keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Kevät, kevät, tule jo...




Kukkia ei ole kuin oranssitähdikissä. Tulisi jo kesä ja kukkaloisto. Salama saa kukat kiiltämään hassusti.

torstai 18. helmikuuta 2010

Kevätsiivous


Nyt koitti vihdoin päivä, jolloin oli aikaa tehdä perusteellisempi siivous. Imuroin niin paljon levää pohjalta kuin pystyin, puhdistin lasit ja otin kasvit käsittelyyn. Akvaarion takaiset kasvit pääsivät suihkuun ja leikkasin niistä kaiken huonokuntoisen pois. Vähän näytti siltä, että punkkien paluu voisi olla käsillä, mutta varma en ole, niin vähän valkoista lehdissä oli. Voihan se olla ihan vehkan siitepölyäkin, jota on jostain syystä päätynyt lehtien alapinnoille (Toivossa on hyvä elää...). Jos siellä jotain oli, sai kyllä pitää lujaa kiinni jos aikoi siellä pysyä. Kuumaa vettä paineella irrottaa aika monen otuksen.Kyllähän sitä levää akvaarion pohjalta irtosikin... Sitä on siis kaikki tuo musta tuossa kuvassa. Valitettavasti mokoma pilkkoutui pieneksi, joten kaikkea ei yksinkertaisesti saanut pois. Toivon, että mokoma katoaisi kun  kasvit alkavat voida paremmin.Laitoin vielä sekä nestemäistä että tablettimuotoista lannoitetta akvaariokasveille, jos nyt jaksaisivat toipua siitä valon vähyydestä. Mikä siinä onkin, että akvaario näyttää aivan viidakolta, mutta itse akvaariossa ei selviä mikään? Mikä tämän asunnon vedessä on? Korjuujätettä kertyi silti ämpärillinen.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Jakson tentit on tentitty

Mutta kyllä niihin sai lukeakin. Kiirettä on siis pitänyt. Lisäksi viime viikonloppuna kävimme sukuloimassa. Reissu tarkoitti sitä, että lehtikset jäivät yhtenä päivänä ruokkimatta, joten he söivät evääksi poikasensa. Kyllä minä yhä ihmettelen, miten nuo otukset voivat lajina olla hengissä, kun tuo lisääntyminen on niin vaikeaa...

Puulaatikot talon edessä ovat saaneet olla rauhassa, mutta jonkun oli pakko vetää tuijan suojana ollut varjostuskangas pois kasvin päältä perjantain hulinoissa, piti laittaa se takaisin. Varsinaista ilkivaltaa ei siis ole vielä ollut, roskaamista ja humalaisten päähänpistoja vain.

Koulussa on nyt käyty läpi kasvintuhoojia. Näytteistä on yritetty tunnistaa ripsiäisiä, kemppejä, kilpikirvoja, kirppoja ja kärsäkkäitä. Tänään käsiteltiin kasvitauteja, huomenna pitäisi aloittaa rikka- eli oheiskasvien läpikäyminen. Teoriaa on ollut nyt paljon, mutta ensi viikko on puutarhatöitä ja rakentamista. Pääsisinköhän vihdoin aloittamaan sen köynnösristikon, jota himoitsen kärhölle... Jos pääsen, yritän ottaa kameran mukaan niin saatte ihailla kuviakin.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Poikasia!


Lehtikset ovat edistyneet. He alkoivat kutea taas tauon jälkeen. Ensimmäisen kudun kävi huonosti, poikaset imeytyivät suodattimeen lähdettyään uimaan. Toisen kudun he söivät, mutta nyt kolmannen kudun kanssa näyttäisi onnistaneen. Minä en tietenkään olisi huomannut mitään, mutta kihlattuni huomasi valkoisen pilven lehtisten ympärillä tultuaan kotiin. Poikasista on mahdotonta saada kuvaa vaikka olisikin hyvä kamera, ovat vielä niin mikroskooppisen pieniä. Joudutte nyt vain luottamaan sanaani, että nuo valkoiset pisteet ovat poikasia. Kuva pitäisi saada esiin suurempana, jos sitä klikkaa.

Ylpeät vanhemmat vahtivat poikasiaan todella tarkkaan. Akvaariota ei voi lähestyä saamatta uhitteluita ja vettä niskaansa. Ihmettelinkin eilen, miksi sain märän paidanhihan kostoksi, kun kastelin akvaarion takaisia kasveja. Kuvassa Lehtis-äiti on vahdissa ja William nappaa pohjalta syötävää. Jouduin hämäämään heitä ruualla saadakseni poikasista kuvan ilman että kuvaan tulisi vain hyvin vihainen kala ja poikaset tulisivat huidotuksi ympäri akvaariota. Kala-paroilla ei oikein tuo järki päätä pakota... He eivät aivan ymmärrä varoa uhitellessaan, ja ympäri kääntyessään ihmettelevät, minne se tiheä parvi katosi. Toisaalta olisi kiva saada poikaset kasvatettua isoiksi asti, mutta toisaalta akvaario on yhä karanteenissa taudin takia...300:een on nyt iskenyt paha leväongelma. Ostin tänään uutta nestemäistä lannoitetta, jos se auttaisi. Sen siitä saa, kun monniset eivät enää pöyhi pohjaa. Toivottavasti hiekka muuttuu jossain vaiheessa taas vaaleaksi kun akvaarioon muodostuu uusi tasapaino.

tiistai 9. helmikuuta 2010

Puutarhaohjelmia

Taas tietää että kevät on tullut, kun joka kanavalta alkaa tulla puutarhaohjelmia.

Ylen ohjelmat

City-puutarhuri Livillä arki-iltaisin klo 21.30 alkaen 8.2. (1. tuotantokausi).

Eden alkaa 29.3. Vanhat jaksot löytyvät täältä.

Ihana piha palaa ruutuun 8.4.2010. MTV3:lla näyttäisi olevan enemmänkin puutarha-asiaa sivuillaan.

Itse tuijottelen ahkerimmin Söderlägeä, City-puutarhuria ja kasvihuoneilmiötä tällä hetkellä. Saa nähdä, millaisia ovat Edenin uudet jaksot. Ainakin juontaja näyttää siinä mainoksessa pelottavalta. En oikein ymmärrä, miten niin jähmeä ja fiini mies hienoissa kuteissaan voisi multaan koskea. Ja vanhat jaksot olivat jotain niin uskomatonta... Koko pintamaa pois ja uutta tilalle ja jokainen multapussi aseteltu niin, että valmistaja varmasti näkyy. Hirveää rahanmenoa, eikä siitä parveketarhuri paljoa saa irti, kun kaikki on niin isoa. Ihanasta pihasta meinasin saada näppylöitä viime vuonna: Niin ällömakea ohjelma, jossa ei asiaa ollut kuin viitteeksi.

Tulisipa Alan Titchmarshilta taas jotain uutta. Puutarhurin ABC ja Vuoden ympäri ovat hauskoja katsella.

Uusi hankinta



Eilen tuli seikkailtua taas kaupungilla ja päädyin vahingokseni kukkakauppaan, jonne oli perjantaina saapunut vaikka mitä kivaa. Mukaan tarttui tämmöinen minulle uusi kasvi, oranssitähdikki, joka on sukua puutarhassa viljeltäville tähdikeille. Oranssikukkainen ihme on alunperin Afrikasta, eikä kestä hallaa, mutta sitä voi kasvattaa vuoden ympäri ruukussa sisällä. Kukan pitäisi olla helppohoitoinen, mutta kesäksi se kuolee pois ja uudelleen kukittaminen ei välttämättä onnistu. Kyseessähän on siis sipulikukka, joka on kesän ajan lepotilassa ja herää siinä loka-marraskuussa uuteen kasvuun. Hoito-ohjeita metsästin netistä, ja sieltä löytyi, että ei pidä seisovasta vedestä, mutta kasvualusta ei saisi koskaan täysin kuivua. Lannoitetta annetaan kukinnan jälkeen kunnes kasvi alkaa lakastua. Kesällä kasvin annetaan olla aivan kuivana, ja kun se alkaa taas näyttää elonmerkkejä, aletaan varovasti kastella.Palmu joutui luovuttamaan ruukkunsa uudelle tulokkaalle, mutta eiköhän tämä muoviruukku sovi vesiviljelyssä olijalle paremmin kuin huokoinen saviruukku.Kiinanruusu oli päättänyt kaatua ikkunasta läpi, joten se piti tukea pystyyn. Olen nyt oppinut koulussa sen, että kasvit eivät kasva viivasuorina, ellei niitä sidota viivasuoraan keppiin. Muuten ne aina yrittävät kaatua valoa kohti tai muuten päättävät ruveta kiemurtelemaan. Haluaisin tästä monirunkoisen puun. Onnistuisikohan? Jos saisi kunnon, monihaaraisen latvuksen aikaan, kukintakin voisi olla näyttävämpi, kun kukkia tulisi kerralla useampi kuin se kaksi.

perjantai 5. helmikuuta 2010

Priimaa pukkaa tulemaan


Vaikka hyvää yritetään. Tänään arvosteltiin ensimmäinen näyttötyömme, ja minä sain kolmosen (asteikolla 1-3)! Juhlin tapausta ostamalla itselleni pitkään himoitsemani kissuksen olkkarin ikkunalle. Sille oli ruukku ollut jo pitkään valmiina, mutta vasta nyt, kun valo on taas alkanut lisääntyä, kehtasin tämän ostaa. Toivottavasti rupeaa viihtymään. Samassa kukkakaupassa oli myös muita ihania viherkasveja, mutta hätistin itseni liikkeestä niitä vilkuilematta, etten olisi tuhlannut kaikkia rahojani ennen vuokranmaksua. :)

tiistai 2. helmikuuta 2010

Arvontavoitto saapui!


Uskomatonta mutta totta, voitin Tinan blogin arvonnassa. Palkinto saapui jo perjantaina, mutta ehdin hakea sen vasta eilen, sillä nyt on pitänyt hirveää kiirettä. Tämän viikon lopuksi pitää palauttaa viisi tehtävää, joista vielä kaksi on kesken. Mutta takaisin palkintoon. Paketista löytyi 3 ihanaa pikkutaulua, keraaminen enkeli ja rannekoru. Enkeli kylläkin tuli kahdessa palassa, mikä ei varmaan ollut tarkoitus. Eiköhän siitä selvitä pikaliimalla. Taulut päätyvät eteisen seinälle, mutta en vielä tiedä, mitä muille tapahtuu. Rannekoru oli hitusen liian lyhyt minun käteeni ja olen ateisti, joten nuo kaksi taitavat päätyä lahjoiksi. Joka tapauksessa kiitokset Tinalle! Tämmöinen innostaa. Ehkä tässäkin blogissa pidetään jossain välissä arpajaiset. :)

Uusinta: muista helmikuussa

- Lannoita 2 kertaa tässä kuussa.
- Varaa viherkasveille uudet ruukut, vaihda vasta kasvun alettua.

- Varo kevätahavaa: Suojaa nuoret havut, mutta jätä ilmalle tilaa kiertää.
- Jatka lumen kasaamista perennojen päälle, ettei maa paljastu liian aikaisin. Jos lunta ei ole, käytä varjostukseen havuja.

- Tarkasta varastossa talvehtivat kasvit, palkitse hengissä sinnittelijät vesitilkalla.

- Tee siementilaukset.
- Kokeile vanhojen siementen itävyys kylvämällä ajoissa pari siementä ruukkuun.
- Kylvä: orvokki, pelargoni, hopeakäpälä, rosmariini, kuukausimansikka ym.