torstai 10. helmikuuta 2011

Taitaja 2011-kisojen purku

Kaikki loppuu aikanaan. Niin myös nämä kisat. Tuntui vähän hullun hommalta ruveta purkamaan töitä heti seuraavana päivänä, kun niitä oli niin huolella edellisenä päivänä rakennettu, mutta minkäs teet. Ei myymälätilaa voi ikuisuuksiin näyttelytilana pitää.Vips vain, ja kivet olivat taas säkeissä ja lavoilla.Hups, ja valtavan painavat betonipalkit, jotka olivat esittäneet kiinteää seinää kisoissa, oli lastattu.
Tuntui, että tavarat suorastaan lensivät pihalle, hyvä kun ehdin kuvia ottaa. Sitten alkoikin se inhottava vaihe, pölyävän soran kerääminen ja poiskuskaaminen.Ensin lapioitiin sora korkeaksi kasaksi, jonka kaivuri nappasi kauhaansa, ja sitten lapioitiin kauha täyteen. Tätä sitten tehtiin, kunnes suurin osa sorasta oli pihalla.Onneksi soraa oli rajallinen määrä, vaikka aluksi tuntui, että sitä riitti loputtomiin. Vähitellen sai alkaa käärimään huopia pois.Minä tartuin pölynimurin varteen, ja rupesin imuroimaan hallia sitä mukaan kun se saatiin tyhjäksi. Hienojakoista pölyä yritettiin sitoa kastelemalla sorakasat ennen niiden lapiointia, mutta silti sitä oli joka paikassa.Lopulta ei tarvinnut enää kuin pakata huovat ja muut tavarat ja suunnata kotiin.Tästä saa Viherlandian väki jatkaa. Saa nähdä, mitä keksivät.

0 kommenttia: