perjantai 4. helmikuuta 2011

Taitaja 2011 -kisoja rakentamassa, 4. päivä

Minä käytin tämän päivän flunssantorjuntajoukoissa kotona, ja tälle päivälle oli jäänyt vain "tylsiä" hommia: opasteiden laittoa, hienosäätöä, tulostinten testaamista ja muuta viime hetken säätöä, joten katsellaan, mitä muuta tarttui kameran muistikortille.Viherlandiassa kuulee kyllä hyvin nopeasti, että siellä on kaksi kakadua. Niiden ääni on korvia raastava lähietäisyydeltä, kun ne oikein innostuvat. Erityisen kovaa ne protestoivat, kun joku joka on jutellut niiden kanssa, ehkä jopa rapsutellut niitä ja kyllästynyt, lähtee kohti kassoja.Tämä on Kalle. Hän oli kahdesta kakadusta se tuttavallisempi ja jopa kerjäsi rapsutuksia. Hänen kaverinsa Torsti kurkkii postauksen ensimmäisessä kuvassa. Heidän seuranaan tuli istuttua tauoilla eväitä syöden. Valitettavasti täällä käy myös koululaisryhmiä, joten papukaijat osaavat kiroilla ainakin kahdella kielellä. Samalla sai ihailla täydessä kukassa olevia orkideoja. Täältä löytyy muutakin kuin markettien perhosorkideoja. Viereinen pöytä oli vaarallinen, sillä oli viherkasveja -70%, joten vältin katsomastakaan sinne päin. Paikan posliinikukkatarjonta piti tietysti tarkistaa. Hoya compactaa oli helppo vastustaa, koska se minulla jo on, mutta sitten löysin nämä: Kuvassa vasemmalla H. wayetii, vieressä H. kentiana. Kentianaa oli useampikin kasvi, wayetiä vain yksi. Hinta oli 22€/kasvi, mutta näitä ei tarttunut kumpaakaan mukaan, vaikka minulla ei näitä olekaan. Löysin nimittäin jotain parempaa:Hoya pubicalyx 'Pink Silver':it olivat odottaneet uutta kotia jo jonkin aikaa. Ne olivat ohikukkineita eivätkä meinanneet pysyä pystyssä pienine ruukkuineen ja valtavine kaarineen. Maltoin sentään odottaa keskiviikkoon, ennen kuin tämmöinen seurasi minua kotiin. :) Eli vastustin kiusausta marssia kotiin uuden kasvatin kanssa peräti 5 päivää. :DIlman 'Pink Silver':eitä en varmaan olisi huomannut viereisen rahapuun kukkivan. Enpä tiennyt tämän kasvin kukkivan, en ainakaan näin näkyvillä kukilla. Valitettavasti kukat eivät ehtineet aueta sinä aikana kun olimme kisojen puolesta käymässä, mutta onneksi netistä löytyy kuva auenneista kukista. Nättejä!Seuraavana päivänä olikin jo kisapäivä, jännää!

1 kommenttia:

SolmuSilmukka kirjoitti...

Joensuun kasvitieteellisessä-puutarhassa on Juuso niminen (tyttö) kultatöyhtökakadu papukaija, joka on oikein kohtelias; kysyy kuulumisia ja kertoo oman nimensä ;) eli kukaan ei ole opetellut sille kirosanoja :) Mutta tämä neito on ihan aikuisen iässä, nimittäin n. 20 vuotta.