tiistai 5. huhtikuuta 2011

Uutta projektia pukkaa


Tänään aloitettiin projekti, jossa saan olla alusta loppuun mukana. Tämä psykiatrisen sairaalan piha  on rakennettu samoihin aikoihin kun itse talokin, ja pahasti uudistuksen tarpeessa. Ennen meitä täällä ovat riehuneet salaojien tekijät, jotka olivat jostain eri firmasta.
Paikka on kipeästi uudistuksen tarpeessa. Nämä kalusteet ovat pyöreällä betonipintaisella kentällä, jota ympäröi pensasaita. En tiedä, teemmekö sille alueelle yhtään mitään, mutta ei se kovin hehkeässä kunnossa ole.

Vanha aitakin tarvitsisi kovasti ainakin pesua, mutta se ei kuulemma ole meidän ongelmamme.
Aidassa on ikkunat, joista voi seurata kadun elämää. Ne antavat kohti rakennuksia, jotka kuuluvat avosairaalaan. Olemattomalla tanskallani olen päätellyt, että nämä ovat asuntoja lastenpsykiatrisen sairaalan potilaille ja heidän perheilleen.

 Minulle kerrottiin heti ensimmäiseksi, että paikka on tarkoitettu todella pahasti sairaille, jotka ovat täällä pakkohoidossa syyllistyttyään rikoksiin. Asia kävi hyvin selväksi, kun parvekkeelta alkoi lentää kaikkea lautasista klementiineihin. Henkilökunta piti ovet lukossa, mutta se ei estänyt lähettämästä kaltereiden välistä meille palautetta. Olin kuulemma hyvin onnellisessa asemassa, kun en ymmärrä tanskaa. Muut tekivät töitä korvat punaisina.

Ensimmäinen homma oli purkaa vanhat kiveykset, jotta päästään tekemään uusia tilalle.
Purimme vanhat uni-kivet pois aseinamme talikot ja lapiot.
Lastasimme vanhat kivet kaivurin kauhaan ja ne käytiin sitten heittämässä aidan ulkopuolella odottaneelle lavalle.

Kun kivet oli kerätty pois, vanhempi työntekijä tuli kaivurin kanssa kuorimaan pintamaat pois ja tekemään uusia pohjia. Me siirryimme eteenpäin. Täällä ei kiveys ihan heti lopu kesken.
Tämä sorsa ihmetytti minua. Kaksi konetta riehuu ja hän söi rauhassa ruohoa ja otti sitten ruokalevon pää siiven alla. Kunnon city-sorsa ei vähästä hätkähdä.
Minä siis purin kiveystä...
...ja purin kiveystä... Hei, mitä tuolla ikkunalla on?
Posliinikukka! (Australianposliinikukka?) Pienen etsimisen jälkeen niitä löytyi muitakin:
Nämä ovat kai H. pubicalyxejä. Ylemmällä ikkunalla oli vielä näemmä H. compacta, mutta siitä oli mahdotonta saada kuvaa. Toivottavasti näistä edes joku kukkisi sinä aikana kun olemme tekemässä tätä pihaa. :)

Tämmöistä en ollut ennen nähnyt. Kai sillä seulotaan kiviä hiekan joukosta? Tänään sitä ei käytetty.

Loppupäivästä yksi porukasta teki pohjia kaivurilla, toinen otti kivilähetystä vastaan. Minä jatkoin säästettävien noppakivien etsimisellä kasasta, jonka salaojamiehet olivat kasanneet yhteen nurkkaan.
Pintamaata pois, hiekkaa tilalle.
Pohjat jäivät odottamaan huomista.
Täällä ovat jo silmut turpoamassa. Laitan tämän kuvan poikkeuksellisesti isona, jos joku haluaa pistää sen taustakuvakseen, kuten minä. :)

0 kommenttia: