Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vuodenkierto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vuodenkierto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kevät, kevät, tule jo...


maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kevät!


Ensimmäisenä ehtivät lumikellot...


Sitten krookukset...


Sinililjat...


...ja talventähdet.


Vielä kuitenkin on piippoja lupaamassa lisää väriloistoa...


Laitan tähän lopuksi kuvan krookuksista taustakuvakoossa, jos joku haluaa sitä sellaisena käyttää. Kuvaan eksyi myös yksi kevään ensimmäisistä mehiläisistä, vaikka huomasin hänet vasta kuvaa muokatessani.


Ihanaa kevättä kaikille!

maanantai 2. tammikuuta 2012

Kasvi-ikkuna tänään


Joulukortit koristavat vielä ikkunaa. Vuodenvaihde meni täällä meluisasti. Paikalliset säästelivät kaikki paukkunsa hyvin tarkkaan puolen yön kohtaan, eli kauhein meteli oli 00:00-00:30. Sumupilvet peittivät suurimman osan näkyvyydestä, ja pommien synnyttämä savu vei siitä loputkin jo 20 yli. Tien toista puolta ei enää siinä vaiheessa näkynyt. Toivotaan, että vuoden päästä sää suosisi paremmin.

Siirsin pöytävalaisimen lisävaloksi H. griffithii:lle, kun raukka vain tunki uutta kasvua joka hetken päästä lopahti valon puutteeseen. Valaisin kuuluu vierastalon kalustukseen. Kun löysin netistä melkein samannäköisen, pelästyin hetkeksi, että tämä on kauhean kallis Arne Jacobsenin suunnittelema pöytävalaisin. Onneksi se osoittautui halvaksi kopioksi, muuten en olisi varmaan uskaltanut enää koskea siihen. Valaisin on selvästi suunniteltu mitoiltaan juuri tähän hommaan. Ruukku sopii lähes täydellisesti sen jalan reikään. Nyt kasvi on pistänyt suurempaa vaihdetta silmään kasvun suhteen. Lisävalo tuli selvästi tarpeeseen. Muutkin kasvit ovat työntämässä uutta. Pitää kai jossain vaiheessa ruveta etsimään heille lannoitetta, edelliset kun jaoin Suomessa kavereille.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Luovaa puuron keittoa


Meillä ei ole uunia, vain keittolevy. Patojen ja kattiloiden kanssa olemme vierastalon tarjonnan varassa, joten riisipuuron keitto vaati päänraavintaa. Lopulta mies keksi tämmöisen sovelluksen. Isoon kattilaan vettä, pieneen puuroaineet ja levy päälle. Hämmentämisen lisäksi tätä piti vahtia. Nelosella vesi kiehui niin lujaa, että maito ja vesi sekoittuivat. Kolmosella vesi taas ei oikein meinannut jaksaa kiehua lainkaan, joten levyä piti vaihdella keittämisen ylläpitämiseksi. Lopputulos oli kuitenkin vaivan arvoinen. :)

Makoisaa joulua kaikille!

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Päivän talvi


Uskomatonta. Eilen aamulla maa oli valkoinen. Kaikki lumi oli tullut kerralla yön aikana, ja pysyi maassa koko päivän, vaikka lämpömittari näytti plussaa koko ajan. Nappasin kameran mukaan ja suunnistin kaupungille.


Mainille päästyäni märkiä rättejä tippui jo taivaan täydeltä, eikä näkyvyyttä ollut paljoakaan. Pilvenpiirtäjät katosivat pilvien sekaan. Tänä aamuna maa oli taas tasaisen vihreä, mutta saimmepa nauttia lumesta edes yhden päivän, jopa täällä "etelässä".

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Hyvää vappua!

Mies lähetti taas terveisiä kotoa. Australianposliinikukka on lähtenyt valloittamaan maailmaa.
Eiliset vieraat toivat tuliaisiksi dinosauruksen pitämään miehelle seuraa. Itse vietän vappua tuhoten kilpikirvoja eilisestä ostoksestani. Vinkki: denaturoidun alkoholin kanssa läträttyäsi, pese kädet ennen kuin pistät mitään suuhusi. Yäh. H. retusan tutkittuani tulin siihen tulokseen, että pitää tutkia posliinikukat kotonakin, jahka kotiudun. Kaikissa muissa on tuholaistorjunta tehty, paitsi australianposliinikukassa. Se on kyllä ihan eri huoneessa kuin muut, mutta ei vara venettä kaada. Tanskassa ei vietetä vappua, joten täällä on ihan normaali sunnuntai. Siitä huolimatta toivotan kaikille lukijoilleni: Glædelig 1. maj!

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Hyvää Maan päivää!

Maa
Tänään vietetään kansainvälistä Maan päivää (Earth Day), jonka tarkoituksena on järjestää kansalaistoimintaa puhtaan veden ja ilman, sekä koko elinympäristön hyväksi. Päivää on vietetty vuodesta 1970. Lisätietoja: Earthday.org

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Kukkia, vihdoin!

Vihdoin tuli läheiseen kukkakauppaan sipulikukkia. Nappasin sieltä heti nämä ihastuttavat iirikset. Näitähän yritin joku vuosi kasvattaa sipulistakin, mutta siitä ei tullut mitään. Onneksi meille poropeukaloille näitä myydään ihan kukkivinakin.
Muutto edistyy. Ensimmäinen muuttokuorma lähtee huomenna anoppilaan. Sinne viedään kaikki, mitä ei seuraavaan puoleen vuoteen tarvita: Marjapoimuri, kasvikuivuri, vankimmat toppavaatteet, joulukoristeet jne. Miksi minusta tuntuu, että sotku vain lisääntyy sitä mukaa kun tavarat vähenevät?

lauantai 1. tammikuuta 2011

Onnellista uutta vuotta!

On taas se aika, jolloin ihminen yrittää matkia kukkaloistoa ampumalla raketteja taivaalle. Itse pidän luonnon versiosta enemmän: vähemmän savua ja pauketta. Toivotan kaikille hyvää alkavaa vuotta, toivottavasti kylvöksenne onnistuvat ja kukinta kestää pitkään. :)

lauantai 25. joulukuuta 2010

Hyvää joulua!


Samalla voimme juhlia tämän blogin 500. postausta. Enpä aloittaessani arvannut, että näin pitkään jaksaisin naputella. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Uusinta: muista joulukuussa

Tuo viimeistään syyskuun puolivälissä istuttamasi sipulikukat hyötöön joulukuun ensimmäisenä päivänä. Katso, että sipuleilla on vahvat juuret ja kunnon versot (5-8 cm lajin mukaan), muuten hyötö ei vielä onnistu. Vie heikkojuuriset vielä takaisin kellariin. Jos versot ovat liian lyhyet, ruukut peitetään, etteivät ne saa valoa. Sisällä lämpimässä versot kasvavat vauhdilla ja jo parin päivän kuluttua peite voidaan poistaa. Muista säännöllinen kastelu, muuta hoitoa sipulikukat eivät tarvitse.

Tee itse (tai osta) joulukukkaistutukset pikkutulppaaneista, kevätsahrameista ja hyasinteista. Kukat piristävät pimeyden keskellä. Sipulikukat kukkivat pidempään, jos voit viedä ne viileään yöksi, mutta joulutähti pitää lämpimästä.

Kastele sisällä olevia kasveja hyvin vähän, ellei lämpötila ole kovin korkea. Vain kukkivia kasveja, kuten syklaameja ja kamelioita, lannoitetaan ja kastellaan runsaasti. Joitakin viherkasveja, kuten kirjovehkoja, kultaköynnöksiä, köynnösvehkoja ja palmuja, pitäisi sumuttaa kerran viikossa haalealla vedellä. Pyyhi isolehtisten kasvien lehtiä kostealla, niin ne pystyvät hengittämään paremmin. Karvalehtisten kasvien pinnalta pölyn saa lähtemään kevyesti pensselillä harjaamalla. Tuuleta kaktuksia silloin tällöin ja kastele niitä hiukan kahden viikon välein. Tuuletettaessa suojaa kasvit esimerkiksi pahvilla kylmältä ulkoilmalta.

Jos mahdollista, lykkää uusien huonekasvien hankkimista kasvukauden alkuun, keväälle. Kasvihuoneen hyvistä oloista pimeään ja kuivaan huoneilmaan tuotu kasvi kärsii siirrosta. Pian ostamisen jälkeen kuollut kasvi on luultavasti saanut kylmää. Varmista, että kasvi on pakattu moninkertaisesti paperiin ja mieluusti vielä pahvilaatikkoon.


Ennen lumen tuloa voi vielä kerätä metsästä maanomistajan luvalla varpuja, rahkasammalta, käpyjä ja oksia jouluisiin asetelmiin ja kransseihin. Tuo kävyt lämpimään kuivumaan, niin ne avautuvat parissa päivässä. Rahkasammal säilyy parhaiten kylmässä. Tuo se päivää ennen käyttöä sulamaan sisätiloihin.

Kuivakukka-asetelmista saa pölyt pois joko hiustenkuivaajalla, tai viemällä asetelmat hetkeksi ulos ja puhaltelemalla pahimmat pölyt pois. Älä aloita siivoamista kovimmalla puhallusteholla.


Tee ulos ruukkuihin talviasetelmia esimerkiksi sammaleesta, kivistä, pähkinöistä ja kävyistä. Lähempänä joulua niihin voi muuttaa pari tonttuakin. Älä täytä ruukkuja mullalla, sillä se voi halkaista ruukun jäätyessään. Käytä sen sijaan pohjalla kiviä tai rutattua muovia. Sammal ei siitä hätkähdä. Iso ruukku voi olla upea sellaisenaan: kietaise vaikka iso rusetti sen koristeeksi. Punainen, hopea, kulta tai säkkikangas ovat kaikki kauniita.

Luo lunta ulkona talvehtivien ruukkujen suojaksi.

Ensimmäiset siemenluettelot ilmestyvät. Juo glögiä ja suunnittele ensi vuoden kylvöjä.

Jos olet jo aloittanut talviruokinnan, muista jatkaa sitä läpi talven. Loput talviomenat voi viedä peuroille metsään. Oraville voi tarjota pähkinöitä. Valmiiksi kuorittujen siementen tarjoaminen pitää ruokintapaikan puhtaampana. Pidä joulusuklaat pois lemmikkien ulottuvilta!

Muista jouluna kotitonttua ja jätä sillekin eväät ulko-oven viereen.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Uusinta: muista marraskuussa

- Siirrä viileään varastoon, viherhuoneeseen tai kellariin kaikki talvetettavat ruukkukasvit. Kokoa ulos jäävät ruukut suojaan sateilta ja tuulilta ja peitä maan routaannuttua talvensuojaturpeella ja pakkaspeitteellä.

- Tee kunnon suojukset parvekkeen monivuotisille ruukkuistutuksille.

- Korista parveke talvisilla ruukkuasetelmilla. Käytä esimerkiksi sammalta, havuja, oksia, kanervia ja koriste-esineitä.

- Kaiva ulkovalot esiin.

- Pese lintujen ruokintalauta ja katso sille paikka valmiiksi. Sopiva hetki aloittaa talviruokinta on pakkasten alettua.

- Istuta jouluamarylliksen sipulit 5-7 viikkoa ennen haluttua kukintaa.

- Valoisan ajan vähetessä huonekasvien kasvu heikkenee. Lämmityskauden alettua huoneilma kuivuu, joten kasveja kannattaa sumutella päivittäin. Lehtien kellastuminen voi olla merkki kehrääjäpunkeista jotka viihtyvät kuivassa huoneilmassa, joten tarkista lehtien alapinnat.

- Ota vähästä valosta kaikki irti: pyyhit pölyt kasvien lehdiltä ja siirrä kasveja mahdollisuuksien mukaan lähemmäs ikkunaa. Tarkista kuitenkin, etteivät lehdet koske kylmää ikkunaa ja saa vaurioita. Jos ikkunasta vetää, laita ruukut styroksilaatikkoon, etteivät juuret saa kylmää.

- Kaiva lisävalot naftaliinista ja viritä paikoilleen. Sopiva valaistusaika on 12 h vuorokaudessa.

- Siirrä kaktukset valoisaan, mutta viileään (n. 10 astetta) talvehtimispaikkaan.

- Muista, että liikakastelu tappaa.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Lumi tuli, lumi suli

Eilen täällä satoi ensilumi. Tiedättehän, sitä lunta, joka ei oikein osaa päättää ollakko vettä vai lunta. Hiutaleet sulivat heti maahan osuttuaan. Sade jatkui yön yli, ja aamulla maa oli valkoinen. Tiet olivat pelkkää mustaa jäätä, joten pyörä jäi talliin. Onneksi bussit kulkevat. Iltapäivällä lämpeni, ja lumi katosi. Tästä se talvi alkaa.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Uusinta: muista lokakuussa

- Hanki vielä koristekaaleja ruukkuistutuksiin. Siirrä sisälle viimeisetkin talvetettavat kesäkukat. Suihkuta talveksi sisälle siirrettävät kasvit ennen sisään tuontia.

- Istuta kukkasipuleita ruukkuihin ja parvekelaatikoihin. Jos mahdollista, talveta ne kellarissa tai maassa. Jos sinulla ei ole tätä ylellisyyttä, suojaa ruukut hyvin talven ajaksi.

- Tyhjennä ja pese kaikki kesäkukkaruukut astianpesuaineella ja vedellä. Säilytä ne kuivana varaston hyllyllä. Varastoi muutkin puutarhatarvikkeet ja työkalut. Tarkista työkalujen kunto ja huolla ne tarvittaessa, tai aloita kirje joulupukille puutteista.

- Siirrä rosmariini- ja salviaruukut valoisaan ja viileään talvetuspaikkaan, jos sinulta löytyy tälläinen ylellisyys. Voit myös kokeilla kysyä paikallisilta taimitarhoilta, tarjoavatko ne talvetuspalvelua yksityishenkilöille. Etenkin isojen kasvien kohdalla tämä on kätevää.

- Lopeta muiden kuin kukkivien huonekasvien lannoitus ja vähennä kastelua. Se on tärkeää varsinkin puuvartisille kasveille, jotta ne valmistautuvat kunnolla lepoaikaan. Jos sää vielä sallii, ne pidetään päivällä vielä ulkona. Nyrkkisääntönä on, että mitä viileämpi kasvin ympäristö on, sitä vähemmän kastellaan.

- Älä leikkaa enää pistokkaita, sillä ne juurtuvat huonosti.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Uusinta: Muista syyskuussa

- Heti, kun yöt muuttuvat viileiksi (alle +10-15), huonekasveja voi pitää ulkona vain päivällä. Yöksi ne siirretään jo sisälle omalle paikalleen.

- Istuta jouluksi hyödettävät hyasintin mukulat ruukkuihin.

- Istuta kellokanervat ja muut syksyn pihakukat ruukkuihin.

- Istuta maahan (jos mahdollista) sellaiset perennat, jotka eivät talvehdi ruukuissaan. Leikkaa perennojen huonot lehdet pois, mutta säästä vihreät talvehtivat ruusukkeet.

- Suojaa ulos jäävät ruukut liialta kastumiselta. Kastele vain tarvittaessa ja niukasti.

- Pidä jäljellä olevat kesäkukkaistutukset siisteinä, nypi kuivat kukat pois.

- Pidä parvekkeen suursiivous. Ota matot lattialta pois ja lakaise ja pese lattia juuriharjalla tai painepesurilla.

tiistai 10. elokuuta 2010

Ukkosten elokuu



Nyt on saanut useaan otteeseen repiä sähköpistokkeita irti myrskyn lähestyessä ja pari kertaa on räiskynyt niin että on tuntunut että talo romahtaa niskaan hetkenä minä hyvänsä. Täällä ei onneksi ole puita kaatunut, mutta ei tarvitse kauas mennä, ennen kuin alkaa nähdä isojakin metsäalueita, joilla puut ovat kaatuneet kuin dominonappulat. Aivan kuin koko kesän odotetut helpottavat ukkoset olisivat tulleet nyt kerralla voimia keränneinä. Kihlattuni nauttii myrskystä ja ryntää heti kameran kanssa ikkunaan, mutta minä olisin ihan tyytyväinen pelkkään sateeseen. Sitä onkin jo kaivattu. Helteet ovat olleet liikaa daalialleni ja orvokeille, ne ovat heittäneet lusikan nurkkaan. Enää pitäisi löytää jotain kivaa tilalle.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Uusinta: muista elokuussa

- Hanki krysanteemit piharuukkuihin. Vie ränsistyneet kesäkukat kompostiin. Uudista parvekettasi ja järjestä ruukut eritavalla kuin kesällä.

- Vähennä kesäkukkien kastelua ja varmista, että liika vesi poistuu ruukuista. Anna kuitenkin tilkka vettä ja mietoa lannoitetta säännöllisesti.

- Leikkaa kukkineet varret ja ränsistyneet lehdet perennoista.

- Istuta ruukuissa kasvaneet havukasvien taimet maahan, niin ne ehtivät vielä juurtua ennen talvea (siis jos sinulla on piha, jonne niitä istuttaa). Kaupan alennusmyyntiperennojakin voi vielä istuttaa isoihin ruukkuihin odottamaan ensi kesää.

- Siirrä basilikaruukut sisälle.

- Suojaa kaikkia sisällä olevia ruukkukasveja liialta paahteelta. Parasta on siirtää kasvit vähän sisemmälle huoneeseen. Rullaverho tai sälekaihdin sopivat myös hyvin varjostukseen. Jos kasvin, varsinkin kaktuksen, verso muuttuu punaiseksi, syynä on tavallisesti se, että kasvi on siirretty liian nopeasti täyteen auringonpaisteeseen.

- Upota pahasti kuivuneet juuripaakut kokonaan veteen, jotta ne imevät itsensä täyteen vettä.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Uusinta: muista heinäkuussa

- Kastele, lannoita ja nypi kuivat kukat kesäkukista säännöllisesti. Siirrä kuumuudesta kärsivät ruukkukukat puolivarjoon helteiden ajaksi. Virkistä kasveja vesisuihkulla. Tarkkaile tuholaisia ja torju niitä mäntysuovalla, nokkosvedellä tai muilla luonnonmukaisilla keinoilla.

- Osta uusia kukkia ränsistyneiden tilalle ja paikkaa niillä istutuksia.

- Ohjaa ja sido köynnösten uudet versot tukeensa.

- Latvo ahkerasti yrttejä. Salaattia ja vuonankaaliakin voi vielä kylvää.

- Muotoile ruukussa kasvavat puksipuut, marjakuuset ja muotoon kasvatettavat ruukkuyrtit, kuten rosmariini ja iisoppi.

- Voit lisätä huonekasvejasi koko kesän ajan pistokkaista.

- Kaikki kasvit tarvitsevat nyt paljon kastelua, myös sisäkukat.

- Latvo myrttejä, tuoksupelargoneja, aulioita, maljaköynnöksiä ja jasmiineita, jotta ne tuuheutuisivat.

- Heitä talviturkki, jos et ole sitä vielä tehnyt! Muista myös puutarhurin suojaaminen liialta auringolta ja käytä aurinkorasvaa ja isolieristä hattua myös parvekkeella aurinkoisina päivinä.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Uusinta: muista kesäkuussa

- Istuta kesäkukkia: sekä itse vaalittuja taimia että ostettuja. Muista kastella taimia tarpeeksi. Varaudu vielä suojelemaan kukkia kylminä hallaöinä. Kastele vastaistutettuja puita, pensaita ja köynnöksiä kerralla runsaasti. Pidä kastelujen välillä selvä tauko, jotta juuristo ei kärsi hapen puutteesta. Varjosta juurtuvia kasveja varjostusverkolla, jos niiden lehdet näyttävät nuukahtaneilta.

- Anna ravinteita kasteluveden mukana sipulikasveille, havuille ja alppiruusuille.

- Anna ylimääräiset taimet naapureille, ystäville ja tuttaville.

- Sekoita kesäkukkien multaan hitaasti liukenevia lannoitteita tai annostele kanankakkarakeita ruukun pohjalle tai sivuille tehtyihin "taskuihin".

- Tarkkaile kirvoja ja muita tuholaisia. Jätä parvekepuutarhaankin vähän "roskia". Leppäkertuille putkimaiset talventöröttäjät ovat lomahotelli. Kun jättää astiaan vettä, juotavaakin riittää ja petohyönteiset viihtyvät kirvabaarissasi. Laita astian pohjalle kiviä, etteivät vieraat huku.

- Siirrä kukkineet pikkusipulimättäät ruukuista kukkapenkkeihin ja pensaiden alustoille.

- Nauti kesäpäivistä!

- Kitke (myös parvekepuutarhassa joutuu tätä joskus tekemään).

- Osallistu taloyhtiön talkoisiin.

- Vie hallaharsot varastoon viimeistään kesäkuun puolivälissä. Hallanvaara on ohitse!

- Nypi kuihtuneet kukat pois, niin petuniat, verenpisarat ym. kukkivat pitkään.

- Siirrä tomaatti- ja paprikaruukut ulos lämpimälle seinustalle. Korjaa satoa pikkuvihanneksista ja latvo yrttejä. Tee uusia kylvöksiä salaatista ja tillistä.

- Siirrä huonekasveja terassille ja suojaisille paikoille puutarhaan hallaöiden jälkeen.

- Kylvä kaksivuotisia kuun lopulla.

- Käy välillä ihailemassa muidenkin puutarhoja läpi kesän.

- Tutki puutarhaasi: Onko sinulla tuoksupuutarha, väripuutarha, perhospuutarha, kuutamopuutarha, cottage carden tai jotain muuta? Mitä olet talven aikana ehtinyt unohtaa?

lauantai 1. toukokuuta 2010

Uusinta: muista toukokuussa

- Kylvä ruukkuihin mm. tuoksuherne, ruusupapu, krassit, maissi, kurkku, kurpitsa, meloni...
- Tee monilajisia amppeli-istutuksia. Anna niiden sopeutua ja vie vasta viikon päästä aurinkoiselle kasvupaikalleen. Siirrä ostoamppelit tarvittaessa tilavampaan ruukkuun. Suojaa kasvit kylminä öinä tai nosta astiat sisälle.
- Istuta mukuloita ja sipuleita sisälle ruukkuihin. Toukokuussa on sopiva aika laittaa multaan liljat, jaloleinikit, freesiat, ruostekukat ja kruunuvuokot.
- Tee mehikasvi-istutuksia. Istuta kivikkokasveja laatikoihin ja laakeisiin ruukkuihin.
- Istuta puuvartisia kasveja heti maan sulettua. Muista tukea puut kiristämättömällä siteellä. Tuet on hyvä pitää paikoillaan parin ensimmäisen vuoden ajan. Tarkista myös aiemmin istutettujen puiden tuennat.

- Korjaa ensimmäistä satoa ruukkusalaateista ja monivuotisista yrteistä.

- Lisää kastelua etenkin lämpiminä ja tuulisina päivinä.
- Tuo uutta multaa ruusuille ja kärhöille, joiden tyveltä se on huvennut. Talvenkesto paranee, ja juurenniskan silmut lähtevät mullassa kasvuun.
- Leikkaa perennojen viimevuotiset versot. Jaa ja siirrä perennoja, kun ne alkavat kasvaa.
- Kerää varjostuskankaat ja peitteet varastoon, kun maa on sulanut. Kastele ainavihantia kasveja.