torstai 14. huhtikuuta 2011

Korjausta, korjausta

Tämän päivän tavoite oli saada petankki-kentän toinen reuna valmiiksi.
Ensin kuitenkin pääsin tekemään rinkuloita. Tässä piti tehdä sama juttu kuin pienemmän rinkulan kanssa, eli hakata kivistä pala pois että ne mahtuvat tuohon. Rikoin kaksi kiveä, ennen kuin homma alkoi sujua. Sitten se sujuikin todella hyvin. Aluksi aikaa meni noin 10 minuuttia per kivi, mutta loppua kohden olin jo paljon nopeampi. En kuitenkaan saanut tätä tehtyä pelkällä vasaralla, vaan piti käyttää sekä vasaraa että talttaa. Homma meni niinkin hyvin, että sain kehuja. Ilmeisesti minun ei vielä oletettu selviytyvän tästä hommasta itsekseni. :)
Keskelle pihaa oli ilmestynyt kuoppa, johon tulee pyöreä oleskelualue tätä samaa kiveystä, mitä täällä on muuallakin.
Sitten pääsinkin tekemään tätä reunaa. Huomasin reunan tehtyäni, että kivet menivät tasan. Miksi meillä on neljä samanpituista reunaa, joista kolmessa kivet eivät mene tasan, mutta viimeisessä menivät?
Huomasin, että kukkapenkki, jonka piti olla yhtä pitkä pelikentän kanssa olikin puoli kiveä liian pitkä. Pääsin siis korjaamaan sen.
Samalla sain sitten korjata pitkät sivut sekä kukkapenkissä että pelikentässä, sillä huomasin että molemmissa päissä oli puolen kiven kokoinen kolo. Nyt ei tarvinnut leikata kuin kaksi kiveä, yksi kukkapenkin kumpaankin päähän. Oli kiva saada kehuja tarkkasilmäisyydestä.
Korjauksiin meni aikaa, mutta vihdoin päästiin latomaan.
Minä ladoin ja puutarhuri kantoi kiviä, joten edettiin nopeasti.
Päivän lopulla päästiin jo aloittamaan tämä polku, joka tulee kiertämään koko pihan. Se jäi vielä korjaamatta, mutta tästäkin jo näkee, etteivät seinät ole mitenkään keskenään linjassa. Käytävä on linjassa tuon harmaan seinän kanssa, toinen kiveys on linjassa sinisen päätyseinän kanssa (kuvasta oikealle). Huomenna sitten jatketaan.

0 kommenttia: