sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Tämän päivän touhut

Tänään tartuin saksiin ja silppusin kaljuuntuneen 'Marble Queen':in pistokkaiksi. Ennen...
...Ja jälkeen. Antaa näiden nyt juurtua, lykkään ne sitten takaisin ruukkuunsa. Saavat uuden, puhtaan soran itselleen, vanha oli aika kalkkeutunutta.H. wallichii oli alkanut kasvattaa sellaisia liaaneja, että päätin että aika on kypsä siirtää se uuteen tukeen. Se oli jo kiipeilemässä H. calycinan tukea pitkin, kun huomasin tilanteen. Se oli vain niin tiukasti kiertynyt metallikaareensa, että ainoa tapa saada se siitä irti oli leikellä suurin osa kasvista pistokkaiksi. Samalla huomasin, että joku on syönyt häntä, joten nopea torjunta-aine käsittely pistokkaille, ennen kuin lykkäsin ne omaan "juurtumisterraarioonsa" ihmettelemään, mitä tapahtui. Katsotaan, kuinka monta pistokasta selviää, vai selviääkö. Itse alkuperäinen pistokas on kyllä siellä joukossa juurineen, joten jos pistokkaille käy huonosti, luulisi hänen vielä porskuttavan.
Juurtumiskvaarion tieltä muutti aasinkultakorva takaisin amppeliin pikaisen siistimisen jälkeen. Hän oli kuivatellut paljon lehtiä, mutta on yhä ihailtavan rehevä.
Tämä projekti tapahtui itse asiassa jo eilen, mutta niin myöhään, ettei sitä enää jaksanut silloin dokumentoida. Kun toinen perhonen pärjäsi niin hyvin vesiviljelyssä, siirsin molemmat orkideat paremmin siihen sopivaan astiaan ja vesiviljelykokeiluun. Pumppu pitää kyllä vielä päivittää pienempään... Tämä nykyinen ei mahdu kuin tuohon päähän, ja pelkään ettei vesi kierrä tarpeeksi vastakkaisessa päädyssä. No, nyt menee vielä ainakin viikko ennen kuin ehdin tehdä asialle mitään, joten olkoot nyt toistaiseksi näin.

0 kommenttia: