sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Tervetuloa taas parvekkeelle!

On tuolla parvekkeella jo lämmin. Siellä laitellessani hihalleni lennähti kevään ensimmäinen ulkona tavattu kärpänen, kahdesti! Onhan niitä ikkunoiden välissä näkynyt jo aiemmin, raukkoja, mutta ulkona, se on jo kevään merkki. Laitoimme havuköynnöksen talviteloille ja otin esiin narsissiruukut. Huomasin nimittäin, että sieltä on noussut lehdenkärki, jota ei viimeksi vielä näkynyt.

Kätevä tuo iso arkku parvekkeella. Ei tarvinnut varastoon tai varastosta alkaa mitään kantamaan. Tarvisi vain nostaa parvekelaatikot peitteiden alta pois ja laittaa köynnös tilalle.

Muutakin noissa laatikoissa on näemmä talvehtinut, saa nähdä, mitä kaikkea sieltä vielä nousee. :)
Nyt ainakin voisi odottaa, että tämä mansikka saisi tänä vuonna tehtyä jotain ajoissa, sillä se on nyt jo yhtä iso kuin viime kesän lopulla ja juuristoakin varmaan löytyy. Saa nähdä, mitä tapahtuu.
Tuija on vielä hupun alla piilossa. Odottelen jään sulamista, ennen kuin poistan hupun kokonaan. Laatikkoon on uutena tullut aurinkovoimalla latautuva valaisin. Viime kesänä jo kaipailin valoa parvekkeelle, sillä valaisinta siellä ei taloyhtiön puolesta ole, eivätkä parkkipaikan valotkaan parvekkeen lattiaa valaise. Jos tänä vuonna ei tulisi potkittua pimeässä ruukkuja nurin.
Ikkunasta näkyy paljon punaista ja pieniä taimia.

Osa taimista tulee sitten joskus muuttamaan näihin. Nyt niissä ei ole kuin lasinen kukka. Toisessa näistä on neljä kärhön siementä. Saa nähdä, mitä tapahtuu kun ilmat rupeavat tästä lämpenemään.

Mattokin löysi paikkansa.

Metsikkö on lintuja täynnä äänien perusteella, mutta kuvassa ei näy yhtään. Voin vakuuttaa, että ääntä löytyy. Voi, kuinka odotan jo hiirenkorvia!
Pakkohan tuonne oli mennä ainakin hetkeksi istuskelemaan. Vaikka tuuli oli kylmä, tuossa tuli jo melkeimpä hiki kun aurinko lämmitti. Kuvassa laatukirjallisuutta, puutarhakirjoja ja siemenluettelo. :) Arkun sadesuoja on osoittautunut erittäin käteväksi. Kannelle pääsee istuskelemaan, kun vain rullaa sitä peittävän osan piiloon. Se myös vei mukanaan talven liat, eikä kantta tarvinnut ensin pestä siinä pelossa että talven aikana kertynyt lika ne tahrisi. Minun mielestäni tuo näkyvä osa sadesuojasta saa ollakin näkyvissä, arkku on ihan nätti noinkin.
Innostuin myös ottamaan pelargonit esille ja leikkelin niistä kuolleita osia irti. Ensimmäinen pistokaskin tuli otettua vahingossa, kun yksi oksa katkesi. Mietin nyt vähän, ottaisiko vielä toiset pistokkaat, eli katkaisisi noista viime kesän kasveista latvat, vai antaisi olla ja odottaisi josko tuosta tuuheutuisivat. Sen verran kylmää vielä on, etteivät kasvit käyneet parvekkeella kuin kääntymässä, mutta tulipahan vähemmän roskaa leviteltyä sisällä kun pääsi "pihalle" askartelemaan.

0 kommenttia: