perjantai 27. helmikuuta 2009

Öinen tuokiokuva


Sain vihdoin keskiviikkona otettua lisävalot alas ja ripustettua tilalle taimikasvatteluhyllyt. Kuvaa vain en ehtinyt ottamaan silloin valoisana aikana, enkä tänäänkään, joten nyt tulee sitten pimeän ajan kuva tilanteesta. Hyllyjä mahtuisi tuohon vielä kolmaskin, mutta yritetään nyt pärjätä kahdella, jos tuossa olisi sitten tilaa venyä pituuttakin. Hyllyt ja ketju olivat se kallein hankinta, karkkilaatikot sai läheisestä karkkikaupasta ja ala-aulaan sijoitettu keräyslaatikko tuotti lyhyessä ajassa tarvittavat vessapaperinhylsyt.

Nyt kun olen vihdoin oppinut kantapään kautta, että kasveja kannattaa lannoittaa säännöllisesti, voisi sitä tänä vuonna kokeilla taimillakin. Jos kasvaisivat paremmin. Vielä en ole ehtinyt kylvämään, mutta ehkä huomenna. Näin aluksi voisi ottaa taimimullan parvekkeelta sulamaan.

0 kommenttia: