Miten huonekasvit pidetään hengissä: Kasvin paikka ja hoito

Kasvin sijoituspaikkaa kannattaa miettiä ensisijaisesti kasvin tarpeista lähtien, sitten vasta sisustuksen kannalta. Kasvi eroaa sisustusesineestä siinä, että se elää. Se tarvitsee riittävästi valoa elintoimintojensa ylläpitoon. Jos luonnonvaloa ei ole riittävästi, kasville tulee antaa lisävaloa kasvilampun avulla. Talvella (marras-helmikuussa) lisävaloa kannattaa antaa kaikille huonekasveille.

Lämpötilan tulee olla kasville sopiva. Liian kylmässä (yleensä alle 15 astetta) kasvi voi saada kylmävaurioita. Toisaalta esimerkiksi monet Välimeren alueen kasvit vaativat viileän jakson kukkiakseen. Talvella veto voi muodostua ongelmaksi.

Myös liika kuumuus on pahasta, varsinkin yhdistettynä vähäiseen valoon. Mitä lämpimämpi on, sitä nopeampi on kasvin aineenvaihdunta. Jos valoa ei ole saatavissa tarpeeksi, kasvilta loppuu energia. Kasvia ei siis kannata laittaa aivan täysillä hohkavan patterin päälle, varsinkaan pimeimmän talven aikana.

Yksi seikka jota me ihmiset harvoin tulemme miettineeksi, mutta mikä vaikuttaa kasveihin suuresti, on ilmankosteus. Mitä kuivempi huoneilma, sitä nopeammin kasvi haihduttaa. Talvella lämmittäminen kuivattaa huoneilmaa entisestään, joten ilmankosteuden nostaminen voi auttaa kasveja selviämään talvesta. Helpointa on pistää vettä astioihin kasvien lähelle tai laittaa kasvin ruukun alle aluslautaselle kosteaa lecasoraa. Erityisen suuressa ilmankosteudessa viihtyvät kasvit, kuten mähkä, kannattaa laittaa alusta asti terraarioon.

Sijoituspaikan tulee olla sellainen, että kasviin pääsee käsiksi: Kastelun ja muiden hoitotoimenpiteiden tulee olla mahdollisia. Kasvin kasvu kannattaa ottaa huomioon. Muratti ja muut kiipimäjuurillaan kiipeilevät kasvit voivat yllättää ikävästi. Pahimmillaan ainoa tapa saada muratti irti seinästä on purkaa seinä.

Tuhohyönteisten ja kasvitautien torjumiseksi muihin kasveihin kannattaa jättää "hajurako", ettei tule tahtomattaan tarjonneeksi tuholaisille mukavaa siltaa kävellä kasvista kasviin.

Kasvien perushoito on kastelua. Kastelutiheys riippuu vuodenajasta, kasvista ja sen koosta, sekä valitusta ruukusta. Oikean tahdin löytää kokeilemalla ja mullan kosteutta tai vedenpintaa säiliössä tarkkailemalla.

Kasvien lannoitus kannattaa rajata kasvukauteen eli kevääseen ja kesään. Aloita lannoitus keväällä, kun kasvit alkavat taas kasvaa. Kasvit pysyvät kauniina, kun leikkaat kuolleet kasvinosat pois.

Tuholaisten varalta kasvien lehtiä kannattaa silloin tällöin vilkaista valoa vasten. Seitti lehtien alapinnoilla, reiät lehdissä tai lehtien värimuutokset voivat kertoa tuholaisista, samoin runsas lehtien pudottelu. Paras keino hillitä tuholaisia on käyttää kasvit suihkussa kerran viikkoon - kerran kuukauteen. Samalla lähtevät pölyt lehdiltä ja kasvia on kauniimpi katsella.

Ja jos se kaikesta huolimatta kuoli: Se ei sitten ollut sinun kasvisi. Jätä se ensi kerralla kauppaan ja kokeile jotain toista! Ei maailmasta kasvilajit kokeilemalla lopu. :)

Miten huonekasvit pidetään hengissä: Kuinka tapetaan kasvi

Hukutetaan se!

Helpointa, jos ruukussa ei ole pohjareikää. Kun vesi täyttää koko ruukun ja multa on litisevän märkää, juuret eivät varmasti saa happea ja tukehtuvat hitaasti. Juurten kuoltua loppu kasvi seuraa nopeasti perässä.

Muunnos tästä on nostaa ilmankosteus kasvin ympärillä niin korkeaksi, että haihduttaminen muuttuu mahdottomaksi. Sulje siis kasvi muovipussiin tai muoviseen kasvihuoneeseen, jossa ei ilma kierrä. Sumuta tila märäksi ja tilkitse tiiviiksi. Ei kestä kauaa, kun sinulla on jo komea homeviljelmä siinä, missä ennen oli kasvi.

Tapetaan se janoon!

Vielä helpompaa kuin edellinen. Pitää vain unohtaa kastella. Vähitellen multa kuivuu korpuksi ja irtoaa ruukun reunoista. Kasvin nestejännitys hiipuu, sen elintoiminnot hidastuvat ja juuristoon tulee vaurioita. Kasvi yrittää selvitä kuivuudesta pienentämällä haihduttavaa pinta-alaa, joten ennen kuolemaa saa ihastella putoilevia lehtiä.

Mutta miksi tyytyä hukuttamaan TAI tappamaan janoon, kun voi tehdä molemmat! Ensin tukahdutetaan juuria hukuttamalla ne, sitten annetaan koko kasvualustan kuivua korpuksi. Viime hetkellä kaadetaan kasville vettä useiden viikkojen edestä ja varmistetaan, ettei vesi vain pääse ruukusta kuin haihtumalla. Kuivatetaan taas korpuksi. Jatketaan, kunnes tavoite on saavutettu.

Lannoitetaan se hengiltä!

Unohda lannoitepurkin ohjeet. Kaada lannoitetta varmuuden vuoksi, mieluiten raakana. Ohjeet ovat aloittelijoille ja enemmän on parempi. Multa on hetken päästä suolaisempaa kuin Kuollutmeri, ja huonekasvi muuttuu kuivakukaksi alta aikayksikön!

Grillataan se!

Valoa ja lämpöä ei voi olla koskaan liikaa! Nostetaan siis kasvi kuumimpaan aurinkoon tai jos sitä ei ole saatavilla, kuumana hohkaavan patterin päälle. Mieluiten nostetaan koko talven sisällä kököttänyt kasvi tai vasta itäneet taimet suoraan ulos etelään avautuvalle parvekkeelle täyteen paahteeseen ilman karaisua. Lehtiin tulleet läikät kertovat vain siitä, että valo tehoaa!

...Tai keitetään sen juuristo?

Muunnelma edellisestä. Tarvitaan metallinen, mieluiten musta ruukku. Kastellaan kasvi hyvin ja nostetaan luonnonvaloon niin, että aurinko pääsee paahtamaan suoraan ruukkuun. Odotellaan, kunnes multa lämpenee yli juurten sietokyvyn. Kun ruukku polttaa kättä kosketettaessa, ollaan oikeilla jäljillä!

Pakastetaan se!

Kylmä karaisee. Ei kukaan pieneen vetoon kuole. Voidaan siis hyvin tuulettaa paukkupakkasillakin läpi talon. Mieluiten avataan juuri ne ikkunat, joiden vieressä on kasvi. Laitetaan taimet vetoisalle ikkunalaudalle itämään. Tulee kylmäkäsittely samalla. Jos ruukut jäätyvät kiinni ikkunalautaan kastelun jälkeen, eivätpähän pääse putoamaan.

Eristetään se pimeään!

Luonnonvalon määrä laskee hyvin nopeasti ikkunasta poispäin siirryttäessä, vaikkakaan ihmisen silmät eivät sitä niin selvästi havaitse. Laitetaan siis kaikki huonekasvit vähintään reilun metrin päähän ikkunoista, mieluiten huoneeseen, jossa ei ole ikkunoita lainkaan. Jos ikkuna on olemassa, ei missään nimessä pestä sitä. Ikinä. Varmuuden vuoksi pidetään verhot kiinni päivälläkin. Lisävaloja ei ainakaan hankita ja vaikka hankittaisiinkin, unohdetaan pistää ne päälle. Säästyypähän sähköä.

Syötetään se ötököille!

Jos ötököitä ei ilmesty itsestään, kannattaa kokeilla yhtä tai useampaa kohtaa edellisistä. Sopivasti heikentynyt huonekasvi on kunnon ötökkämagneetti. Lähde lomille ja unohda palkata kasveille lomakastelija. Varmuuden vuoksi kasvit voi nostaa loman ajaksi parvekkeelle, että tuuli pääsee heittämään ne täyteen kirvoja. Jos jokin kasvi saastuu, nosta se äkkiä muiden kasvien keskelle. Voit myös käydä tonkimassa markettien alennuspöydät ja kantaa kotiisi sieltä jonkun syödyn yksilön. Muista hieroa sitä jokaiseen huonekasviisi, kun mietit, minne sen sijoittaisit. Laske vielä ilmankosteutta, niin punkkien on helpompi lisääntyä. Kyllä kuolee!

Tapetaan se tauteihin!

Tästä en itse asiassa tiedä, miten onnistuin. Kasvi oli minulla parvekkeella aiemminkin ilman, että siihen iski sienitautia. Sitten se äkkiä muuttui punaiseksi. Kasvin viiltely tai haavoittaminen ja ulkoilman itiöille altistaminen todennäköisesti auttaa. Jos onnistut saamaan jonkun komean kasvitaudin kotiisi, uita sakset ja muut kasvien hoitoon käytetyt työkalut sairastuneen kasvin nesteissä ja aiheuta sitten niillä haavoja mahdollisimman monelle muulle kasvillesi. Valitettavasti jotkut taudit ovat hyvin nirsoja ja iskevät esimerkiksi vain kaktuksiin, joten voi olla, että santtusi säilyvät yrityksistä huolimatta.

Hankitaan tuhoeläin!

Oikein valittu tuhoeläin voi hävittää kasvit jopa täysin jälkiä jättämättä. Älä siis kasvata kissallesi omaa ruohoa, vaan anna sen järsiä rönsyliljoja. Panosta maukkaisiin lajeihin, kuten pullojukkaan, vuoripalmuun tai mihin tahansa, missä on ruohomaiset lehdet. Kiipeilypuu tai kirjahylly amppeleiden vieressä auttaa yltämään vaikeisiin kohteisiin. Istuta kasvit astioihin, jotka houkuttelevat istumaan niihin. Täytä ikkunalaudat kasveilla ja laita pihalle lintulauta, jotta kissoilla olisi mahdollisimman vähän syitä istua jossain muualla. Kannusta koiraasi kaivamaan myös sisätiloissa: istuta suuriin ruukkuihin ja nosta ne lattiatasoon. Helposti kaatuvat tai pudotettavat ruukut ovat pop.

Leikataan se hengiltä!

Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi kannattaa opiskella hieman kasvien anatomiaa. Kasvit kasvavat vain kasvupisteistä. Jos onnistut leikkaamaan ne kaikki pois, kasvi ei pysty enää kasvamaan, vaikka kaikki edellytykset muuten olisivatkin olemassa. Jos tämä tuntuu liian vaivalloiselta, tavoitteeseen pääsee myös leikkaamalla aina kaiken uuden kasvun pois. Tai kaiken vihreän. Tai kaiken mullan yläpuolisen. Kyllä se joskus luovuttaa.

Myrkytetään se!

Tämän voi tehdä myös niin, että valehtelee kasville auttavansa sitä. Sinähän vain haluat tuhota tuhmat ötökät, jotka jäytävät sen kauniita lehtiä. Unohda varmistaa, sopiiko torjunta-aine kasveille. Käytä koko purkki yhteen kasviin. Varmuuden vuoksi uusi käsittely joka päivä, sanottiin käyttöohjeessa sitten mitä tahansa.

Ja kyllä, minä olen onnistunut näillä kaikilla tavoilla. Voin siis omasta kokemuksestani vakuuttaa niiden toimivan!

Miten huonekasvit pidetään hengissä: Ruukun valinta

Ruukun valintaan vaikuttaa:

Kasvi
Kastelija
Kasvin sijoituspaikka
Kasvualusta
Ruukun ulkonäkö yms.

Ensinnäkin on hyvä tietää jotain kasvista. Onko se juoppo (tarvitsee paljon vettä) vai sopeutunut kestämään pitkiäkin kuivia kausia?

Paahteisella parvekkeella kannattaa suosia säiliöllisiä parvekelaatikoita.

Juopolle on turvallisinta valita ruukku, jossa on vesisäiliö. Hyvä esimerkki juoposta on yksi lempikesäkukkani, hortensia. Mokoma juo kuin hevonen, varsinkin jos aurinko näyttäytyy vähääkään. Kannattaa ottaa myös huomioon, että valon määrä ja lämpötila vaikuttavat kasvien juomiseen. Paahteisellakin parvekkeella voi kasvattaa vaikka mitä, kun investoi säilöruukkuihin.

Kuivien paikkojen kasvit jotka ovat sopeutuneet vähäiseen veteen, on helppo kastella hengiltä. Niille on turvallisin hengittävä saviruukku. Kaasut pääsevät kulkemaan myös ruukun kylkien läpi, ja pohjareikä varmistaa liian veden poistumisen.

Kastelijoita on monenlaisia. Unohtelijan kasveilla on hyvä olla vesisäiliö johon turvautua, kunnes hoitaja taas muistaa tai ehtii kastelemaan. Säiliöruukkuja on nykyään saatavilla hyvin erilaisia monissa eri väreissä, varsinkin jos viitsii mennä marketin sijaan puutarhamyymälään.

Hengiltä hoivaajan kannattaa suosia ruukkuja, joissa on pohjareikä tai ylivuotoreiät vesisäiliön yläpuolella. Näin liika kasteluvesi pääsee valumaan pois, eikä ruukkuun iske vahingossa tulva. Jos ei pidä saviruukuista tai lasitetuista aluslautasellisista ruukuista, voi kasvin nostaa taimiruukkuineen suojaruukkuun piiloon. Pitää vain katsoa, ettei suojaruukun pohjalle tai aluslautaselle jää vettä lillumaan.

Suoraan suojaruukkuun istuttaminen on taikureiden hommaa. Tähän tulokseen olen tullut omien kokemusteni perusteella. Jotkut osaavat pitää kasvinsa hengissä suojaruukuissa. Minä en kuulu näihin ihmisiin. Ehkä homman juju on tökätä sormi multaan tai tarkkailla mullan kosteutta kastelumittarilla ja osata kaataa joka kasville juuri se oikea määrä vettä. Ei onnistu minulta. Kun kastelen, lorautan vettä kunnolla. Jos kasvini on suojaruukussa, sen pitää olla nostettavissa siitä pois, jotta saan kaadettua pois ylimääräisen veden.

Myös kasvin sijoituspaikka vaikuttaa ruukun valintaan. Paahteeseen kannattaa valita mieluummin valkoinen kuin musta ruukku. Jos haluaa välttämättä käyttää metallisia ruukkuja paahteisessa paikassa, ruukun ja kasvin juuriston väliin pitää asentaa eristeeksi esimerkiksi styroksia. UV-suojattu muoviruukku kestää paahteessa muuttamatta väriään ja haurastumatta.

Jos ruukku halutaan ripustaa, pitää ottaa huomioon sen paino. Kevyempi on parempi. Mitä painavampi itse ruukku on, sitä tukevampi kiinnityksen tulee olla. Lisäksi multa painaa, varsinkin märkänä, eikä itse kasvikaan ole ilmaa. Jos ruukku ripustetaan ulos, se pitää joko sijoittaa paikkaan, jonne sade ei pääse, tai sitten huolehtia että sadevesi pääsee ruukusta pois. Ripustetaan ruukku sitten miten tahansa ja minne tahansa, kastelu, kasvu ja huolto pitää ottaa huomioon. Kannattaa myös miettiä ruukun muotoa: Tasapohjaisen voi laskea maahan huoltoa varten, pyöreäpohjainen tarvitsee tuen tai sitten se pitää ripustaa jonnekin alemmas huollon ajaksi.

Ympäri vuoden ulkona oleva ruukku joutuu kestämään kovia lämpötilan vaihteluita. Saviruukun tulee olla täysin lasitettu, jotta se ei halkea pakkasilla. Muoviruukkujen tulee olla pakkasen kestäviä, kuten kuvan termoruukut. Kestävyys näkyy myös hinnassa, mutta kerran se vain kirpasee ja käyttöaika on pitkä. Puinen ruukku lahoaa ajan mittaan, ellei sitä suojaa suoralta kosketukselta multaan ja se voi vaatia öljyämisen pysyäkseen kauniina.

Kun kasvumateriaaliksi valitaan jokin muu kuin multa, ruukku valitaan sen mukaan. Vesiviljelyruukut ovat yleensä erikseen, mutta niitä voi myös tehdä itse vaikka juomapulloista, jos vain ymmärtää ruukulta vaadittavat ominaisuudet.

Ruukun koon tulee olla niin suuri, että kasvin juuripaakku mahtuu siihen hajottamatta. Kasvi ei myöskään saa kaatua. Kun suuntaviivat ovat selvillä, voidaan lopuksi miettiä ruukun väriä, ulkonäköä ja hintaa. Roikkuvan kasvutavan omaava kasvi voi näyttää hyvältä myös korkeassa ruukussa amppelin sijaan, matala kasvi voi panna parastaan laakeassa ruukussa.

Miten huonekasvit pidetään hengissä: Erilaisia ruukkuja

Ruukku kuin ruukku, vai mitä? Ei. Ruukulla on paljonkin väliä. Esimerkkinä huonosta ruukusta käytän orkidearuukkua, joka on juurtentappoväline vailla vertaa:

Kaupoissa yleisimmin saatavat orkideat ovat perhosorkideoita. Nämä epifyytit yhteyttävät lehtiensä lisäksi myös juurillaan, joten juurten on saatava valon lisäksi sekä hiilidioksidia ja happea, kuten muistamme Juurten kasvu -postauksesta. Hyvä on, orkidearuukku on lasia, joten juuret saavat valoa. Lasi ei kuitenkaan päästä lävitseen kaasuja. Ruukun pohjassa on vain kolme reikää ja siinä on kiinteä aluslautanen, joten on hyvin suuri vaara, että kasteluvesi ei pääse ruukusta pois vaan jää mädättämään juuria. Kastelun kanssa saa siis olla hyvin tarkka, tai sitten liika vesi pitää huolella kaataa ruukusta pois.

Eikä tällainen lasinen orkidearuukku sovi oikein muillekaan kasveille, sillä yleensä kasvien juuret hakeutuvat valosta pois, joten lasisessa ruukussa niiden kasvu voi kärsiä.

Ilo-orkidearuukku

Markkinoille on tullut myös parempia orkidearuukkuja, kuten tämä Biolanin Ilo. Siinä kasvi istutetaan violettiin sisäruukkuun, joka voidaan kastelua varten nostaa ulkoruukusta ulos, kastaa veteen ja liika vesi lorisee iloisesti pois ruukun useista rei'istä. Ulkoruukussa on lisäksi venttiili, jonka avulla ruukun pohjalle mahdollisesti jäänyt vesi saadaan pois tarvittaessa. Jos jollakulla on kokemusta näistä, kuulen mielelläni. En ole itse näitä kokeillut, kun tällä hetkellä minulla ei ole orkideoja.

Harrastajat ovat tehneet ruukkuja myös itse. Minulla oli aikoinaan käytössä tämmöinen ratkaisu perhosilleni. Ruukku on tehty muovisesta hyttysverkosta, ommeltu kasaan siimalla ja ripustettu niin, että se roikkuu osittain akvaariovedessä. Homma toimi, koska akvaarion vesi on happipitoista.

Ruukkuja on hyvin erilaisia, jopa aivan tavallisille huonekasveille. Ne voidaan jakaa materiaalin, käyttötarkoituksen tai rakenteensa mukaan.

Ruukun materiaali voi olla savi, muovi, metalli, lasi, betoni... Kasvin voi istuttaa jopa vanhaan kumppariin tai isoon kotilon kuoreen. Vain mielikuvitus on rajana. Saviruukku voi olla lasitettu, jolloin menetetään sen hengittävyys, mutta toisaalta kauttaaltaan lasitettu saviruukku ei ime itseensä vettä ja kestää talven ulkona halkeamatta.

Suurin osa marketeissa myytävistä ruukuista on suojaruukkuja. Ne ovat yleensä pohjareiättömiä, lasitettuja ruukkuja, joihin kasvin voi nostaa taimiruukkuineen.

Suojaruukkuja

Amppelimallinen suojaruukku

Suojaruukun tehtävä on piilottaa sen sisäpuolella oleva ruukku ja suojella pöytäpintaa. Lisäksi niiden yleensä toivotaan sopivan sisustukseen.

Taimet istutetaan taimiruukkuihin, jotka ovat yleensä muovisia. Niitä kertyy varsinkin jos ostaa kesäkukkia.

Taimiruukkuja, jossa on useita pohjareikiä

Pohjareiällisessä ruukussa liikakastelun vaara on hyvin pieni, varsinkin jos ei käytetä aluslautasta. Aluslautaselle jäävä vesi voi aiheuttaa hapenpuutteen ruukun alaosaan. Siksi liika vesi pitäisi kaataa pois vartin sisällä kastelusta.

Säiliöruukkuja

Säiliöruukussa on vesisäiliö. Suomalaisille tutuin taitaa olla Orthexin muoviruukku, jossa vesisäiliö on sisäpohjan alla. Pohjareiättömästä ruukusta voi tehdä säiliöruukun asentamalla siihen valepohjan tai ostamalla valmiin vesisäiliön.

Ikean Sötcitron-altakasteluruukku

Altakasteluruukussa kastelu tapahtuu mullan alta, ei päältä. Niissä voi olla vesisäiliö, tai sitten ei. Altakasteluruukku on terminä varmaan kaikkein ryöstöviljellyin nyt läpikäydyistä. Sitä käytetään säiliöruukuista (koska vesihän imeytyy niistä kasvualustaan alapuolelta, vaikka kastelu tapahtuukin yläkautta) ja jopa tavallisista ruukku ja aluslautanen -yhdistelmistä, jos kastelija tykkää kastella kasvinsa suoraan aluslautaselle. Soppaa hämmentää lisää se, että säiliöruukuista puhutaan joskus alta kastelevina ruukkuina.

Näiden mainittujen ruukkujen lisäksi on vielä erilaisia erikoisruukkuja. Vesiviljelyruukut eroavat multasekoituksille tarkoitetuista ruukuista. Niissä on yleensä erikseen sisä- ja ulkoruukku ja vedenpinnan mittari. Ulkokäyttöön on saatavilla pakkasen kestäviä ja UV-suojattuja ruukkuja, joiden materiaali voi olla esimerkiksi erikoisstyroksi.

Ulkokäyttöön tarkoitettuja ruukkuja

Miten huonekasvit pidetään hengissä: Mullan rakenteen ylläpito

Kasvualustan tiivistymistä voidaan estää monella tavalla. Ensimmäinen ja voisin jopa sanoa tärkein tapa on oikean kasvualustan valinta. Kasvit vaihtelevat siinä, millaiseen multaan ne mieluiten juurensa työntävät. Kasvin kasvupaikka luonnossa antaa vihjeitä. Yrtit ja kaktukset pitävät hiekkapitoisesta kasvualustasta, epifyytit (puiden päällä kasvavat lajit, kuten posliinikukat) tarvitsevat hyvin ilmavan kasvualustan. Ihan tavallisetkin ruukkukasvit arvostavat mullan sekaan sekoitettua leca-soraa. Kasvualustan tiivistymistä estävinä materiaaleina voidaan käyttää esimerkiksi hiekkaa, leca-soraa, perliittiä tai kaarnaa. Itse käytän posliinikukillani multasekoitusta, johon käytän kaksi osaa multaa, yhden perliittiä tai vermikuliittia ja yhden leca-soraa.

Tasainen kastelu estää erityisesti turvepohjaisten multasekoitusten tiivistymistä. Jos ei ole innokas kastelija, siihenkin löytyy apu. Palataan asiaan ruukun valinnan kohdalla.

Nykyään ihan tavallisestakin kaupasta löytyy monenlaista multasekoitusta. Tässä lyhyesti eri multien eroja:

Kukkamulta, puutarhamulta, musta multa, perennamulta
= Turvepohjainen sekoitus multaa, hiekkaa, ravinteita ja kalkkia.

Kestomulta
= Yleensä multaa ja leca-soraa. Joskus sisältää vain ei-niin-maatunutta turvetta.

Kaktus- ja kylvömulta, taimimulta ja yrttimulta
= multaa ja hiekkaa. Yleensä miedosti lannoitettuja.

Orkideamulta
= multaa ja kaarnaa. Tappaa useimmat orkideat tiiviydellään. Sopii oikeastaan vain maaorkideoille. Orkideaharrastajat sekoittavat yleensä itse oman kasvualustansa, mutta markkinoilta löytyy myös Biolanin kasvualustapakkaus orkideoille, jossa on valmiiksi sekoitukseen tarvittavat materiaalit.

Kesäkukkamulta
= multaa, kastelukiteitä ja hidasliukoista ravinnetta.

Havu-rodomulta
= ei kalkkia.

Yleissääntönä voi todeta, että halvin yleismulta on yleensä paras ruukkukasveille, varsinkin jos siihen sotkee vähän leca-soraa. Kaikille pussissa myytäville mullille on yhteistä, että niissä ei ole rikkakasvien siemeniä, ei sienirihmastoa tai sienien itiöitä eikä kasvitauteja. Jotkut ovat lisäksi seulottuja, mikä nostaa hintaa. Multasäkit on säilytettävä avaamattomina tai huolellisesti suljettuina, tai niiden typpi haihtuu.

Suomessa kasvualustan kalkkeutuminen ei yleensä ole ongelma, koska kaivo- ja vesijohtovetemme on pehmeää. Sen sijaan liian innokas lannoittaja voi saada aikaan sen, että ruukun multa muuttuu niin suolaiseksi, ettei kasvi saa imettyä siitä vettä. Noudata siis aina lannoitepurkin laimennusohjetta. Laimenna mieluummin liikaa kuin liian vähän.

Lopuksi vielä vähän multahygieniasta. Ostomulta on puhdasta kasvitaudeista, mutta sienien itiöitä on kaikilla pinnoilla. Siksi:

Multaa ei laiteta takaisin multasäkkiin.

Multa otetaan säkistä eri työkalulla kuin millä se laitetaan kasvin ruukkuun.

Tyhjennetyt ruukut ja työkalut tiskataan käytön jälkeen saippualiuoksella.

Siemenkylvöille ja pistokkaille käytetään aina uutta multaa.

Minulla on multakauha, jolla otan mullan multapussista ja kauhon sen karkkilaatikkoon. Karkkilaatikossa multaan on helppo sotkea mitä tarvitseekaan: hiekkaa, soraa tai kaarnaa. Tämän jälkeen lapioin valmiin multasekoituksen ruukkuun pienellä istutuslapiolla. Jos (kun) multaa kaatuu pöydälle tai lattialle, en laita sitä takaisin pussiin vaan karkkilaatikkoon. Jos multaa jäi yli, säilytän sen seuraavaa kertaa varten karkkilaatikossa. Kirjoitan kanteen, mitä sekoitus sisältää. Tällaista multaa voi tietenkin käyttää vain hyväkuntoisille, täysikasvuisille kasveille.

Puhtaan mullan tärkeys korostuu taimien kohdalla. Kasvit, kuten ihmisetkin, ovat kaikista herkimpiä erilaisille taudeille kasvunsa alkuvaiheissa. Eräässä puutarhaoppilaitoksessa oppilaat laittoivat lattialta lakaisemaansa mullan takaisin multasäkkiin, mikä johti kokonaisen kesäkukkaerän kuolemiseen taimipoltteeseen (= sienitauti).

Oman ruukkumullan uudelleenkäyttö voi houkutella, varsinkin jos on autoton köyhä opiskelija. Käytetyn mullan ravinnetasapaino on kuitenkin muuttunut ja se voi sisältää kasvitauteja, varsinkin jos edellinen asukki kupsahti. Jos siis haluat käyttää multaa uudelleen, se kannattaa kuumentaa. 20-30 minuuttia 175-200 asteisessa uunissa uunipellille levitettynä riittää tappamaan mullassa mahdollisesti elelevät tuholaiset ja taudit. Koska uudelleen käytetyssä mullassa ei juurikaan ole kasvin tarvitsemia ravinteita, lannoitus pitää aloittaa heti.

Miten huonekasvit pidetään hengissä: Kasvualustan rakenne

Veteen vaikuttaa kasvualustassa kaksi vastakkaista voimaa: veden pintajännitys ja painovoima. Ihanteellinen kasvualusta on muruinen. Silloin siinä on tarpeeksi orgaanista ainesta, jotta se pidättäisi vettä. Murut (1) myös varmistavat, että kasvualustassa on sekä pieniä että suuria huokosia (2). Pienet huokoset ovat niin pieniä, että veden pintajännitys saa veden jäämään huokoseen. Suuret huokoset ja raot ovat niin suuria, että painovoima voittaa pintajännityksen ja vetää veden niistä pois. Veden sijaan suuret huokoset ovat täynnä ilmaa ja sisältävät siis myös juurten tarvitsemaa happea.

1: muru 2: suuri huokonen 3: maahiukkanen 4: orgaanista ainetta ja sen sitomaa vettä (CC BY-SA)

Kasvualusta voi olla monella tapaa ongelmallinen. Jos se on liian tiivis, juuret eivät saa ilmaa. Luonnossa on useita eliöitä, jotka möyhivät ja kuohkeuttavat maaperää, mutta jopa kastemadot ovat liian suuria ruukkuun. Ruukku on niin pieni määrä maata, että ne möyhivät kasvin juuriltaan.

Ihanteellisissa olosuhteissa kasvualustassa on vettä aina kasvin saatavilla. Luonnossa useimpien kasvien juuret yltävät aina pohjaveteen asti. Vettä on saatavilla myös ylempänä sitoutuneena maahiukkasiin (kuvassa "kyllästymätön maaperä").

Liian märkä kasvualusta ("kyllästynyt maaperä") on veden vallassa. Vesi nousee niin korkealle, että suuretkin raot maahiukkasten välissä täyttyvät, ja juuret kärsivät hapen puutteesta. Luonnossa vesi yleensä pääsee valumaan jonnekin ja usein tulvivilla seuduilla kasvit ovat sopeutuneet ajoittaisiin hapettomiin kausiin, mutta pohjareiättömästä ruukusta vesi ei pääse pois kuin haihtumalla.

Liian kuiva kasvualusta vaikeuttaa juurten tunkeutumista kasvualustaan ja aiheuttaa juurivaurioita. Koska ravinteet kulkevat juurista kasvin muihin osiin vesiliuoksessa, veden puute estää myös ravinteiden saannin. Suurin osa multasekoituksista sisältää paljon turvetta, mikä on ongelmallinen päästyään kuivumaan. Tarkoitan tällä siis tilannetta, että juuripaakku irtoaa ruukun reunoista. Kerran kuivuttuaan turve vetäytyy kasaan, eikä meinaa vettyä uudelleen millään. Ammattilaispuutarhoilla käytetään kuivatusta turpeesta tehtyjä kasvualustoja, mutta niiden annetaan liota vedessä useita tunteja tai yön yli ennen kuin niihin istutetaan mitään.

Kasvualusta voi olla myös liian suolainen. Silloin sen sijaan että kasvi imisi vettä ja ravinteita kasvualustastaan, kasvualusta vetääkin kasvista vettä. Luonnossa tämä tilanne voi syntyä maan suolaantumisen myötä, ruukussa sen voi aiheuttaa liika lannoitus.

Miten huonekasvit pidetään hengissä: Juurten kasvu ja rakenne

Jotta ymmärtäisi, mitä kasvi tarvitsee pysyäkseen hengissä, pitää ymmärtää jotain sen peruselintoiminnoista. Kasvin vihreissä osissa tapahtuu yhteyttäminen, mikä vaatii hiilidioksidia (CO₂) ja vapauttaa happea (O₂). Kaikissa kasvin soluissa tapahtuu soluhengitystä, mikä käyttää happea ja vapauttaa hiilidioksidia. Hapen tarve riippuu solun aineenvaihdunnan nopeudesta. Mitä nopeammin kasvin solukko kasvaa, sitä enemmän se tarvitsee happea.

 

Kasvin maanpäälliset osat saavat tarvitsemiaan kaasuja helposti, mutta kasvin juuretkin tarvitsevat happea. Tarkastellaanpa juuria tarkemmin:

(CC) - BY-SA

Juurta voidaan ajatella ikään kuin kokoonpanolinjana, jonka työskentelypisteet liikkuvat eteenpäin, mutta itse tuotteet (solut) pysyvät paikoillaan.

Kuvaan on piirretty juuren kärki suurennettuna niin, että yksittäiset solutkin erottuvat. Juuri kasvaa pituutta kärjestään, jota verhoaa huntu (5). Se on elävää solukkoa, joka kuolee ja limautuu ulkopinnastaan ja uusiutuu sitä mukaa sisältä päin. Sen tehtävä on helpottaa juuren tunkeutumista maahan, toimia tavallaan liukasteena. Huntu toimii myös aistielimenä, joka ohjaa juurta alaspäin. Huntu peittää alleen kasvupisteen. Kasvupiste on kasvuvyöhykkeen (4) kärki. Se on nopean solunjakautumisen alue, jossa suurin osa juuren soluista syntyy. Kasvuvyöhykkeellä kasvupisteessä syntyneet solut laajenevat ja juuri pitenee. Kasvuvyöhyke muuttuu ilman selkeää rajaa maturaatiovyöhykkeeksi (3), jossa solut eivät enää juurikaan kasva, mutta jolla ei ole juurikarvoja.

Karvavyöhyke (2) on juurikarvojen (1) peitossa. Karvavyöhyke ei kasva pituutta, eli se ei liiku. Tämä mahdollistaa hentojen juurikarvojen tunkeutumisen ympäröivään maahan. Juurikarvoissa ei ole pintakelmua, joten niiden ulkoseinä on hyvin ohut ja läpäisevä. Vesi ja ravinteet siirtyvät juureen niiden kautta. Juurikarvat elävät vain muutaman päivän. Uusia syntyy juuren kasvaessa, joten kasville on elintärkeää, että sen juuret kykenevät jatkuvasti kasvamaan. Kasvaminen vaatii happea, joten vain harvat kasvit selviävät hapettomassa kasvualustassa pidempiä aikoja.

Juurten jatkuva kasvu on siis edellytys sille, että kasvi saa vettä ja ravinteita. Kasvua ei tapahdu ilman happea, joten ruukkupuutarhurin tulee huolehtia siitä, että kasvualusta on ilmava. On kuitenkin mahdollista, että kasvualusta on liian ilmava. Silloin se ei pidätä tarpeeksi kosteutta, mikä myös haittaa juuria.