perjantai 4. huhtikuuta 2008

Etenee, etenee...

Tänään ilmestyi vihreitä lehtiä mansikoiden ja leijonankitojen purkkeihin! Mansikoista varsinkin olin huolissani, että itävätkö enää millään, mutta näemmä pitää harventaakin jossain vaiheessa. Kehäkukat ovat jo parisenttisiä. Punkeista ei ole kuulunut, mutta toisen myrkytyskerran kyllä vielä teen, jos on munia vielä jossain kuoriutumassa.

Pöydän kunnostus eteni taas eilen. Pöytä menetti renkaansa, ja samalla selvisi että niiden pidikkeet olivat to-del-la ruosteessa, mutta kyllä sieltäkin metallia löytyi kaiken ruosteen alta. Hiomista silti riittää vieläkin. Saimme kihlattuni avulla lopulta laatikon pidikkeetkin irti. Niiden ruuvit olivat täynnä maalia ja ruostuneet kiinni, mutta niin vain irtosivat kun päättäväisesti yritti. Kihlattuni ehdotti, että en enää kiinnittäisi laatikkoa takaisin. Hänen mielestään se näyttää hassulta. En oikein vielä tiedä mitä teen sen kanssa, mutta ehkä aika näyttää. En ole vielä ehtinyt kaupoille hakemaan lisää tarvikkeita, mutta ensi viikolla sitten. Tänään päivä kului kevätsiivousta tehdessä. Uskomatonta, miten paljon turhaa tavaraa sitä näinkin pieneen asuntoon kertyy ajan mittaan.

Sormet syyhyävät jo kylvämään toukokuun kylvöjä, mutta pitää vielä malttaa. Nyt ei ole edes vapaita kylvöastioita. :D Pitää odottaa että nykyiset saa siirrettyä isompiin astioihin. Tai sitten kylvää suoraan isompiin ruukkuihin.

0 kommenttia: