sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Tervetuloa Tanskaan!

Huh! Nyt on sitten matkustettu Helsinki-Vantaalle, lennetty Kööpenhaminaan, josta lähdin junalla kohti Viborgia. Vihdoin Langån asemalla jaksoin kaivaa kamerani esiin ja ehdin jopa ottaa kuviakin. Jo junamatkalla olin saanut ihailla Tanskalaisia puutarhoja ja nähnyt isommat kasvihuoneet kuin olin kyennyt kuvittelemaankaan. Ja hautausmaat, wau!! Totesin näkemäni perusteella, että Suomi on puutarhakulttuurin perähikiää. Katsotaanpa vaikka tätä pientä juna-asemaa.
Laiturilla on istutuksena (ilmeisesti) happomarjaa. Ja tuo koko pöheikkö on pensasta, tarkistin. :D
Kun katsotaan kohti juna-asemaa, löytyy muotoonleikatuista pensaista ja pikkupuista tehtyjä penkkejä. Suomessa tässä olisi vain yhtä lajiketta isona ryhmänä... Kuinka tylsää! Täällä osataan yhdistää pensaita ja puita toisiinsa. Ei kukkapenkissä tarvitse muuta ollakaan. Lopputulos on paljon mielenkiintoisempi kuin yhden lajikkeen massaistutus.
Tämä koppi ei ole tupakoitsijoille, vaan lämmittelyä varten. Siellä tupakointi on kielletty. Kylmä tuuli pysyi hyvin ulkona.
Aurinko alkoi jo laskea, mutta vielä ei olla perillä. Vanhan vesitornin tuuliviirissä porhaltaa veturi. Tämä oli siis pieni asema, jolla ei ollut kuin portaat laiturilta toiselle. Se ei ollut mukavaa, kun ensin piti mennä vessaan laiturilta 3 asemalle, sitten takaisin kolmoselle odottamaan junaa, joka siirrettiinkin sitten viime hetkellä lähtemään raiteelta yksi. Rappujen kulkeminen melkein 30 kg matkatavaraa mukanaan ei ole kivaa hommaa. :P

Lähdin reissuun klo 6:00 aamusta Suomen aikaa ja olin perillä klo 20:30 Tanskan aikaa. Sitten piti vielä tavata tuleva pomo, selvittää missä nukun, miten pääsen kulkemaan ja missä ja monelta pitää aamulla aloittaa. Kaikkea sitä pitää tehdä, että pääsee työharjoittelemaan. Väsymys ja nälkä eivät kuitenkaan peittäneet innostusta: Tanska on ihana maa, ja minä saan oppia täällä!

0 kommenttia: