tiistai 12. huhtikuuta 2011

Kuinka tehdään ympyrä nelikulmaisilla kivillä

Eli tähän päästiin eilen. Sen sijaan, että olisin alkanut latomaan tätä, minut pistettiinkin toisiin hommiin.
Sain ruveta leikkimään näillä kivillä.
Tein tämän ihan itse! Tein ympyrää 2,5 kierrosta saadakseni yhden kierroksen, joka näyttää hyvältä, ja minulla meni tähän yli tunti. Lisähaastetta toi se, että pohjat oli tehty 6 cm valmiin pinnan tasosta alaspäin, mutta nämä kivet olivat 7 cm paksuja. Piti siis poistaa sentti hiekkaa joka kiven alta.
Pienempi olikin sitten haasteellisempi. Kiville näytti ensin olevan tarpeeksi tilaa, mutta kun hiekkaa otti sen sentin verran pois, alta paljastui kaivon metallirengas, joka ei tunnetusti anna periksi, joten vain kannoin tähän sen verran kiviä kuin siihen tarvittiin ja kävin pyytämässä puutarhurin paikalle. Kysyin, että leikataanko ympärillä olevia kiviä vai mitä tehdään. Hän näytti minulle, miten joka kivestä lyödään vasaralla pala pois tuosta kapeamasta kärjestä niin, että kiven saa sen metallirenkaan päälle. Hän teki työn pelkällä vasaralla, ja vain yksi kivi murtui väärin. Kaiken lisäksi koko homma tuli valmiiksi noin viidessä minuutissa, vaikka hän samalla opetti minua. Tähän minulla on vielä matkaa.
Kahvitauon jälkeen oli vielä kaksi rengasta työn alla, ne menivät jo paljon nopeammin.
Sillä välin työkaverini tekivät lintuja iloiseksi kaapimalla pintamaata kasoiksi. Matoja ja muuta syötävää riitti niin, ettei reviireistä jaksettu tapella.
Päivän ylimääräisen huvin tarjoili traktori, joka otti ja hajosi. En tiedä asiasta tarkemmin, kuin että jokin osa moottorissa petti. Pari puhelua myöhemmin joku toi paikalle ehjän osan ja homma jatkui.
Keskelle pihaa on jo ilmestynyt aikamoinen kuoppa.
Iltapäivällä pistettiin töpinäksi, ja me kaikki kolme ladoimme yhtäaikaa. Tai siis harjoittelijat latoivat ja puutarhuri kantoi meille kiviä kaksin käsin. Kivet suorastaan lensivät paikoilleen.
Tänään päästiin tänne asti, huomenna jatkuu.

0 kommenttia: