keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Siemenpusseja, ihanaa!

Yksi hyvä puoli siinä, että valmistuu ja muuttaa kämppiksen vanhempien ullakolle: Saa kasvimaan kesäksi käyttöönsä. Tämän kunniaksi kävimme hakemassa siemeniä, joista ensimmäiset toivottavasti ensi kuun puolella löytävät tiensä multiin.


Tarkoitus on perustaa kasvimaa, jossa on kolme lohkoa. Ensimmäiseen lohkoon tulee vihanneksia: Lehtimangoldi 'Fantasy' ja kesäkurpitsat 'Nimba' ja 'Atena Polka F1' (Siemenpussissani lukee Ploka, mutta oletan että se on kirjoitusvihre).


Toiseen lohkoon tulee juureksia: Kirjavia porkkanoita, retiisiä 'French Breakfast' ja mustajuurta. Mustajuuren kohdalla ihmettelen siemenpussin tekstiä: "Parsan tapaan käytettävä, hieman epätavallinen juurekas." Juurekkaat ovat sieniä, juurekset kasveja.


Kolmanteen lohkoon tulee papuja: Härkäpapua kahta lajiketta, 'Threefold White' ja 'Red Epicure' sekä kahta lajiketta taitepapua, 'Purple Queen' ja 'Saxa'.




Lisäksi koko alueen ympärille tulee kahta eri ryhmäsamettikukkaa ('Petite Yellow' ja 'Rusty Red') ja alueen keskelle tähkälaventelia. Toivottavasti se viihtyy sen verran, että olisi edes vähän tuoksua kuivattavaksi ensi syksynä. Toivon lisäksi, että kasvihuoneesta liikenee pieni kohta kokeilla kirsikkatomaattia 'Chocolate Cherry'.


Toivottavasti tulee lämmin kesä, sopivasti sateita ja edes jonkin verran satoa. :)

0 kommenttia: