sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kissa muuttaa


Kissalle löytyi hyvä  loppuelämän koti, jossa on myös kissakaveri. Hyvä näin. Tämä kämppä alkoi pidemmän päälle käydä noin aktiiviselle nuorelle kollille ahtaaksi. Nyt on iso talo tutkittavana ja leikkikaveri.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Nuppuja ja kukkia!



H. australis on näemmä toipunut hoidon jäljiltä ja palkitsi minut näin ruhtinaallisesti. Samalla tuli varmistettua, että australis se on! Kuvasin nuput kolme päivää sitten ja nyt ne aukesivat. Tuoksu on ihana! Toivotaan, että tämä on vain alkua, eikä viimeinen fanfaari ennen lusikan nurkkaan heittämistä.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Hoya wallichii

Tämä kasvi on kyllä yksi uskollisimpia kukkijoitani. Kunhan vesisäiliö ei pääse tyhjäksi ja valo riittää, se kukkii aina. Aivan ihanat valkoiset kellot!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Parveke tänään



Istuttamamme orvokit voivat yhä hyvin. Jopa niin hyvin, että istutimme niiden joukkoon kesäkukkia ja suikeroalpia, emmekä alkaneet vaihtaa niitä kokonaan pois. Tälle parvekkeelle mahtuu yksi säiliöllinen parvekeruukku oven taakse (1. kuva) ja kolme pitkälle sivulle. Parvekkeen olot eivät ole kasvien kannalta ihanteelliset, koska parveke antaa pohjoiseen. Lisäksi sitä varjostavat isot puut ja naapuriparvekkeen seinä lännen suunnasta.
Tästä huolimatta sorruin ostamaan parvekkeelle heliotrooppeja. Ne vain tuoksuvat niin ihanalta!
Yritämme myös yrttien kanssa uudelleen, nyt vähän paremmalla onnella. Tällä kertaa taimetkin ovat ihan taimimyymälästä. Emme ole kylväneet salaattia, vaan lykänneet aina kaupan salaatin tuohon. Niistä saa hyvin vielä yhden sadon ennen kukkimista.
Säiden salliessa siirrän rahapuut ja joulutähden pihalle (ei, se ei ole vieläkään kuollut!). Jouduin tukemaan tavallisen rahapuun posliinikukan tapaan, koska se yrittää jatkuvasti kaatua. Jos se nyt pysyisi pystyssä tuulellakin.
Kissalle on oma ruoho lattialla. Hän käy harventamassa sitä säännöllisesti ja joskus jopa makaa sen päällä. Ohra ei välitä. :)

perjantai 10. toukokuuta 2013

Hys, kissa nukkuu

Katti on löytänyt itselleen uuden lempipaikan. Jos ikkuna ei ole auki, kissa vaatii että se avataan, jotta hän pääsee makaamaan tuulenvireeseen. Kun kyllästyy, voi ikkunalta tehdä kamikaze-iskun suoraan sänkyyn ja aiheuttaa siinä mahdollisesti nukkuville ihmisille sydänkohtauksen.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Kun hoitaja on poissa...

...kissat hyppii pöydillä. Sinne menivät ne Saksasta asti rahdatut santut. No, ehkä minä olin jo kyllästynyt niihin.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kevättä parvekkeella


Kevät etenee nopeammin kuin uskoisi! Huomasimme orvokeita myynnissä vähän siellä sun täällä, ja niitähän piti saada. Istutusapua tarjottiin auliisti. Kasvit on nyt makutestattu ja karvattu, joten ne voi siirtää parvekkeelle. :)

Taustalla näkyvät uudet vauvani juurtumassa ahkerasti. Akvaariot tuli hävitettyä ennen muuttoa saksaan, joten nyt juurtumisapua tarjoaa aikoinaan H. macgillivrayi:lle tehty terraario.