sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Perliittiä mä metsästän...

Kyllä sai moneen paikkaan soitella, ennen kuin tätä löytyi. Onneksi kauppojen osastojen puhelinnumerot löytyvät netistä, pystyi soittamaan suoraan piha- ja puutarhaosastolle. Se ei kyllä paljoa auttanut, kun ensimmäinen kysymys myyjän suusta oli "Berliitti, mitä se on?". Yksi tarjosi zeoliittia, toinen kyseli enkö sittenkin haluaisi ostaa kesäkukkamultaa. Löytyihän sitä lopulta, K-raudasta. Samaa tavaraa pitäisi löytyä myös joistakin Prismoista, puutarhamyymälöistä ja Kodin Terroista, mutta niistä olivat päässeet loppumaan.

Perliitti on valkoista raemaista ainetta, jota sekoitetaan ruukkukasvien multaan. Se lisää mullan ilmavuutta. Plant Start myy sitä kuuden litran pusseissa. Vermikuliitti on ruskehtavaa raemaista ainetta, joka pystyy pidättämään vettä 3-4 kertaa oman painonsa. Se lisää kasvualustan vedenpidätyskykyä. Vermikuliitti pitäisi aina kastella ennen käyttöä, sillä se voi sisältää asbestia. Sitä saa samalta valmistajalta kolmen litran pusseissa.
Tämmöiset sekoitukset syntyivät tänään. Vasemmanpuoleisessa karkkilaatikossa on 1 osa perliittiä, 1 osa lecasoraa ja 2 osaa multaa (Käytän mittaamiseen tuota multakauhaa.). Sekoitus toivottavasti sopii niille posliinikukille, jotka pitävät siitä että multa kuivahtaa kasteluiden välillä. Oikeanpuoleisessa laatikossa on pussin kyljen ohjeen mukaan tehtyä sekoitusta: 1 osa perliittiä, 1 osa vermikuliittia ja 2 osaa multaa. Laitan sitä niille posliinikukille, jotka pitävät tasaisesta kosteudesta.

Jälkimmäiseen sekoitukseen pääsi heti Hoya retusa ("tikkuposliinikukka"). Tämä meni niin huonoon kuntoon, että leikkasin koko kasvin pistokkaiksi ja laitoin ne roskapussiin ja solmin pussin suun kiinni. Sumuttelin pistokkaita silloin kun muistin ja nyt ne olivat tehneet jo komeita juuria. Toivottavasti edes osa tuli oikein päin. Noista oli todella vaikea sanoa, kumpi pää oli latva ja kumpi ei.

0 kommenttia: