Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Onnea valmistuneelle!


Muuttoa pukkaa, mutta sitä ennen ehtii juhlia. Pidimme kavereille valmistujais/läksiäisjuhlat. Minä siis valmistuin bilsanopeksi. Juhlan kunniaksi tarjolla oli kinuskikakkua, jonka täytteenä oli lakkoja. Niin ja suolaista: juustosarvia ja kahta eri kasvispiirakkaa: vuohenjuusto- ja koskenlaskijaversiot. Koska useampikin vieraista kyseli koskenlaskijapiirakan ohjetta, se löytyy täältä. Itse vain oikaisin sen verran, että käytin täytteeksi kaksi pussia pakastevihanneksia. Hyvää tuli!


Kämppis toi kukkia onnitellakseen, ensimmäistä kertaa ikinä, joten täytyy kai alkaa kutsumaan häntä täällä blogissakin puolisoksi. :) Lahjomuksiin kuului myös 'tete-a-tete'-narsisseja ja rungollinen timjami. Pikkupuussa on yrttitarhan alku, eikö?


keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Pakkanen paukkuu


Pakenimme joulunviettoon maalle. Häikäisevän kaunis talvimaisema pakotti kaivamaan kameran esiin, vaikka pakkanen onkin saanut meidät kääriytymään vällyjen väliin glögimukin kera. Toivotan kaikille lukijoilleni oikein rauhallista joulunaikaa ja kasvuvoimaista uutta vuotta!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Erilainen maustehylly

Seinälle ruukkuihin yrttejä, valaistus (luulisi, että jo yksi monimetallivalaisin kattoon riittäisi näille), ja tuoreita yrttejä saa vuoden ympäri! Todella kätevää. Ei tarvitse edes ikkunaa, ei tarvitse lähteä hakemaan mausteita edes sieltä parvekkeelta, ja lattianeliöitä menee todella vähän.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kaukokaipuuta

En tiedä, missä tämä paikka on, mutta haluan muuttaa sinne!

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Minut on palkittu


Tuuli, joka pitää blogia Tomtbacka, heitti minua tämmöisellä. Tarkoituksena on palkita uusia blogeja, tai blogeja joilla on alle 200 lukijaa. Nyt pitäisi siis valita 5 bloggaajaa ja vastata kysymyksiin. En ole ehtinyt selata blogimaailmaa niin, että tietäisin kelle tämän antaa, joten ottakoon sen tästä, ken haluaa.

Kysymykset:

1. Milloin perustit blogisi?
- Ensimmäinen postaus on joulukuulta 2007, mutta varsinaisesti aloin pitää blogia maaliskuussa 2008.

2. Miksi perustit sen?
Olin jäänyt sairauslomalle ja tarvitsin tekemistä. Kasvit ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Huonekasveista oli hyvin vähän blogeja, joten aloin itse pitää sellaista.

3. Onko blogisi muuttunut kovasti sen alkuajoista? Miten?
Ei kai. Asunto on vaihtunut, mutta kerrostalossa yhä asun. Aiheet vaihtelevat kulloisenkin kiinnostuksen mukaan, mutta kasvit pysyvät. Blogin pitäminen on rutinoitunut, sen kyllä myönnän. Minne sitten meneekin tai mitä tekeekin, miettii saisiko siitä postauksen.

4. Mitä blogisi sinulle merkitsee?
Minulle se on paikka, jonne kerätä tietoa: Minkä kasvin sain milloinkin, keneltä, milloin se kukki/kuoli. Mitä olen oppinut huonekasveista ja haluan jakaa muiden kanssa.

5. Miten olet päätynyt blogisi nykyiseen ulkoasuun?
Hirveän metsästyksen kautta löysin vihdoin oikeanlaisen sivupohjan ja taustakuvan.

6. Millaisista aiheista kirjoitat blogiisi mieluiten?
Jos on kauhean selvittämisen jälkeen löytänyt etsimänsä tiedon, sen laittaa mielellään helposti omaksuttavassa muodossa tänne.

7. Millaisia blogeja luet itse mieluiten?
Erilaisia. Tällä tarkoitan blogeja, joita lukiessa tuntee tutustuvansa kirjoittajaan. Kaikkea ei ole kopioitu muualta, vaan kirjoittaja antaa itsestään. Jos lisäksi oppii uutta, vielä parempi.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Tunnustus

Partsipuutarhuri muisti tunnustuksella, kiitos siitä! Tunnustukseen kuuluu vastata kysymyksiin:

1. Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?
Puutarhainnostus syntyi jo alle kouluikäisenä, jolloin minua ei meinannut saada naapurin kukkamaalta pois edes syömään. Lempiohjelmani oli Avara luonto. Välissä tuli muita kiinnostuksen kohteita, mutta viimeistään silloin kun muutin pois kotoa, kasveja vain rupesi kertymään nurkkiin. Blogia aloin pitää, kun huomasin, miten vähän sisäkasveista pidettiin blogeja, ja tarvitsin paikan jonne purkaa intoani.

2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?
Köynnösruusu Rosa 'Aurora', hyvin vanha lajike. Olen jonnekin hukannut tämän koko nimen. Kyseessä ei ole Suomessa viljeltävä pimpinellaruusu, eikä lajike vuodelta 1923. Tähän minulla liittyy paljon hyviä muistoja. Jos joku tietää paikan, mistä saisi lisätietoja vanhoista köynnösruusuista, saa vinkata.

3. Mikä on puutarhafilosofiasi?
Jos se kuoli, se ei ollut minun kasvini. Ei maailmasta kokeiltavat kasvilajit tai -lajikkeet kesken lopu. :D

Heitetäänpä tunnustus eteenpäin seuraaville:

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Nettiongelmia

Olen tällä hetkellä täydessä nettipimennossa, tätäkin kirjoitan kirjaston koneelta. Ongelmaa yritetään ratkaista mahdollisimman nopeasti. Elän toivossa, että asialle ehditään tehdä jotain vielä ennen viikonloppua. Koettakaa kestää. Tulossa on kuvia Garten 2012 -puutarhamessuilta, jotka pidettiin viime viikonloppuna Frankfurtissa. :)

maanantai 7. marraskuuta 2011

Uusia postauksia

Sain vihdoin tehtyä kaksi postausta, jotka jäivät keväällä tekemättä. Laitoin ne tuonne päivämäärille, jolloin ne piti alunperin julkaista, mutta ei ehtinyt. Linkit:



Jos nyt kohta pääsisin normaaliin julkaisutahtiin taas. Puutarhurin papereista puuttuu enää yksi raportti, joten eiköhän kohta voida juhlia sitäkin merkkipaalua. :)

lauantai 20. elokuuta 2011

Päivityskatko jatkuu toistaiseksi

Työharjoittelu on käynyt ranteille. Niin pahasti, että olen ollut nyt kaksi viikkoa sairauslomalla ja yrittänyt lepuuttaa niitä kaikin tavoin. Osa lepoa on ollut täysi tietokoneen käyttökielto. Loman jälkeen olen pitänyt tietokoneen käytön edelleen minimissään, jotta ranteet jaksaisivat työharjoittelun loppuun. Sitä on vielä kuukausi jäljellä. Lisäharmiksi onnistuin kitkiessa rikkomaan vasemman käden pikkurillini. Eli sen sormen, jolla kymmensormijärjestelmällä kirjoitettaessa painetaan a:ta, joka on suomen kielen yleisin vokaali. Tilanne ei paljoa houkuttele kirjoittamaan. Kaikki aika tietokoneella kuluu nyt joko sähköposteihin vastatessa tai valmistumiseen vaadittavien tehtävien tekemiseen.

Toivon, että ehdin taas palata blogin pariin, kun valmistuminen on takana päin.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Termejä: laji vai lajike?

Monesti puutarhaharrastajat puhuvat lajeista ja lajikkeista sekaisin. Tavasta seuraa hämmennystä, kun kysyjä ei ymmärrä saamaansa vastausta tai puhujat puhuvat eri asioista. Täysin tuntemattomasta kasvista kysytään lajiketta, kun haluttaisiin tietää sen laji, tai suututaan, kun myyjä ehdottaa halutun kasvin tilalle eri lajiketta: "Ei kun minä haluan omenan pihalleni, en mitään päärynää!". Lyhyesti: Lajin loi luonto, lajikkeen ihminen.

Esimerkiksi Suomen metsissä kasvaa puita, joita kutsutaan koivuiksi. Yleisimmät lajit ovat hieskoivu ja rauduskoivu. Lajilla on aina kaksiosainen tieteellinen nimi. Hieskoivu on Betula pubescens. Ensimmäinen osa, "Betula", on sukunimi, joka kertoo että puhutaan koivusta. Se on sama kaikilla koivuilla. Eli rauduskoivukin on Betula: Betula pendula. Sukunimi voidaan lyhentää, jos on selvää mistä suvusta puhutaan: B. pubescens. Nimen toinen osa, "pubescens", on lajinimi. Jokaisella lajilla on eri nimi. Tieteellinen nimi kirjoitetaan aina kursiivilla, ja vain sukunimi tulee isolla alkukirjaimella.

Lajikkeet ovat yleensä valikoivan viljelyn eli jalostuksen tulosta. Niille annetaan nimi, joka kertoo lajikkeen eroavan alkuperäisestä lajista jollain tavalla. Esimerkiksi Betula pendula ’Youngii’: Sukunimi "Betula" kertoo, että kyseessä on koivu. Lajinimi "pendula" kertoo, että kyseessä on rauduskoivu. 'Youngii' on lajike. Lajikkeen nimi kirjoitetaan isolla ilman kursiivia ja sen molemmin puolin ovat yksinkertaiset hipsut. Joskus näkee, että lajikkeen nimi on tuplahipsujen sisällä: "Youngii". Tällöin tarkoitetaan, että lajikkeesta ei olla varmoja, tai nimi ei ole virallinen. Jalostamalla pyritään yleensä voimistamaan haluttua ominaisuutta: saamaan suuremmat kukat, enemmän satoa tai kestävämpi kasvi.

Tavallinen tallaaja yleensä vierastaa tieteellisiä nimiä, sillä ne ovat vaikeita muistaa eivätkä välttämättä kerro kasvista mitään, ellei tunne kasvien sukunimiä tai osaa kreikkaa tai latinaa. Ne ovat kuitenkin monesti paras tapa varmistaa, että puhutaan varmasti samasta kasvista. Suomenkielinen nimi voi vaihdella paikkakunnittain, sitä varmemmin, mitä pidempään kasvi on ollut viljelyssä. Yksi puhuu jääkoivusta, toinen begoniasta, vaikka kyseessä on sama kasvi: kesäbegonia, kesäkukka, joka ei ole puu ollenkaan.

Mutta mitä ihmettä? Kesäbegonian tieteellinen nimi onkin Begonia Semperflorens-ryhmä. Miten tämä pitää ymmärtää? Juurihan opittiin, että lajilla on kaksiosainen nimi. Niin onkin, mutta tämä onkin lajike. Nimen alussa on taas sukunimi, Begonia. Lajinimi sen sijaan on korvattu ryhmän nimellä. Tämä tarkoittaa, että kyseessä on kasvi, joka on saatu risteyttämällä ainakin kaksi, todennäköisesti useampia Begonia-suvun lajeja keskenään. Näistä kasveista puhutaan hybrideinä. Niitä syntyy luonnossa itsestäänkin, mutta ihminen on oppinut tuottamaan niitä myös itse.
  
Kasvit eroavat eläimistä monessa suhteessa. Yksi niistä on se, että ne kykenevät hyvin laajasti lisääntymään eri lajien kanssa, risteytymään. Risteymä merkitään pienellä vinoristillä ×, mutta tätä merkintää voidaan käyttää vain, kun risteymän kaikki vanhemmat tunnetaan. Esimerkiksi hopeabegonia on Begonia albopicta × olbia, eli se on syntynyt kun on risteytetty Begonia albopicta ja B. olbia. Jotta saataisiin pieni ihminen vielä enemmän sekaisin, risteytykselle voidaan antaa myös lyhyempi nimi, josta risteytykseen käytetyt vanhemmat eivät käy ilmi. Hopeabegonian lyhyt nimi on Begonia × argenteoguttata. Koska kyse on begonialajien välisestä risteymästä, vinoristi laitetaan sukunimen perään. Mistä tulee sitten tuo ryhmä kesäbegonian nimeen? Lajikeryhmä on keinotekoinen ryhmä, johon on kasattu lajikkeita, jotka ovat samanlaisia jollain tapaa: sama käyttötarkoitus, samankaltainen ulkomuoto tai kasvutapa. Jotkut kritisoivat lajikeryhmien käyttöä, sillä sama kasvi voi kuulua eri lajikeryhmiin ja jaon voi tehdä niin monella tapaa. Muita kuin ammattilaisia lajikeryhmän nimi yleensä vain sotkee, joten se monesti jätetään nimilapusta pois.

Luonto on kuitenkin vielä ihmeellisempi. Sille eivät riitä lajit, risteymät ja lajikkeet. Alalaji eroaa lajista enemmän kuin yhden ominaisuuden verran, mutta kuitenkin niin vähän, että se ei ole eri laji. Se merkitään joko "ssp." tai "subsp." (subspecies). Esimerkiksi tunturikoivu B. pubescens ssp. czerepanovii on hieskoivun alalaji. Alalaji kasvaa yleensä eri alueella tai selvästi erilaisissa oloissa kuin laji muuten, mikä on johtanut erikoistumiseen. Kun evoluutio saa muokata sitä vielä joitakin satoja tai tuhansia vuosia, siitä ehkä tulee kokonaan eri laji.

Muunnos merkitään lyhenteellä "var." (latinaa, varietas). Esimerkiksi visakoivu on Betula pendula var. carelica, eli se on rauduskoivun muunnos.
  
On myös erikoisia kasviyksilöitä, jotka eroavat lajista vain yhden ominaisuuden perusteella. Näistä puhutaan muotoina, forma, joka lyhennetään "f.". Jos palataan tuttuun hieskoivuun, siitä tunnetaan punalehtinen muoto, Betula pubescens f. rubra. Tälle muodolle on annettu myös suomenkielinen nimi, punakoivu.
  
Suomenkielinen nimi voi hämätä, sillä se ei kerro onko kyseessä luonnonlaji, risteymä, lajike tai muoto. Siksi ammattilaiset pitävät enemmän tieteellisten nimien käytöstä: Nimi kertoo paljon enemmän. Harrastajaa eri lyhenteet voivat sotkea, ja onko kyse sitten muodosta, muunnoksesta vai alalajista, on asia josta kasvitieteilijät vääntävät peistä monenkin kasvin kohdalla. Jos et tästä tekstistä muuta saanut irti, yritä ainakin muistaa, mikä ero oli lajilla ja lajikkeella: Laji löytyy luonnosta, lajike ei.

Lisätietoja: Ella Räty ja Pentti Alanko: Viljelykasvien nimistö, luku "Kasvien tieteellisistä nimistä"

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Ja arvonnan voitti...

Lacunosa! Onneksi olkoon! Palkintona oli siis pistokkaita posliinikukistani. Laitatko viestiä sähköpostiini, niin sovitaan montako ja mistä. :)

lauantai 14. toukokuuta 2011

Blogger sekoili

Eilen en voinut päivitellä, kun Blogger oli huoltokatkolla. Osa kommenteista katosi ilmeisesti lopullisesti ja yksi postaus oli hukassa joitakin tunteja, mutta nyt tilanne taitaa olla normalisoitunut. Tänään kävin päiväreissulla Århussissa, ja otin yli 200 valokuvaa. Menee hetki, ennen kuin olen saanut niistä tänne jotain. Koettakaa olla kärsivällisiä. :)

Edit: Näemmä sekoilu vielä jatkui, ja kadonneet viestit piti julkaista uudelleen. Niiden tunnisteet olivat menneet omituisiksi, kun palautuksessa ääkköset eivät toimineet. Uudelleen julkaisussa tekstien julkaisupäivämäärät menivät uusiksi, mutta jos nyt kaikki olisi taas oikeassa järjestyksessä... Huoh. 

perjantai 6. toukokuuta 2011

20 lukijaa!

Hui! Tämä merkkipaalu tuli saavutettua nopeammin kuin luulinkaan. Pitäisiköhän nyt pistää juhlan kunniaksi arvontaa pystyyn? Hmm... Arvonnassa pitäisi kuitenkin olla palkinto. Minkä lisäksi olen Tanskassa, josta ei paljoa paketteja lähetellä. Jos siis julistetaan, että arvonta suoritetaan 1.6.2011 ja palkinnoksi saa, mitä keksin tässä välissä? Jos en keksi mitään muuta, pitää kai saksia pistokkaita posliinikukistani. :)

Arvontaan osallistuvat kaikki lukijani ja ne, jotka heittävät kommentilla tähän postaukseen viimeistään 31.5. Kaksi arpaa saa, jos kertoo blogistani löytyneestä asia- tai kirjoitusvirheestä. Asiavirheen kohdalla kannattaa myös kertoa, miten homma oikeasti menee.

Bloggaaja itse jatkaa tästä vällyjen väliin toipumaan sitkeästä flunssasta. Josko se maanantaihin mennessä helpottaisi. Hyvää arpaonnea kaikille!

Edit: Päätin, että palkintona on Hoyien pistokkaita. Vielä ehtii osallistua! 

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Tänään tänne ovat ilmestyneet viime viikolta puuttuneet postaukset:


Koska olen ollut flunssassa lauantaista asti, en tänään päässyt töihin. Siksi tänään kirjoittelin kasvien hoito-ohjeiden päättelystä. Todennäköisesti en huomennakaan jaksa töihin asti, katsotaan nyt. Keskiviikkona on vielä työpäivä, jonka jälkeen alkaa pääsiäisloma, joka jatkuu vielä maanantainkin. Toivottavasti paranen pian, sillä tyhjänpanttina makaaminen on tylsää.

perjantai 8. huhtikuuta 2011


Koska olen aivan rätti työviikon jäljiltä, enkä jaksa alkaa käydä vielä viikon valokuvia läpi, tässä ajankohtainen välipala. Koittakaa kestää. Kyllä tänne vielä tulee kuulumisia. :)

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Blogi uudistui

Jos joku ei ole vielä huomannut, blogini on kokenut muutoksia. Poistin mainokset blogistani, sillä siellä ei hetkeen ole näkynyt mitään mielenkiintoista. Blogin sivupalkista on hypännyt tavaraa alapalkkiin. Linkit, lista nykyisistä ja entisistä kasveistani ja blogini saamat tunnustukset löytyvät nykyään sieltä. Samasta palkista pääsee myös takaisin etusivulle, ja sieltä löytyy uusi vieraskirjani! Ohjeet sen käyttöön löytyvät vieraskirjan ensimmäisestä merkinnästä. Yritän saada siitä kokonaan suomenkielisen, mutta en tiedä onnistuuko se ilmaisversiossa.

Laittakaa palautetta muutoksista tai huudelkaa vieraskirjaan että kävitte. Toivotaan, että kevät tulee pian!


lauantai 12. helmikuuta 2011

Löytö: kukka-automaatti


Kaikkea sitä näkee. Tampereen rautatietunnelista löytyi tämmöinen. Ilmeisesti pakkaamista varten paikalle oli tuotu sanomalehtipaperia, mutta pöytää ei lähellä ollut, joten aikamoinen akrobaatti saa olla paketoidessaan. Ilmeisesti kuitenkin kauppa käy, kun osa lokeroista oli tyhjänä.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Löysin kaksi niin ihanaa blogia, että ne pitää jakaa eteenpäin:

Saaripalsta - Korppoolaisen merimiehen talon umpeenkasvaneen puutarhan uusi elämä. Kissoja, nukkekoti, puutarhaa ja muuta ihanaa.

Kotaelämää - Perhe muuttaa asumaan kotaan, ja vielä saaristoon!


lauantai 29. tammikuuta 2011

Hys hys

Nyt on salaisia asioita tekeillä, ollut jo pidemmän aikaa, joten ei ole oikein syntynyt blogin täytettä kun minua sitoo salassapitosopimus ensi torstaihin asti. Mutta sitten tänne ilmestyy paljon kerralla, lupaan sen. :)

Jokkemaasta lennähti tänne tunnustus, hiljaiselosta huolimatta. En nyt tiedä, onko blogini kovin monipuolinen, kun olen yrittänyt pysyä aiheessa, mutta ilmeisesti sitten tarpeeksi, jotta tämmöisen palkinnon voi saada. Ohjeena oli tunnustaa 7 asiaa ja lähettää tämä 15 blogille eteenpäin. Hirveä määrä blogeja, en tällä hetkellä taida aktiivisesti seurata edes noin montaa! Mitäköhän sitä tunnustaisi...

1. Olen lapsena tappanut kaksi joulutähteä hukuttamalla ne. Halusin varmistaa, että ne ovat hengissä lomareissun jälkeen, ja kaadoin niille ämpärikaupalla vettä. Kun tulin kotiin ja tönäisin ruukkuja, multa lainehti. Molemmat kasvit olivat kuolleet.

2. Olen kausi-innostuja. Innostun uudesta asiasta, luen siitä kaiken mitä käsiini saan, panostan uuteen harrastukseeni paljon ja parin vuoden päästä voi olla, ettei kiinnosta enää yhtään. Muutama vuosi eteenpäin, enkä muista aiheesta enää kuin rippeet.

3. Inhoan talvea, voisin hyvin muuttaa asumaan lämpimämpään ilmastoon, kunhan siellä puhuttaisiin suomea. :D

4. Välttelen tiskaamista niin pitkään kuin mahdollista, siksi meillä on astianpesukone.

5. Olen kissaihminen, mutta valitettavasti puoliso on allerginen.

6. Olen kasvissyöjä, koska en pidä lihasta. En myöskään juo kahvia, joten olen kyläillessä vähän ongelmatapaus.

7. Olen luonteeltani laiska. Jos ei ole pakko tehdä mitään, löhöän sohvalla/riippukeinussa/sängyllä koko päivän täysin ilman ongelmia. Toisaalta minulla on korkea työmoraali. Silloin kun tehdään, tehdään kunnolla ja valmiiksi asti.

Laitan tämän lätkän eteenpäin seuraaville suosikeilleni:

Plants are the Strangest People

Quu's Garden

The Balcony Garden

Varjoyrtin puutarha

You Grow Girl

torstai 9. joulukuuta 2010

Suuria muutoksia tulossa

Kuten joku ehkä uusimmista postauksista on päätellyt, muutto ulkomaille varmistui. Muutamme ensi syksynä Saksaan, josta kihlattuni sai tutkijan paikan. Koska Saksa on akvaariomaailman Mekka, sinne on turha raahata täältä mitään. Laitoin tavarat myyntiin jo nyt, koska olen ensi vuoden puolella lähdössä vaihtoon Tanskaan, josta sain työharjoittelupaikan. Siksi aikaa nykyinen kihlattuni, silloinen mieheni muuttaa yksiöön säästösyistä. On siis todellakin aika karsia. Niin, mainitsinko jo, että meillä on häät tulossa? Niiden eteen on tässä uurastettu, mikä on laiminlyönyt blogianikin. Kun tähän kaiken muutoksen keskelle laittaa vielä kaikki kiireen takia rästiin jääneet koulutehtävät, on soppa valmis. :D