lauantai 7. maaliskuuta 2015

Luettavaa

Ilahduin huomatessani, että lähikirjastossa vietettiin kasviviikkoa. Nappasin mukaani kaksi suht uutta kirjaa: 50 kasvia jotka muuttivat maailmaa on ilmestynyt suomeksi vuonna 2012 ja Sieniä & ihmisiä ilmestyi viime vuonna.

50 kasvia pyrkii kiinnittämään ihmisten huomion kasveihin ja niiden merkitykseen meille. Hyvä idea, huono toteutus. Johdannossa meni kirjoittajalla jyvät ja akanat sekaisin, kun puhuttiin otsonikerroksen aukosta (otsonikadosta) vaikka tarkoitettiin ilmastonmuutosta. Jaksoin lukea parista kasvista niiden historiaa, mutta etenemistahti oli liian nopea ja ote liian kevyt minun makuuni. Useampi vuosisata saattoi vilahtaa yhdessä virkkeessä. Mielenkiintoinen fakta tiputettiin lukijalle, mutta unohdettiin sitten, eikä sitä avattu laajemmin. Mielestäni tällaisen kirjan tavoitteen tulisi olla se, että lukija pääsisi aikamatkalle, voisi eläytyä tapahtumiin edes jotenkin. Puolijuoksua etenevä teksti jätti tapahtumat etäisiksi ja ihmisten nimiä olisi pitänyt googletella.

Sieniä & ihmisiä oli todella iloinen yllätys. Ihana kirja! Tekstistä paistaa, että tekijöillä on aitoa intohimoa aiheeseen. Ja se tarttuu! Kirjaa lukiessa tuli hillitön halu tarttua sienikoriin ja rynnätä metsään, vaikka siellä ei takuuvarmasti tähän aikaan onnistaisi. Jos ei ole koskaan tajunnut, miten jotkut voivat hullaantua sienistä, kannattaa lukaista tämä kirja. Yksien kansien sisään on puristettu sieni-ihmisen sielunmaisema elävästi ja mukaansatempaavasti. Vaikka olen opiskellut biologiaa maisteriksi asti, kirjassa oli minullekin uutta tietoa. Jos malttoi hieman odottaa, vaikeatkin asiat selitettiin kyllä aina sienen rakenteesta niiden viljelyyn asti. Toivon voivani lisätä tämän kirjan kirjastooni rahatilanteen parannuttua. Kirja voisi sopia hyvin myös oheislukemiseksi biologian kursseille ainakin lukioon, miksei myöskin yläkouluun, niin innostava ja faktapitoinen se on.

0 kommenttia: