torstai 30. huhtikuuta 2009

Kyllä ulkona tarkenee


Parvekkeella piti taas kastella kasveja, outoa. Ilokseni huomasin, että mirrinminttu on päässyt kasvun makuun. Kivikkokasvit sen sijaan ovat kuolleet tai tappaneet keskimmäiset ruusukkeensa, vain kärkien päissä olevat taimet ovat hengissä. Pitäisiköhän nyppiä ne uuden istutuksen pohjaksi ja heittää muilla vesilintua? Olihan noita jo alunperinkin ihan liian monta ruukullista, ja yrteille pitäisi saada saviruukkuja. On muuten sama pää kesät talvet. Etsin tänään yrttien kylvöä varten saviruukkuja, kun tiesin että minulla on niitä enemmän kuin kaksi. Tajusin vasta tätä kirjoittaessani, että siellähän ne olivat, ihan nenän edessä, parvekkeella, mutta käytössä! No pöh. Huomenna sitten on ohjelmanumerona saada niitä sieltä irroitettua muuhun käyttöön. :)

0 kommenttia: