sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Koululla tapahtuu

Tällä viikolla koulu pääsi peräti paikallislehteen.

"Jämsän ammattiopiston Auvilan kampuksella sattui puutyötilan pölynpoistojärjestelmässä lievä pölyräjähdys tiistai-iltana kello 19 aikoihin. Koolla puutyötilassa olleessa Jämsän työväenopiston puutyöpiirissä ajettiin sirkkelillä vaneria. Vaneri kuumentui ja pölynpoistoputkistossa ollut pöly syttyi räjähdysmäisesti palamaan. Puutyöpiiriläiset suorittivat alkusammutuksen, eikä tilanne äitynyt vaaralliseksi.

– Tässä selvittiin säikähdyksellä. Palo pysyi järjestelmän sisällä. Palosta aiheutui järjestelmän vaurioitumisen vuoksi korkeintaan muutaman tuhannen euron vahinko, Jämsän palopäällikkö Pertti Rossi kommentoi."

Torstaina raksan pojat olivatkin sitten repimässä puutyöluokkaa palasiksi. Katto oli mustunut paikoin, mutta muita vahinkoja ei näkynyt. Pölynpoistoputkisto piti purkaa ja vahingot tutkia. Puutyöopettajan mukaan viimeksi näin kävi 10 vuotta sitten. Silloinkin sirkkelistä lähti kipinä putkistoon. Kummallakaan kerralla ihmisille ei ole käynyt mitään, mitä nyt pelästyivät. Oli kuulemma ollut hetken aikaa näyttävä tulimeri luokan katossa. Kuvassa tyhjennetty, mustunut purusäiliö. Onneksi tämä ei meidän opiskeluihin vaikuta, kun meillä ei enää ole puutöitä. Suurin haitta oli, että purkajat olivat vieneet kaatopaikkaroskiksen normaalipaikaltaan talon toiseen päätyyn lähemmäksi purkutyömaata, ja jouduimme etsimään sitä vähän. Niin, ja sammutinhuollon ihminen kävi kysymässä minne täytetty sammutin pitää viedä.

Tämän viikon opiskelut ovat olleet kivitöitä: ensin teoriaa ja sitten olemme kokeilleet tehdä Taitaja-kisojen semifinaalityön itse. Olemme oppineet ainakin sen, että ihan tällä kokemuksella sinne ei olisi kannattanut lähteä kisaamaan. :D Kilpailutyön teon välissä on kokeiltu luonnonkiven työstöä ja opeteltu miten noppakiviä, reunakiviä ja liuskekivilaattoja asennetaan. Meillä meni kaksi päivää kaikkinensa tuon kilpailutyön tekemiseen, ja laatu oli alle kaiken arvostelun. Eli mitat heittivät liikaa, korot samoin. Mutta nyt on sitten tehty muuriakin ensimmäistä kertaa.

0 kommenttia: