perjantai 22. huhtikuuta 2011

Tanskalaisia pihoja


Olin elätellyt toivetta päästä tänään kuvailemaan pihoja ja puistoja, mutta koska flunssa, joudumme tyytymään räpsäyksiin hyvin tuuliselta päivältä kaksi viikkoa sitten. Kaikki pihat ovat saman kadun varrelta, kadulta kuvattuja. Tässä pihassa näkyy hyvin tyypillinen tanskalainen tapa yhdistää eri pensaita sekaistutukseen. On niiden juurella joitain perennojakin, mutta pääkoristearvo on pensailla.

Tässä yksi vähän erikoisempi piha. Pihapuu on hamlattu tai lehdestetty, kumpaa termiä nyt haluaa käyttää, ja seinänvierellä on hedelmäpuu , jota kasvatetaan muotoon.
Tässä on yksi aivan upea koivu. Lähempänä näki, että sen juurella on vanha, nykyään tyhjänä pidettävä uima-allas. Sitä ympäröi kasveja ja puuhun on kiinnitetty keinu ja kiipeilynaruja.
Tämä piha on tanskalaisittainkin erittäin huolella hoidettu. Talon ikkunalaudat olivat täynnä orvokkeja ja muita siemenestä kasvatettuja. Hyötykasvipenkit on jo pöyhitty uusia tulokkaita varten. Ja hedelmäpuut!
Ne ovat paitsi hyvin leikattuja myös kaikkien runko on valkaistu. Nyt ei varmasti kevätaurinko pääse tekemään tuhojaan rungolle. Tätä toivoisi näkevänsä enemmän Suomessakin. Tapa on paitsi hyödyksi kasville, myös nätin näköistä. Lisäksi jokaisen puun rungon ympäristö pidetään vapaana, jotteivät rikkaruohot pääse viemään puulle kuuluvia ravinteita. Näin ei myöskään tule vahingoittaneeksi puiden runkoa ruohonleikkurilla. Itse ehkä olisin tehnyt pyöreän kiveyksen ja tulevaisuudessa tuota joutuu suurentamaan, mutta hoitaa varmasti asiansa näinkin.

Kerrassaan upea piha! En malta odottaa, miltä se näyttää kuukauden päästä. Harmi, etten ole täällä enää myöhemmin kesällä.

0 kommenttia: