Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tentit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tentit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. syyskuuta 2014

Keski-Suomen suotyypit

Luontotyypit-kurssilla käytiin läpi myös suotyyppejä. Ei kaikkia, sillä Suomessa arvioidaan olevan jopa yli sata suotyyppiä, mutta yleisimpiä. Tarkan suotyypin määrittämiseen käytettiin määrityskaavaa. Koululaisten pitäisi osata erottaa ainakin korpi, räme ja avosuo toisistaan.


Korpi
- soiden reuna-alueita
- valtapuu kuusi, joskus koivu
- ohutturpeisia, eli turvetta voi olla jopa alle 30 cm.


Räme
- valtapuu kitulias mänty
- varpuja, pallosara, tupasvilla
- paksuturpeisia


Neva
- avosoita, eli korkeintaan yksittäisiä puita siellä täällä
- vähä- tai keskiravinteisia soita
- tupasvilla ja -luikka, rahkasara kertovat lyhytkortisuudesta
- jouhi- ja pullosara kertovat suursaraisuudesta


Letto
- runsasravinteisia avosoita
- lettosammalet
- järvikaisla ja muut runsasravinteisuudesta kertovat lajit

Yleensä suot ovat yhdistelmiä edellisistä, jolloin ensin kangasmetsä muuttuu mustikkakorveksi, sitten isovarpurämeeksi, rahkarämeeksi ja lopulta avoimeksi rimpinevaksi, kun päästään suon keskelle. Myös ravinteisuus yleensä vaihtelee, jolloin neva-alueen keskellä voikin olla lettoa.

Suo voi olla mätäspintaista (vedenpinta yli 20 cm kasvillisuuden pinnan alapuolella), välipintaista (5-20 cm kasvillisuuden pinnan alapuolella) tai rimpipintaista (pinta "tirskuu" vettä kävellessä tai vettä näkyvissä).

Suot voidaan jakaa myös ravinnepitoisuuden mukaan eu-, meso- ja oligotrofisiin soihin. Eutrofinen on näistä kaikkein ravinnerikkain, oligotrofinen suo saa ravinteensa sadeveden mukana. Jo mesotrofinen suo on niin köyhäravinteinen, että osa kasveista turvautuu hyönteissyöntiin.

Kurssi oli haastava, mutta mielenkiintoinen. Pääsi todellakin soveltamaan kasvien lajintuntemustaan, tuli syvennettyä kasvien ekologian ymmärtämystä ja tuli tutustuttua hienoihin luontokohteisiin. Suomen luonnonvaraiset kasvit eivät todellakaan ole tylsiä! Täytyy olla todellinen sissi, että selviää tässä ilmastossa vuosituhannesta toiseen.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Keski-Suomen metsätyypit

Palasin syksyllä 2012 yliopistoon jatkamaan tauolla olleita opintojani, mikä on väkisinkin vaikuttanut blogin päivitystahtiin (ja kasvien hoitoon). Nyt oli viimeinen maastokurssi, Luontotyypit. Käytiin useassa eri kohteessa, ja ehkä minäkin nyt nämä opin.

> tarkoittaa "enemmän kuin". Lihavoituna on se taso, jolla koululaisten tulisi nämä osata. Jos tuntuvat helpoilta, kannattaa ruveta tyypittelemään metsiä ammatikseen. Suomessa on pulaa metsätyyppien osaajista.


Kanervatyypin kuiva kangasmetsä (CT)
- kanervaa > puolukkaa
- jäkälää > sammalta
- mäntyvaltainen


Puolukkatyypin kuivahko kangasmetsä (VT)
- sammalta > jäkälää
- yhtenäinen sammalkerros
- runsaimmat mustikka- ja puolukkasadot saadaan näistä metsistä
- puolukka voi myös puuttua, mustikka, kanerva
- matalia kuusia


Mustikkatyypin tuore kangasmetsä (MT)
- vihreä maisema
- mustikka on yleisin varpu


Käenkaali-mustikkatyypin lehtomainen kangasmetsä (OMT)
- ruohoinen/heinäinen yleisilme
- pääpuuna yleensä kuusi, joskus koivu
- lehtipuut kasvavat suuriksi
- puolukka ei kuki, varpuja vähän
- maannos on mullas
- käenkaali, metsäimarre, metsäkurjenpolvi
- sammalta vähän, mutta sammallajeja paljon.


Lehto
(Keski-Suomen lehtoja ei ole tyypitetty.)
- keski- tai runsasravinteisia
- lajirunsaus
- maannos on multa, paljon lieroja
- lehtojen sammalet
- runsas pensaskerros: tuomi, mustakonnamarja, näsiä, kuusama...
- suursaniaiset kertovat kosteudesta

maanantai 30. elokuuta 2010

Hyötykasvitentti

Huomenna pitäisi osata nämä:

aitohunajakukka
ampiaisyrtit
anisruoho
auringonkukat
avomaankurkku
avomaantomaatit
basilika
endiivi
hillosipuli
humala
härkäpapu
iisoppi
ilmasipuli
jättisipuli
kamomillasaunio
kangasajuruoho
kaurajuuri
kehäkukka
keltajuurikas (eli keltainen punajuurikas)
keräkaali
kiinansipuli
korianteri
koristekrassit
kukkakaali
kumina
kurpitsa
kurttukaali
kyntelit
kyssäkaali
kähäräsinappi
lamopinaatti
lanttu
latva-artisokka
laventelit
lehtikaali, koristekaali
lehtisalaatti
lehtiselleri
liperi, lipstikka
lyhtykoiso (ananaskirsikka)
maa-artisokka
maissi
mangoldi
maustefenkoli
maustekirveli
maustemeirami
mukulaselleri
munakoiso
mustajuuri
mäkimeirami eli oregano
nauris
nokkonen
palsternakka
paprika
parsa
parsakaali
pellava
pensaspapu
persianapila
persilja
peruna
pinaatti
piparminttu
piparjuuri
porkkana
puna-apila
punajuurikas
punakaali
punasikuri
punasipuli
purjo
ranskalainen rakuuna
raparperi
rapealehtinen keräsalaatti
retiisi
retikka
rohtopurasruoho (kurkkuyrtti)
rohtosamettikukka
rosmariini
ruiskaunokki
ruohosipuli
ruokasipuli
ruusukaali
ruusupapu
salaattifenkoli
salaattikiinankaali
salaattivoikukka
salkopapu
ryytisalvia
sitruunamelissa
tarhaherne
tilli
timjami
vahapapu
valkosipuli
venäläinen rakuuna
veriapila
vihanneskrassi
vihannesportulakka
viherminttu
vihersipuli
vuonankaali
väinönputki
yrtti-iiso, "anisiiso"

Kaikkia ei meidän koulullakaan kasva ja toisaalta siellä kasvaa semmoista mitä tällä listalla ei ole, joten kaikkia en ole luonnossa nähnyt. Saa nähdä, miten huomenna käy. :)

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Kesän luku-urakka

Puoli luokkaa jäi nyt kesälomalle, meillä koulu jatkuu heinäkuun puoliväliin asti. Samalla pitäisi lukea elokuun kasvitentteihin. Nämä pitäisi opetella siihen mennessä:

Pensaat

Acer tataricum tataarivaahtera
Acer tataricum subsp. ginnala mongolianvaahtera
Amelanchier tuomipihlajat
Aronia mitschurinii A. Prunifolia -ryhmä marja-aronia
Berberis thunbergii japaninhappomarja
Berberis x ottawensis 'Superba' hurmehappomarja
Caragana arborescens siperianhernepensas
Caragana arborescens 'Pendula' riippahernepensas
Cornus alba 'Sibirica' korallikanukka
Cornus alba Sibirica 'Variegata' viirukirjokanukka
Cornus alba subsp. stolonifera 'Flaviramea' keltaoksakanukka
Cotoneaster lucidus kiiltotuhkapensas
Crataegus grayana aitaorapihlaja
Dasiphora fruticosa pensashanhikki
Elaeagnus commutata hopeapensas
Hydrangea paniculata 'Grandiflora' syyshortensia
Lonicera carulea sinikuusama
Lonicera tatarica rusokuusama
Mahonia aquifolium mahonia
Philadelphus jasmikkeet
Physocarpus opulifolius lännenheisiangervo
Prunus tenella kääpiömanteli
Prunus pumila var. depressa lamohietakirsikka
Rhododendron alppiruusut
Ribes alpinum taikinamarja
Ribes aureum kultaherukka
Rosa glauca punalehtiruusu
Rosa 'Hansa' hansaruusu
Rosa pimpinellafolia juhannusruusu
Rosa rugosa kurtturuusu
Rubus odoratus tuoksuvatukka
Sambucus racemosa terttuselja
Sorbaria sorbifolia pihlaja-angervo
Spiraea betulifolia koivuangervo
Spiraea billiardii -hybr. rusopajuangervo
Spiraea chamaedryfolia virpiangervo
Spiraea 'Grefsheim' norjanangervo
Spiraea japonica 'Froebelii' ruusuangervo
Spiraea japonica 'Little Princess' keijuangervo
Stephanandra incisa seppelvarpu
Symphoricarpos albus var. laevigatus valkolumimarja
Syringa x henryi puistosyreeni
Syringa josikaea unkarinsyreeni
Syringa reflexa nuokkusyreeni
Syringa vulgaris pihasyreeni
Viburnum opulus koiranheisi
Viburnum opulus 'Roseum' lumipalloheisi

Köynnökset

Clematis alpina alppikärhö
Clematis tangutica kiinankärhö
Humulus lupulus humala
Hydrangea anomala subsp. petiolaris köynnöshortensia
Parthonocissus inserta säleikkövilliviini
Parthenocissus quinquefolia imukärhivilliviini

Havukasvit

Abies sibirica siperianpihta
Juniperus communis kotikataja
Larix sibirica siperianlehtikuusi
Microbiota decussata tuivio
Picea abies metsäkuusi
Picea omorika serbiankuusi
Picea pungens okakuusi
Pinus sembra sembramänty
Pinus peuce makedonianmänty
Pinus mugo vuorimänty
Pinus mugo 'Pumillo' kääpiövuorimänty
Pinus sylvestris metsämänty
Taxus cuspidata japaninmarjakuusi
Thuja occidentalis kanandantuija

Lehtipuut

Acer platanoides metsävaahtera
Alnus glutinosa tervaleppä
Alnus incana harmaaleppä
Betula pendula rauduskoivu
Betula pendula f. crispa loimaankoivu
Betula pubescens hieskoivu
Malus 'Hyvingiensis' rautatienomenapuu
Malus Purpurea-ryhmä purppuraomenapuu
Populus balsamifera 'Elongata' palsamipoppeli
Populus tremula metsähaapa
Populus tremula 'Erecta' pylväshaapa
Prunus padus tuomi
Quercus robur metsätammi
Salix fragilis 'Bullata' terijoensalava
Salix alba var. sericea 'Sibirica' hopeasalava (hopeapaju)
Sorbus aucuparia kotipihlaja
Sorbus aucuparia 'Pendula' riippapihlaja
Sorbus hybrida suomenpihlaja
Sorbus intermedia ruotsinpihlaja
Tilia cordata metsälehmus
Tilia x vulgaris puistolehmus
Ulmus glabra vuorijalava
Ulmus laevis kynäjalava

Perennat

Aconitum napellus aitoukonhattu
Aconogonon divaricatum kaitaröyhytatar
Aconogonon x fennicum suomenröyhytatar
Ajuga reptans rönsyakankaali
Alchemilla mollis jättipoimulehti
Anemone sylvestris arovuokko
Aquilegia akileijat
Aruncus dioicus isotöyhtöangervo
Asarum europaeum taponlehti
Aster alpinus alppiasteri
Aster novi-belgii syysasteri
Astilbe Arendsii-ryhmä jaloangervo
Bergenia cordifolia herttavuorenkilpi
Campanula carpatica karpaattienkello
Campanula rapuncoloides vuohenkello
Cerastium tomentosum hopeahärkki
Coreopsis verticillata syyskaunosilmä
Cymgalaria muralis rauniokilkka
Delphinium Pacific-ryhmä jaloritarinkannus
Dianthus deltoides ketoneilikka
Dicentra formosa kesäpikkusydän
Doronicum orientale kevätvuohenjuuri
Euphorbia polychroma kultatyräkki
Fallopia japonica japanintatar
Geranium kurjenpolvet
Geum coccineum 'Borisii' tulikellukka
Gypsophila paniculata morsiusharso
Hemerocallis päivänliljat
Heuchera sanguinea korallikeijunkukka
Hosta tarhakuunliljat
Hosta sieboldiana sinikuunlilja
Hosta undulata kirjokuunlilja
Iris Germanica-ryhmä tarhakurjenmiekka
Iris sibirica siperiankurjenmiekka
Lamprocapnos spectabilis särkynytsydän
Ligularia dentata 'Desdemona' kallionauhus
Ligularia przewalskii valtikkanauhus
Ligularia x hessei soihtunauhus
Lychnis chalcedonica palavarakkaus
Lysimachia nummularia suikeroalpi
Lysimachia punctata tarha-alpi
Matteuccia struthiopteris kotkansiipi
Pachysandra terminalis varjoyrtti
Paeonia pionit
Papaver orientale idänunikko
Pholx paniculata syysleimu
Phlox subulata sammalleimu
Primula esikot
Rudbeckia laciniata 'Goldball' kultapallo
Salvia x sylvestris loistosalvia
Saxifraga Arendsii-ryhmä patjarikko
Saxifraga hostii isorikko
Sedum acre keltamaksaruoho
Sedum spurium kaukasianmaksaruoho
Sedum 'Herbstfreude' komeamaksaruoho
Sempervivum tectorum -hybr. kattomehitähti
Solidago Canadensis-ryhmä tarhapiisku
Stachys macrantha jalopähkämö
Trollius kullerot
Veronica spicata tähkätädyke
Vinca minor pikkutalvio

Hyvää jussia kaikille!

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Tentti: Kesäkukat

Ageratum houstonianum sinitähtönen
Antirrhinum majus leijonankita
Argyranthemum Frutescens-ryhmä tarhamarketta
Bassia scoparia kesäsypressi
Begonia Elatior-ryhmä pauliinabegonia
Begonia Semperflorens-ryhmä kesäbegonia
Begonia Tuberhybrida-ryhmä mukulabegonia
Begonia Tuberhybrida Pendula-ryhmä neitobegonia (karjalanneito)
Calendula officinalis tarhakehäkukka
Calibrachoa pikkupetunia
Callistephus chinensis kiinanasteri
Canna х generalis kanna
Celosia argentea Plumosa-ryhmä kukontöyhtö
Centaurea cyanus ruiskaunokki
Cleome hassleriana hämähäkkikukka
Cobaea scandens kelloköynnös
Dahlia х hortensis tarhadaalia
Dianthus caryophyllus tarhaneilikka
Dianthus chinensis kiinanneilikka
Dichondra argentea hopeavitja
Fuchsia Hybrida-ryhmä verenpisara
Fuchsia Triphylla-ryhmä kyynelverenpisara
Gazania Pavonia-ryhmä timanttikukka
Glechoma hederacea maahumala
Gypsophila paniculata morsiusharso
Helichrysum petiolare hopeakäpälä
Impatiens hawkeri sateenkaaripalsami
Impatiens walleriana ahkeraliisa
Lamium galeobdolon keltapeippi
Lathyrus odoratus tuoksuherne
Limonium sinuatum sini-ikiviuhko
Lobelia cardinalis subsp. graminea punalobelia
Lobelia erinus Compacta-ryhmä sinilobelia
Lobularia maritima tuoksupielus
Matthiola incana tarhaleukoija
Mauranthemum paludosum peikonkakkara
Mimulus luteus kelta-apinankukka
Nicotiana Sanderae-ryhmä koristetupakka
Nigella damascena tarhaneito
Pelargonium Domesticum-ryhmä jalopelargoni
Pelargonium peltatum riippapelargoni
Pelargonium Zonale-ryhmä pelargoni
Petunia х hybrida tarhapetunia
Petunia х hybrida Pendula-ryhmä amppelipetuniat
Phlox drummondii kesäleimu
Rhodochiton atrosanquineum keijunmekko
Ricinus communis risiini
Rudbeckia hirta var. pulcherrima kesäpäivänhattu
Salvia farinacea härmesalvia
Salvia splendens tulisalvia
Scaevola aemula siniviuhka
Senecio cineraria hopeavillakko
Solenostemon scutellarioides isokirjopeippi
Sutera cordata lumihiutale
Tagetes erecta isosamettikukka
Tagetes patula ryhmäsamettikukka
Thunbergia alata mustasilmäsusanna
Tropaeolum majus isoköynnöskrassi
Verbena bipinnatifida riippaverbena
Verbena х hybrida tarhaverbena
Viola Wittrockiana-ryhmä tarhaorvokki
Xerochrysum bracteatum iso-olkikukka
Zinnia elegans isotsinnia

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Ruukkukasvit, tentti 2

Palleroverenpisara Fuchsia Hybrida-ryhmä (kuva)

Kyynelverenpisara Fuchsia Triphylla-ryhmä (kuva)

Gardenia Gardenia augusta

Gerbera Gerbera x cantabrigensis

Muratti Hedera helix

Kiinanruusu Hibiscus rosa-sinensis

Jaloritarinkukka Hippeastrum Hortorum-ryhmä

Jalohortensia Hydrangea Macrophylla-ryhmä

Satenkaaripalsami Impatiens hawkeri

Ahkeraliisa Impatiens walleriana

Tulilatva Kalanchoe Blossfeldiana-ryhmä

Paavonnukkumatti Maranta leuconeura

Jättipeikonlehti Monstera deliciosa

Kaarisulkasaniainen Nephrolepis exaltata (kuva)

Oleanteri Nerium oleander

Pullojukka Nolina recurvata

Kärsimyspassio, kärsimyskukka Passiflora caerulea

Jalopelargoni Pelargonium Domesticum-ryhmä

Riippapelargoni Pelargonium peltatum

Kotipelargoni Pelargonium Zonale-ryhmä

Amerikanmuori Peperomia obtusifolia (kuva)

Herttaköynnösvehka Philodendron scandens

Hirvensarvisaniainen Platycerium bifurcatum

Tarhakääpiöesikko Primula Vulgaris-ryhmä

Ruukkuatsalea Rhododendron Simsii-ryhmä

Paavalinkukka Saintpaulia Ionantha-ryhmä

Anopinkieli Sansevieria trifasciata

Aaroninparta Saxifraga stolonifera

Joulukaktus Schlumbergera x buckleyi

Sineraaria Pericallis x hybrida (kuva)

Isogloksinia Sinningia speciosa

Kodinonni Soleirolia soleirolii

Komeaviirivehka Spathiphyllum Floribundum-ryhmä

Pikkuviirivehka Spathiphyllum wallisii

Tuoksuköynnös Stephanotis floribunda

Kellosoilikki Streptocarpus x hybridus

Mustasilmäsusanna Thunbergia alata

Rionjuoru Tradescantia fluminensis (kuva)

Aitoviiniköynnös Vitis vinifera

Kiiltojukka Yucca elephantipes

Valkohuonevehka Zantedeschia aethiopica (kuva)

Mukana oli taas muutama, joista en ole aiemmin kuullutkaan. Jos haluaa, voi katsoa, miten hyvin sitä itse pärjäisi. Kuulin huhun, että opetusministeriöstä on pian tulossa uudet vaatimukset puutarhureille, joten nämä listat varmaan pian muuttuvat ja mukaan tulee uutuuksia. Kauppapuolella ollaan kuulemma oltu tyytymättömiä, kun puutarhurit tuntevat vain "vanhat" kasvit, mutteivät uusia. Toisaalta, ei sitä kaikkia puutarhakaupan piirissä olevia kasveja ehdi millään oppia siinä 2-3 vuoden aikana, jolloin pitäisi oppia myös perusasioita vähän kaikesta. Uusien oppiminen on myös paljon helpompaa, kun on oppinut opettelemaan uusia nimiä. Olen tämän huomannut akvaariokalojen kanssa, kun niitä tuppaa löytymään uusia uutuuksia joka vuosi jostain maailman kolkasta, ja saksalaiset työntävät joka löydön markkinoille ällistyttävällä nopeudella. Harmi vain, että uutuudet maksavat aina hurjasti enemmän, kuin vanhat tutut. Akvaariollinen galaxyjä (Microrasbora sp. 'galaxy') olisi kyllä upea näky... Menisiköhän niitä vanhaan rapulaan?

lauantai 24. lokakuuta 2009

Kaamos tekee tuloaan, tenttikäämme

En tiedä, kuinka moni huomasi, mutta syyspäiväntasaus oli tänä vuonna 23.9. Aika moni kiinnittää enemmän huomiota siihen, että sunnuntaina vaihdetaan taas kesäajasta normaaliaikaan. Sen logiikkaa en ole ikinä ymmärtänyt, kun tutkimustietokin tuntuu osoittavan siihen suuntaan, ettei moisesta ole kuin harmia. Takaisin syyspäiväntasaukseen. Sehän on vanha juhlapäivä eri luonnonkansojen keskuudessa. En kyllä tiedä, miten tuota päivää on juhlittu, kun olen kasvanut luterilaisten keskellä. Minun kannaltani merkittävintä on, että siitä lähin yö on taas pidempi kuin päivä. Olen varma, että olen entisessä elämässäni ollut siili tai muu otus, joka horrostaa talven yli, sillä talvi ei sovi minulle. Varsinkaan, jos pitää lukea kaamoksen keskellä tentteihin. Nyt pitäisi lukea peräti kahteen. Tällä kertaa opiskelemme ruukkukasveja:

Vaahtera-aulio Abutilon x hybridum
Torpankukka Achimenes Longiflora-ryhmä
Viheradiantumi Adiantum raddianum
Kirjohuisku Aechmea fasciata
Isosoihtuköynnös Aeschynanthus speciosus
Kirjolaikkuvehka Aglaonema Nitidum-ryhmä 'Silver Queen'
(jostain syystä edellämainitun sijaan koululla on kansiossa kuva, jossa on selvästi 'Silver King')
Koristeananas Ananas comosus 'Variegatus'
Pikkuflamingonkukka Anthurium Scherzerianum-ryhmä
Isoleopoldinkukka Aphelandra squarrosa
Norfolkinaraukaria Araukaria heterophylla
Hienohelma Asparagus densiflorus 'Sprengeri'
Unelma A. setaceus 'Plumosus'
Tuonenkielo Aspidistra elatior
Pesäraunioinen Asplenium nidus
Pauliinabegonia Begonia Elatior-ryhmä
Joulubegonia Begonia x cheimantha
Mukulabegonia Begonia Tuberhybrida-ryhmä
Neitobegonia Begonia Tuberhybrida Pendula-ryhmä
Jaloihmeköynnös Bougainvillea x buttiana
Tohvelikukka Calceolaria-risteymiä
Morsiuskello Campanula isophylla 'Moretti'
Hääkello C. isophylla 'Alba' (sama kuin edellä, mutta valkoinen)
Herttalyhty Ceropegia woodii
Kirjorönsylilja Chlyrophytum comosum
Krysanteemi Chrysanthemum x grandiflorum
Ihmepensas Codiaeum variegatum
Arabiankahvi Coffea arabica
Rahapuu Crassula ovata
Syklaami Cyclamen persicum
Täpläkirjovehka Dieffenbachia sequine
Tuoksutraakkipuu Dracaena fragrans
Kultaköynnös Epipremnum pinnatum
Syyskellokanerva Erica gracilis
Joulutähti Euphorbia pulcherrima
Pylvästyräkki E. trigona
Sinisilmä Exacum affine
Huonearalia Fatsia japonica
Limoviikuna Ficus benjamina
Kumifiikuna F. elastica
Lyyraviikuna F. lyrata

Toinen tentti sisältää kasvihuoneviljelyä: lannoitusta, kasvinsuojelua, ötököitä... Olen ollut pois flunssan takia, joten en tiedä, mitä ohjeistusta tenttiin valmistautumiseen on annettu. Ilmeisesti siihen kuitenkin tulee kaikki läpikäyty kahdesta kirjasta: Tehokkaasti kasvihuoneesta ja Kasvihuoneviljelmien tuhoeläimet ja niiden biologinen torjunta. Lukemista siis riittää, mutta jaksaminen on vähissä. Onko se sitten harmaa taivas, joka tihuuttaa vettä mielensä mukaan, vaiko se fakta, että syysloma meni jo?

Koska olin viikon pois flunssan takia, sain myös lisätehtävän taimitarhatuotannosta. Minun tulee selvittää, mitä seuraavat termit tarkoittavat. Hyviä vinkkejä kirjoista ja nettisivuista voi antaa. :)

Astiataimi, emotaimi, FinE-taimi, generatiivinen lisäys, jalontaminen, juurenniska, juurihoito, kallus, kemialliset käsittelyt, kennotaimi, KESKAS-taimi, kilpalatva, lehtipuunkoro, lyhytrunkoinen, meristeemi, omajuurinen, paakkutaimi, paljasjuurinen taimi, puutumaton pistokas, puutunut pistokas, siementen käsittelyt, solukkolisäys, taimipassi, testattu käyttötaimi, varmennettu taimi, varttaminen, vegetatiivinen lisäys.

Edit: Avasin joitain termejä myöhemmin täällä.

lauantai 15. elokuuta 2009

Nyt kaikki yhdessä: Preeriaeustoma, Eustoma grandiflorus


Eutanasia, eurooppa, kaikki muut sanat ovat helpompia kuin eustoma. Tuo sana ei sovi suuhuni ei sitten millään. Kuten ehkä joku jo arvasi, meille on jaettu lista leikkotenttiin tulevista kasveista. Kaikki pitää osata tunnistaa ja kaikkien tieteellinen nimi pitää osata. Koska listassa oli kaksi kukkaa, joita en ole tietääkseni nähnytkään, eikä koulultakaan löytynyt niitä, suuntasin perjantaina kukkakauppaan ja ostin itselleni kukkia. Valitettavasti kruunuvuokon sesonki on jo ohitse, mutta preeriaeustomaa löytyi. Nyt ne ovat tuossa keittiön pöydällä, ja niitä on tullut tuijotettua aina, kun keittiössä käy. Niin hyvin on kasvi jäänyt mieleen, että näin siitä jo painajaistakin. :D Lista kokonaisuudessaan, eli ensimmäisessä leikkotentissä osattavat kasvit, on tässä:
Alstroemeria Ligtu-ryhmä, jaloalströmeria, inkalilja
Anemone coronaria, kruunuvuokko
Antirrhimum majus Maximum-ryhmä, leikkoleijonankita
Aster novi-belgii, syysasteri
Calendula officinalis, tarhakehäkukka
Callistephus chinensis, kiinanasteri
Centaurea cyanus, ruiskaunokki, ruiskukka
Chrysanthemum x grandiflorum, krysanteemi
Dianthus Caryophyllus-ryhmä, leikkoneilikka
Eustoma grandiflorus, preeriaeustoma
Freesia x hybrida, freesia
Gerbera x cantabrigensis, gerbera, sädelatva
Gladiolus risteymiä, gladiolukset, tarhamiekkalilja
Gypsophila paniculata, morsiusharso
Helianthus, auringonkukat
Hippeastrum Hortorum-ryhmä, jaloritarinkukka, amaryllikset
Iris x hollandica, iiris, hollanninkurjenmiekka
Lathyrus odoratus, tuoksuherne
Liatris spicata, punatähkä
Lilium Hollandicum-ryhmä, tarhasarjalilja
Lilium longiflorum, valkolilja, torvililja
Limonium sinuatum, sini-ikiviuhko
Narcissus poeticus, valkonarsissi
Narcissus pseudonarcissus, keltanarsissi, pääsiäislilja
Ranunculus asiaticus, jaloleinikki
Rosa risteymiä, Floribunda-ryhmä, leikkoruusu
Solidago Canadensis-ryhmä, tarhapiisku
Tulipa, tulppaanit
Muutama leikkovihreä:
Asparagus densiflorus 'Sprengeri', hienohelma
Asparagus setaceus 'Plumosus', unelma
Gaultheria, salalit
Rumohra adiantiformis, nahkasanikka, nahkalehti
Jos haluatte nähdä edellisistä tehtyjä oppilaskimppuja, voi niitä nähdä esimerkiksi täällä. Jatkossa taitaa tämä blogi päivittyä enimmäkseen viikonloppuisin, niin kiireinen tämä ensimmäinen opiskeluviikko oli. Opetus alkoi vasta kolmantena päivänä. Ensimmäinen meni lappujen jakoon ja koulun kiertämiseen. Toisena tehtiin retki ja tutustuttiin paikkakuntaan. Tällä viikolla alkoi avomaanviljely ja kasvihuoneviljely. Maanantaina alkaa sitten viherrakennus. Luettavaakin on saatu, ja kirjoja on pitänyt hankkia. Kävin jo kirjastosta hakemassa lukemista ja Viljelykasvien nimistö meni tilaukseen. Muuta lukemista kertyy näistä:
Satoa maasta - avomaantuotannon perusteet
(Kaisa Karjalainen, opetushallitus)
Kasvihuonetuotannon yleiset edellytykset
(Jorma Partanen)
Tehokkaasti kasvihuoneesta
(toim. Taina Koivunen, opetushallitus)
Ensimmäinen kotitehtäväkin saatiin tehtäväksi. Pitää käydä tutustumassa seuraaviin opiskelijalle ja puutarhurille mahdollisesti hyödyllisiin sivuihin:
Näin meni ensimmäinen viikko. Odotan jo innolla varsinaisiin töihin pääsemistä. Työhanskat on jo hankittu, toivottavasti pian päästään hommiin. Olihan meidän jo torstaina tarkoitus, mutta kasvihuoneilla tomaattien latvat olivat palaneet ja latvamädän kourissa, eli tomaattien alaslaskusta ei voinut puhuakaan ja avomaalle ei kannata mennä ennen kuin sato on valmista korjattavaksi. Odotan myös innolla viherkasvikurssia, jolloin saa ottaa pistokkaita koulun viherkasvi-istutuksista. :)