lauantai 29. lokakuuta 2011

Vie kasvisi kylään, ne alkavat käyttäytyä

Hoya carnosa, isoposliinikukka
Olen korviani myöten täynnä muuttamista ja kaikkea siihen liittyvää. Nyt tekee mieli tehdä mitä tahansa muuta, jopa päivittää blogia (!). :D Muuttojärjestelyihin on kuulunut hoitopaikkojen löytäminen kasveille kahden vuoden ajaksi. Vein helpoimmat äitini hoitoon, sillä hän on saanut isoposliinikukkansa pysymään hengissä vuosikausia. Kasvi yltää jo kattoon. Toivotaan, että minunkin kasvini voisivat tuolla hyvin. Alku ainakin lupaa hyvää: kaksi kasveistani alkoi kukkimaan. Toinen oli yllätys:
Tämä ei ole Hoya. Olin alkanut epäillä tunnistustani jo ennen kukintaa, mutta tämä varmisti asian. Kyseessä on ilmeisesti joko Aeschynanthus 'Twister' tai 'Rasta', todennäköisemmin tuo ensimmäinen. Molemmat ovat hollantilaisia jalostuksella aikaansaatuja kippuralehtisiä soihtuköynnöksiä. Tämä taas todistaa, ettei kannata uskoa kasvin "tunnistusta" ennen kuin se on kukkinut. Selkeä ero compactaan (kukkien lisäksi) on, ettei lehdistä tule samalla tavalla meheviä, eivätkä ne ole yhtä kippurassa. Niissä ei myöskään ole vaaleita pisteitä.

Toinen oli pistämässä pystyyn kunnon showta:
Ikinä ennen minulla ei ole tämä kukkinut. Heti, kun en ole paikan päällä nuuskimassa ja ihailemassa kukkaterttuja, tämä pykää niitä hirveän määrän. Jopa kavereille jakamani pistokkaat ovat nyt alkaneet työntää kukkavarsia, vaikka minulla tämä ei pistokkaana kukkinut. Selvästi kasvini ovat vieraskoreita... Yritän saada kuvan kukista auenneina, jos en itseni ottamana, niin veljeni.