maanantai 1. marraskuuta 2010

Uusinta: muista marraskuussa

- Siirrä viileään varastoon, viherhuoneeseen tai kellariin kaikki talvetettavat ruukkukasvit. Kokoa ulos jäävät ruukut suojaan sateilta ja tuulilta ja peitä maan routaannuttua talvensuojaturpeella ja pakkaspeitteellä.

- Tee kunnon suojukset parvekkeen monivuotisille ruukkuistutuksille.

- Korista parveke talvisilla ruukkuasetelmilla. Käytä esimerkiksi sammalta, havuja, oksia, kanervia ja koriste-esineitä.

- Kaiva ulkovalot esiin.

- Pese lintujen ruokintalauta ja katso sille paikka valmiiksi. Sopiva hetki aloittaa talviruokinta on pakkasten alettua.

- Istuta jouluamarylliksen sipulit 5-7 viikkoa ennen haluttua kukintaa.

- Valoisan ajan vähetessä huonekasvien kasvu heikkenee. Lämmityskauden alettua huoneilma kuivuu, joten kasveja kannattaa sumutella päivittäin. Lehtien kellastuminen voi olla merkki kehrääjäpunkeista jotka viihtyvät kuivassa huoneilmassa, joten tarkista lehtien alapinnat.

- Ota vähästä valosta kaikki irti: pyyhit pölyt kasvien lehdiltä ja siirrä kasveja mahdollisuuksien mukaan lähemmäs ikkunaa. Tarkista kuitenkin, etteivät lehdet koske kylmää ikkunaa ja saa vaurioita. Jos ikkunasta vetää, laita ruukut styroksilaatikkoon, etteivät juuret saa kylmää.

- Kaiva lisävalot naftaliinista ja viritä paikoilleen. Sopiva valaistusaika on 12 h vuorokaudessa.

- Siirrä kaktukset valoisaan, mutta viileään (n. 10 astetta) talvehtimispaikkaan.

- Muista, että liikakastelu tappaa.

2 kommenttia:

Insinööri kirjoitti...

Kiitos hyvästä listasta! Jos tänä vuonna muistaisi laittaa ne ulkovalotkin jo riittävän ajoissa puihin ja pensaisiin ettei tarvitsisi 20 asteen pakkasessa sitä taas tehdä... :)

Aralia kirjoitti...

Laitappa samalla havukasvien ja rodojen varjostusverkkojen tuet paikoilleen. Ne on vaikeampi iskeä maahan keväällä kun maa on vielä jäässä. :)