut voida paremmin kun siirsin sen tähän pieneen akvaarioon. Ennenhän näitä oli kolme, ja ne olivat 300-litraisessa. Eivät viihtyneet. Nyt näitä on enää 2, eikä siitä toisesta enää tiedä, kauanko jaksaa sinnitellä:

0 kommenttia: