torstai 10. marraskuuta 2011

Kasvit kylässä


Hoya nummularioides
Sain kuin sainkin käytyä ottamassa kukista kuvat auenneina. Läheltä piti, sillä kuvauspäivä oli muuttopäivän aatto. Kukkien tuoksun tunsi vasta kun työnsi nenän kiinni terttuun, mutta se saattoi johtua siitäkin, että oli vasta varhainen ilta. Tuoksu oli minusta hunajainen, ja pidin siitä enemmän kuin sädeposliinikukan (H. lacunosa) tuoksusta, joka minusta on liian terävä. Tämä oli pehmeämpi tuoksu. Kasvi oli täynnä kukkaterttuja, mutta ne olivat kaikki eri vaiheissa, eli vain pari-kolme oli kerrallaan täysin auki.

Hoya carnosa
Muistin vasta, kun olin laittanut kengät jalkaan, että piti ikuistaa myös äitini isoposliinikukan koko. Hänellä on siis ollut näitä kaksi, mutta toisen hän unohti ulos kylmään, ja se kuoli. Se oli tätäkin isompi.

Hibiscus rosa-sinensis
Samalla reissulla kävin katsomassa myös siskoni hoidossa olevia kasveja. Kiinanruusu on komeassa kasvussa. Sain karsia sitä vähän ja tukea hujoppia pystympään, ennen kuin siitä kehtasi ottaa kuvan.


Myös viirivehka voi hyvin, vaikkakaan ei kukkinut tällä kertaa. Kasvi on selvästi ollut hyvä ostos, kun se on jo jaettu kahdesti kahtia, ja ainakin yksi noista taimista on jaettu edelleen neljään. Yksi vitosen kasvi on siis  valloittanut jo ainakin kuusi asuntoa.


Tässä asunnossa vaikuttaa tämmöinen kasvintuhooja. Toivottavasti hän ei kovasti mieltyisi kiinanruusun makuun. Palmuvehkaparka on menettänyt tämän suuhun kaiken uuden kasvunsa. Katsotaan, kumpi on sinnikkäämpi, kissa vai kasvi.

3 kommenttia:

Hene kirjoitti...

Pullalla on kova himo. Mitä myrkyllisempi, sitä purtavampi.

Hene kirjoitti...

Pulla syö kaiken. Nytkin murisee lisää.

Minna G. kirjoitti...

Voi miten suloinen kissa :) Voin kyllä kokemuksesta kertoa, että kiinanruusut ovat kissojen herkkua. Olen yhden komean kiinanruusun liipaissut mäkeen, kun se kuoli pystyyn... Uuno-kissa söi kaikki lehdet siitä, niin eihän se enää niitä lehtiä sitten tuottanut.