Sisällä tapahtuu

Ornithogalum longibracteatum, jota pitäisi kuulemma kutsua nimellä Albuca bracteata, yrittää taas kukkia. Se on ilmeisesti viihtynyt hämärässä nurkassaan. Ikkunat pidetään nyt jatkuvasti auki, joten yölämpötila on huomattavasti alhaisempi kuin päivä-. Tämä on saattanut laukaista kukinnan. Meinasin siirtää kasvin ulos nyt ilmojen lämmettyä, mutta en kyllä uskalla, ettei kasvi vain kuihduta kukkavarttaan.

Huonekasvit muuttivat etelään

Nyt kun viimeisetkin taimet on saatu pihalle tai kasvihuoneeseen, oli vihdoin tilaa laittaa sisäkasvit valoon. Posliinikukkien pitäisi tässä vaiheessa olla jo kovassa kasvussa, mutta täällä on jurotettu. Liian vähän valoa. Pienen järjestelyoperaation jälkeen (täällä ei saa mitään roikkumaan katosta) sain vihdoin tyypit mahtumaan niin, että kaikilla pitäisi olla mukavaa, eikä kaveria tarvitse heti kuristaa.

Vasemmalta oikealle: emännän punasarja eli kliivia, Hoya macgillivrayi IML 15, H. sp. DS-70, H. cv. 'Mathilde', siemenestä kasvatettuja appelsiineja (emännän kokeilu), karanteenista vapautettu H. pubicalyx 'Pink Silver', H. nummularioides ja nurkassa emännän viikunan vieressä on Ornithogalum longibracteatum. Sohvalta voi bongata kuvaan eksyneen mustatäpläisen ruokavahtaajan (Pudotus omnomnom), joka huomaa jokaisen ruuanmurenen viidenkymmenen metrin säteellä.

 

Nämä jäivät vielä ilman paikkaa auringossa, mutta yritetään keksiä niille sellainen. Viimeistään ne saavat valoa ilmojen lämmettyä vähän lisää. Tarkoitus on siirtää ainakin osa posliinikukista ulkoilemaan heinäkuussa, jos vain säät sallivat. Ainakin toistaiseksi H. pallilimba ja H. memoria joutuvat sinnittelemään tällä hyllyllä, missä ne ovat viihtyneet muutosta asti.

Yläkerrassa piti käyttää hieman kekseliäisyyttä, että kaikki mahtuivat. H. griffithii (kolmas vasemmalta) sai luvan lainata kasvutukensa toistaiseksi paljasta yläosaa H. kanyakumarianoille. H. obovata (vasemmalla) pitää nyt kukintataukoa valtavan ilotulituksen jälkeen. H. wallichii (2. vasemmalta) aloitti heti hirmuisen kukinnan, kun pääsi taas tälle ikkunalle. Valitettavasti myös muurahaiset ovat huomanneet tämän, ja nyt niillä käy jatkuva trafiikki hakemaan sen kukista mettä. H. curtisii (keskellä) on kasvanut komeasti pituutta. Sen vieressä on ottamassa aurinkoa H. brevialata, mutta australianposliinikukka peittää sen lähes kokonaan näkyvistä. Reunimmaisena oikealla on H. calycina, joka ei ollut moksiskaan pistokkaiden leikkelystä. Kun se pääsi taas tälle ikkunalle, se alkoi taas kasvattaa nuppuja. Toivottavasti nyt vihdoin nähtäisiin tältä kasvilta useampi kuin yksi kukka kukassa.

Osa sisäkasveista on ulkoillut jo hyvän aikaa. Rahapuut ja valmistujaislahjaksi saatu timjami pääsivät heti muuton jälkeen viileälle lasikuistille ja kun lämpötila alkoi ulkona pysyä plussan puolella, aloin kouluttamaan niitä ulkoeläjiksi. Toistaiseksi ovat näyttäneet viihtyvän, vaikkakin oli pakko nostaa ne seinän vierelle tuulensuojaan. Parina päivänä tuuli on puhaltanut niin, että kaikki autoa pienempi on pyörinyt pitkin pihaa. Onneksi ruukut ovat pysyneet ehjinä.

Amppelikasvien muutto

Kasvit ovat vähän hankalia pakattavia. Ne eivät saa jäätyä, ne eivät tykkää litistymisestä, ja jos ne jättää liian pitkäksi aikaa ilman vettä pimeään, ne kuolevat. Kannattaa suosia tukevia muovisia muuttolaatikoita. Viimeinen mitä toivot on, että säiliöruukut halkeavat asfalttiin muuttolaatikon pohjan pettäessä.

Valmistauduin muuttoon kastelemalla kasvit hyvin viikkoa ennen, jotta ruukut ehtivät keventyä ennen muuttoa. Henkinen valmistautuminen tarkoitti sen hyväksymistä, että lehtiä tulee irtoamaan ja oksia katkeilemaan, ehkä nuppujakin pudotellaan urakalla. Pöydän kasvit tarvitsi vain nostella laatikoihin, amppeleista oli vähän enemmän päänvaivaa.

Aloitin ottamalla kasvit amppeliruukuistaan. Tässä kohtaa helpottaa, että ruukuissa on tasapohja. Kieputin ensimmäisen kasvin sykkyrälle oman ruukkunsa päälle, laitoin sen nurkkaan häpeämään ja nostin sitten aina seuraavan kasvin oksat edellis(t)en päälle: 

Isoin jötkäle (H. memoria) viimeiseksi.

Lopuksi päälle sanomalehteä suojaamaan kylmältä.

H. nummularioides oli hieman hankalampi tapaus jäykkien varsiensa vuoksi.

Ratkaisin ongelman jättämällä sen muuttolaatikkoon runsaasti tilaa kyseiselle kasville ja sitten änkemällä kasvin laatikkoon varoen oksien taittamista. Vähän neuvotellen se sinne sopi. Ja taas lopuksi sanomalehteä päälle.

Amppelit pakkasin erikseen omaan laatikkoonsa. Ensimmäinen kerros alassuin, väliin pehmusteeksi sanomalehteä, toinen kerros ylössuin ja väliin pehmikettä.

Näin! Amppelit kasveineen mahtuivat hyvin auton takaluukkuun, korkeammat kasvit mahtuivat autoon, kun takapenkin otti irti. Veimme kasvit omana kuormanaan ennen varsinaista muuttopäivää, etteivät ne rutistuisi tai paleltuisi. Kaikki selvisivät parin tunnin automatkasta paleltumatta. :)

Miten huonekasvit pidetään hengissä: Kasvin paikka ja hoito

Kasvin sijoituspaikkaa kannattaa miettiä ensisijaisesti kasvin tarpeista lähtien, sitten vasta sisustuksen kannalta. Kasvi eroaa sisustusesineestä siinä, että se elää. Se tarvitsee riittävästi valoa elintoimintojensa ylläpitoon. Jos luonnonvaloa ei ole riittävästi, kasville tulee antaa lisävaloa kasvilampun avulla. Talvella (marras-helmikuussa) lisävaloa kannattaa antaa kaikille huonekasveille.

Lämpötilan tulee olla kasville sopiva. Liian kylmässä (yleensä alle 15 astetta) kasvi voi saada kylmävaurioita. Toisaalta esimerkiksi monet Välimeren alueen kasvit vaativat viileän jakson kukkiakseen. Talvella veto voi muodostua ongelmaksi.

Myös liika kuumuus on pahasta, varsinkin yhdistettynä vähäiseen valoon. Mitä lämpimämpi on, sitä nopeampi on kasvin aineenvaihdunta. Jos valoa ei ole saatavissa tarpeeksi, kasvilta loppuu energia. Kasvia ei siis kannata laittaa aivan täysillä hohkavan patterin päälle, varsinkaan pimeimmän talven aikana.

Yksi seikka jota me ihmiset harvoin tulemme miettineeksi, mutta mikä vaikuttaa kasveihin suuresti, on ilmankosteus. Mitä kuivempi huoneilma, sitä nopeammin kasvi haihduttaa. Talvella lämmittäminen kuivattaa huoneilmaa entisestään, joten ilmankosteuden nostaminen voi auttaa kasveja selviämään talvesta. Helpointa on pistää vettä astioihin kasvien lähelle tai laittaa kasvin ruukun alle aluslautaselle kosteaa lecasoraa. Erityisen suuressa ilmankosteudessa viihtyvät kasvit, kuten mähkä, kannattaa laittaa alusta asti terraarioon.

Sijoituspaikan tulee olla sellainen, että kasviin pääsee käsiksi: Kastelun ja muiden hoitotoimenpiteiden tulee olla mahdollisia. Kasvin kasvu kannattaa ottaa huomioon. Muratti ja muut kiipimäjuurillaan kiipeilevät kasvit voivat yllättää ikävästi. Pahimmillaan ainoa tapa saada muratti irti seinästä on purkaa seinä.

Tuhohyönteisten ja kasvitautien torjumiseksi muihin kasveihin kannattaa jättää "hajurako", ettei tule tahtomattaan tarjonneeksi tuholaisille mukavaa siltaa kävellä kasvista kasviin.

Kasvien perushoito on kastelua. Kastelutiheys riippuu vuodenajasta, kasvista ja sen koosta, sekä valitusta ruukusta. Oikean tahdin löytää kokeilemalla ja mullan kosteutta tai vedenpintaa säiliössä tarkkailemalla.

Kasvien lannoitus kannattaa rajata kasvukauteen eli kevääseen ja kesään. Aloita lannoitus keväällä, kun kasvit alkavat taas kasvaa. Kasvit pysyvät kauniina, kun leikkaat kuolleet kasvinosat pois.

Tuholaisten varalta kasvien lehtiä kannattaa silloin tällöin vilkaista valoa vasten. Seitti lehtien alapinnoilla, reiät lehdissä tai lehtien värimuutokset voivat kertoa tuholaisista, samoin runsas lehtien pudottelu. Paras keino hillitä tuholaisia on käyttää kasvit suihkussa kerran viikkoon - kerran kuukauteen. Samalla lähtevät pölyt lehdiltä ja kasvia on kauniimpi katsella.

Ja jos se kaikesta huolimatta kuoli: Se ei sitten ollut sinun kasvisi. Jätä se ensi kerralla kauppaan ja kokeile jotain toista! Ei maailmasta kasvilajit kokeilemalla lopu. :)

Miten huonekasvit pidetään hengissä: Kuinka tapetaan kasvi

Hukutetaan se!

Helpointa, jos ruukussa ei ole pohjareikää. Kun vesi täyttää koko ruukun ja multa on litisevän märkää, juuret eivät varmasti saa happea ja tukehtuvat hitaasti. Juurten kuoltua loppu kasvi seuraa nopeasti perässä.

Muunnos tästä on nostaa ilmankosteus kasvin ympärillä niin korkeaksi, että haihduttaminen muuttuu mahdottomaksi. Sulje siis kasvi muovipussiin tai muoviseen kasvihuoneeseen, jossa ei ilma kierrä. Sumuta tila märäksi ja tilkitse tiiviiksi. Ei kestä kauaa, kun sinulla on jo komea homeviljelmä siinä, missä ennen oli kasvi.

Tapetaan se janoon!

Vielä helpompaa kuin edellinen. Pitää vain unohtaa kastella. Vähitellen multa kuivuu korpuksi ja irtoaa ruukun reunoista. Kasvin nestejännitys hiipuu, sen elintoiminnot hidastuvat ja juuristoon tulee vaurioita. Kasvi yrittää selvitä kuivuudesta pienentämällä haihduttavaa pinta-alaa, joten ennen kuolemaa saa ihastella putoilevia lehtiä.

Mutta miksi tyytyä hukuttamaan TAI tappamaan janoon, kun voi tehdä molemmat! Ensin tukahdutetaan juuria hukuttamalla ne, sitten annetaan koko kasvualustan kuivua korpuksi. Viime hetkellä kaadetaan kasville vettä useiden viikkojen edestä ja varmistetaan, ettei vesi vain pääse ruukusta kuin haihtumalla. Kuivatetaan taas korpuksi. Jatketaan, kunnes tavoite on saavutettu.

Lannoitetaan se hengiltä!

Unohda lannoitepurkin ohjeet. Kaada lannoitetta varmuuden vuoksi, mieluiten raakana. Ohjeet ovat aloittelijoille ja enemmän on parempi. Multa on hetken päästä suolaisempaa kuin Kuollutmeri, ja huonekasvi muuttuu kuivakukaksi alta aikayksikön!

Grillataan se!

Valoa ja lämpöä ei voi olla koskaan liikaa! Nostetaan siis kasvi kuumimpaan aurinkoon tai jos sitä ei ole saatavilla, kuumana hohkaavan patterin päälle. Mieluiten nostetaan koko talven sisällä kököttänyt kasvi tai vasta itäneet taimet suoraan ulos etelään avautuvalle parvekkeelle täyteen paahteeseen ilman karaisua. Lehtiin tulleet läikät kertovat vain siitä, että valo tehoaa!

...Tai keitetään sen juuristo?

Muunnelma edellisestä. Tarvitaan metallinen, mieluiten musta ruukku. Kastellaan kasvi hyvin ja nostetaan luonnonvaloon niin, että aurinko pääsee paahtamaan suoraan ruukkuun. Odotellaan, kunnes multa lämpenee yli juurten sietokyvyn. Kun ruukku polttaa kättä kosketettaessa, ollaan oikeilla jäljillä!

Pakastetaan se!

Kylmä karaisee. Ei kukaan pieneen vetoon kuole. Voidaan siis hyvin tuulettaa paukkupakkasillakin läpi talon. Mieluiten avataan juuri ne ikkunat, joiden vieressä on kasvi. Laitetaan taimet vetoisalle ikkunalaudalle itämään. Tulee kylmäkäsittely samalla. Jos ruukut jäätyvät kiinni ikkunalautaan kastelun jälkeen, eivätpähän pääse putoamaan.

Eristetään se pimeään!

Luonnonvalon määrä laskee hyvin nopeasti ikkunasta poispäin siirryttäessä, vaikkakaan ihmisen silmät eivät sitä niin selvästi havaitse. Laitetaan siis kaikki huonekasvit vähintään reilun metrin päähän ikkunoista, mieluiten huoneeseen, jossa ei ole ikkunoita lainkaan. Jos ikkuna on olemassa, ei missään nimessä pestä sitä. Ikinä. Varmuuden vuoksi pidetään verhot kiinni päivälläkin. Lisävaloja ei ainakaan hankita ja vaikka hankittaisiinkin, unohdetaan pistää ne päälle. Säästyypähän sähköä.

Syötetään se ötököille!

Jos ötököitä ei ilmesty itsestään, kannattaa kokeilla yhtä tai useampaa kohtaa edellisistä. Sopivasti heikentynyt huonekasvi on kunnon ötökkämagneetti. Lähde lomille ja unohda palkata kasveille lomakastelija. Varmuuden vuoksi kasvit voi nostaa loman ajaksi parvekkeelle, että tuuli pääsee heittämään ne täyteen kirvoja. Jos jokin kasvi saastuu, nosta se äkkiä muiden kasvien keskelle. Voit myös käydä tonkimassa markettien alennuspöydät ja kantaa kotiisi sieltä jonkun syödyn yksilön. Muista hieroa sitä jokaiseen huonekasviisi, kun mietit, minne sen sijoittaisit. Laske vielä ilmankosteutta, niin punkkien on helpompi lisääntyä. Kyllä kuolee!

Tapetaan se tauteihin!

Tästä en itse asiassa tiedä, miten onnistuin. Kasvi oli minulla parvekkeella aiemminkin ilman, että siihen iski sienitautia. Sitten se äkkiä muuttui punaiseksi. Kasvin viiltely tai haavoittaminen ja ulkoilman itiöille altistaminen todennäköisesti auttaa. Jos onnistut saamaan jonkun komean kasvitaudin kotiisi, uita sakset ja muut kasvien hoitoon käytetyt työkalut sairastuneen kasvin nesteissä ja aiheuta sitten niillä haavoja mahdollisimman monelle muulle kasvillesi. Valitettavasti jotkut taudit ovat hyvin nirsoja ja iskevät esimerkiksi vain kaktuksiin, joten voi olla, että santtusi säilyvät yrityksistä huolimatta.

Hankitaan tuhoeläin!

Oikein valittu tuhoeläin voi hävittää kasvit jopa täysin jälkiä jättämättä. Älä siis kasvata kissallesi omaa ruohoa, vaan anna sen järsiä rönsyliljoja. Panosta maukkaisiin lajeihin, kuten pullojukkaan, vuoripalmuun tai mihin tahansa, missä on ruohomaiset lehdet. Kiipeilypuu tai kirjahylly amppeleiden vieressä auttaa yltämään vaikeisiin kohteisiin. Istuta kasvit astioihin, jotka houkuttelevat istumaan niihin. Täytä ikkunalaudat kasveilla ja laita pihalle lintulauta, jotta kissoilla olisi mahdollisimman vähän syitä istua jossain muualla. Kannusta koiraasi kaivamaan myös sisätiloissa: istuta suuriin ruukkuihin ja nosta ne lattiatasoon. Helposti kaatuvat tai pudotettavat ruukut ovat pop.

Leikataan se hengiltä!

Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi kannattaa opiskella hieman kasvien anatomiaa. Kasvit kasvavat vain kasvupisteistä. Jos onnistut leikkaamaan ne kaikki pois, kasvi ei pysty enää kasvamaan, vaikka kaikki edellytykset muuten olisivatkin olemassa. Jos tämä tuntuu liian vaivalloiselta, tavoitteeseen pääsee myös leikkaamalla aina kaiken uuden kasvun pois. Tai kaiken vihreän. Tai kaiken mullan yläpuolisen. Kyllä se joskus luovuttaa.

Myrkytetään se!

Tämän voi tehdä myös niin, että valehtelee kasville auttavansa sitä. Sinähän vain haluat tuhota tuhmat ötökät, jotka jäytävät sen kauniita lehtiä. Unohda varmistaa, sopiiko torjunta-aine kasveille. Käytä koko purkki yhteen kasviin. Varmuuden vuoksi uusi käsittely joka päivä, sanottiin käyttöohjeessa sitten mitä tahansa.

Ja kyllä, minä olen onnistunut näillä kaikilla tavoilla. Voin siis omasta kokemuksestani vakuuttaa niiden toimivan!

Miten huonekasvit pidetään hengissä: Ruukun valinta

Ruukun valintaan vaikuttaa:

Kasvi
Kastelija
Kasvin sijoituspaikka
Kasvualusta
Ruukun ulkonäkö yms.

Ensinnäkin on hyvä tietää jotain kasvista. Onko se juoppo (tarvitsee paljon vettä) vai sopeutunut kestämään pitkiäkin kuivia kausia?

Paahteisella parvekkeella kannattaa suosia säiliöllisiä parvekelaatikoita.

Juopolle on turvallisinta valita ruukku, jossa on vesisäiliö. Hyvä esimerkki juoposta on yksi lempikesäkukkani, hortensia. Mokoma juo kuin hevonen, varsinkin jos aurinko näyttäytyy vähääkään. Kannattaa ottaa myös huomioon, että valon määrä ja lämpötila vaikuttavat kasvien juomiseen. Paahteisellakin parvekkeella voi kasvattaa vaikka mitä, kun investoi säilöruukkuihin.

Kuivien paikkojen kasvit jotka ovat sopeutuneet vähäiseen veteen, on helppo kastella hengiltä. Niille on turvallisin hengittävä saviruukku. Kaasut pääsevät kulkemaan myös ruukun kylkien läpi, ja pohjareikä varmistaa liian veden poistumisen.

Kastelijoita on monenlaisia. Unohtelijan kasveilla on hyvä olla vesisäiliö johon turvautua, kunnes hoitaja taas muistaa tai ehtii kastelemaan. Säiliöruukkuja on nykyään saatavilla hyvin erilaisia monissa eri väreissä, varsinkin jos viitsii mennä marketin sijaan puutarhamyymälään.

Hengiltä hoivaajan kannattaa suosia ruukkuja, joissa on pohjareikä tai ylivuotoreiät vesisäiliön yläpuolella. Näin liika kasteluvesi pääsee valumaan pois, eikä ruukkuun iske vahingossa tulva. Jos ei pidä saviruukuista tai lasitetuista aluslautasellisista ruukuista, voi kasvin nostaa taimiruukkuineen suojaruukkuun piiloon. Pitää vain katsoa, ettei suojaruukun pohjalle tai aluslautaselle jää vettä lillumaan.

Suoraan suojaruukkuun istuttaminen on taikureiden hommaa. Tähän tulokseen olen tullut omien kokemusteni perusteella. Jotkut osaavat pitää kasvinsa hengissä suojaruukuissa. Minä en kuulu näihin ihmisiin. Ehkä homman juju on tökätä sormi multaan tai tarkkailla mullan kosteutta kastelumittarilla ja osata kaataa joka kasville juuri se oikea määrä vettä. Ei onnistu minulta. Kun kastelen, lorautan vettä kunnolla. Jos kasvini on suojaruukussa, sen pitää olla nostettavissa siitä pois, jotta saan kaadettua pois ylimääräisen veden.

Myös kasvin sijoituspaikka vaikuttaa ruukun valintaan. Paahteeseen kannattaa valita mieluummin valkoinen kuin musta ruukku. Jos haluaa välttämättä käyttää metallisia ruukkuja paahteisessa paikassa, ruukun ja kasvin juuriston väliin pitää asentaa eristeeksi esimerkiksi styroksia. UV-suojattu muoviruukku kestää paahteessa muuttamatta väriään ja haurastumatta.

Jos ruukku halutaan ripustaa, pitää ottaa huomioon sen paino. Kevyempi on parempi. Mitä painavampi itse ruukku on, sitä tukevampi kiinnityksen tulee olla. Lisäksi multa painaa, varsinkin märkänä, eikä itse kasvikaan ole ilmaa. Jos ruukku ripustetaan ulos, se pitää joko sijoittaa paikkaan, jonne sade ei pääse, tai sitten huolehtia että sadevesi pääsee ruukusta pois. Ripustetaan ruukku sitten miten tahansa ja minne tahansa, kastelu, kasvu ja huolto pitää ottaa huomioon. Kannattaa myös miettiä ruukun muotoa: Tasapohjaisen voi laskea maahan huoltoa varten, pyöreäpohjainen tarvitsee tuen tai sitten se pitää ripustaa jonnekin alemmas huollon ajaksi.

Ympäri vuoden ulkona oleva ruukku joutuu kestämään kovia lämpötilan vaihteluita. Saviruukun tulee olla täysin lasitettu, jotta se ei halkea pakkasilla. Muoviruukkujen tulee olla pakkasen kestäviä, kuten kuvan termoruukut. Kestävyys näkyy myös hinnassa, mutta kerran se vain kirpasee ja käyttöaika on pitkä. Puinen ruukku lahoaa ajan mittaan, ellei sitä suojaa suoralta kosketukselta multaan ja se voi vaatia öljyämisen pysyäkseen kauniina.

Kun kasvumateriaaliksi valitaan jokin muu kuin multa, ruukku valitaan sen mukaan. Vesiviljelyruukut ovat yleensä erikseen, mutta niitä voi myös tehdä itse vaikka juomapulloista, jos vain ymmärtää ruukulta vaadittavat ominaisuudet.

Ruukun koon tulee olla niin suuri, että kasvin juuripaakku mahtuu siihen hajottamatta. Kasvi ei myöskään saa kaatua. Kun suuntaviivat ovat selvillä, voidaan lopuksi miettiä ruukun väriä, ulkonäköä ja hintaa. Roikkuvan kasvutavan omaava kasvi voi näyttää hyvältä myös korkeassa ruukussa amppelin sijaan, matala kasvi voi panna parastaan laakeassa ruukussa.

Miten huonekasvit pidetään hengissä: Erilaisia ruukkuja

Ruukku kuin ruukku, vai mitä? Ei. Ruukulla on paljonkin väliä. Esimerkkinä huonosta ruukusta käytän orkidearuukkua, joka on juurtentappoväline vailla vertaa:

Kaupoissa yleisimmin saatavat orkideat ovat perhosorkideoita. Nämä epifyytit yhteyttävät lehtiensä lisäksi myös juurillaan, joten juurten on saatava valon lisäksi sekä hiilidioksidia ja happea, kuten muistamme Juurten kasvu -postauksesta. Hyvä on, orkidearuukku on lasia, joten juuret saavat valoa. Lasi ei kuitenkaan päästä lävitseen kaasuja. Ruukun pohjassa on vain kolme reikää ja siinä on kiinteä aluslautanen, joten on hyvin suuri vaara, että kasteluvesi ei pääse ruukusta pois vaan jää mädättämään juuria. Kastelun kanssa saa siis olla hyvin tarkka, tai sitten liika vesi pitää huolella kaataa ruukusta pois.

Eikä tällainen lasinen orkidearuukku sovi oikein muillekaan kasveille, sillä yleensä kasvien juuret hakeutuvat valosta pois, joten lasisessa ruukussa niiden kasvu voi kärsiä.

Ilo-orkidearuukku

Markkinoille on tullut myös parempia orkidearuukkuja, kuten tämä Biolanin Ilo. Siinä kasvi istutetaan violettiin sisäruukkuun, joka voidaan kastelua varten nostaa ulkoruukusta ulos, kastaa veteen ja liika vesi lorisee iloisesti pois ruukun useista rei'istä. Ulkoruukussa on lisäksi venttiili, jonka avulla ruukun pohjalle mahdollisesti jäänyt vesi saadaan pois tarvittaessa. Jos jollakulla on kokemusta näistä, kuulen mielelläni. En ole itse näitä kokeillut, kun tällä hetkellä minulla ei ole orkideoja.

Harrastajat ovat tehneet ruukkuja myös itse. Minulla oli aikoinaan käytössä tämmöinen ratkaisu perhosilleni. Ruukku on tehty muovisesta hyttysverkosta, ommeltu kasaan siimalla ja ripustettu niin, että se roikkuu osittain akvaariovedessä. Homma toimi, koska akvaarion vesi on happipitoista.

Ruukkuja on hyvin erilaisia, jopa aivan tavallisille huonekasveille. Ne voidaan jakaa materiaalin, käyttötarkoituksen tai rakenteensa mukaan.

Ruukun materiaali voi olla savi, muovi, metalli, lasi, betoni... Kasvin voi istuttaa jopa vanhaan kumppariin tai isoon kotilon kuoreen. Vain mielikuvitus on rajana. Saviruukku voi olla lasitettu, jolloin menetetään sen hengittävyys, mutta toisaalta kauttaaltaan lasitettu saviruukku ei ime itseensä vettä ja kestää talven ulkona halkeamatta.

Suurin osa marketeissa myytävistä ruukuista on suojaruukkuja. Ne ovat yleensä pohjareiättömiä, lasitettuja ruukkuja, joihin kasvin voi nostaa taimiruukkuineen.

Suojaruukkuja

Amppelimallinen suojaruukku

Suojaruukun tehtävä on piilottaa sen sisäpuolella oleva ruukku ja suojella pöytäpintaa. Lisäksi niiden yleensä toivotaan sopivan sisustukseen.

Taimet istutetaan taimiruukkuihin, jotka ovat yleensä muovisia. Niitä kertyy varsinkin jos ostaa kesäkukkia.

Taimiruukkuja, jossa on useita pohjareikiä

Pohjareiällisessä ruukussa liikakastelun vaara on hyvin pieni, varsinkin jos ei käytetä aluslautasta. Aluslautaselle jäävä vesi voi aiheuttaa hapenpuutteen ruukun alaosaan. Siksi liika vesi pitäisi kaataa pois vartin sisällä kastelusta.

Säiliöruukkuja

Säiliöruukussa on vesisäiliö. Suomalaisille tutuin taitaa olla Orthexin muoviruukku, jossa vesisäiliö on sisäpohjan alla. Pohjareiättömästä ruukusta voi tehdä säiliöruukun asentamalla siihen valepohjan tai ostamalla valmiin vesisäiliön.

Ikean Sötcitron-altakasteluruukku

Altakasteluruukussa kastelu tapahtuu mullan alta, ei päältä. Niissä voi olla vesisäiliö, tai sitten ei. Altakasteluruukku on terminä varmaan kaikkein ryöstöviljellyin nyt läpikäydyistä. Sitä käytetään säiliöruukuista (koska vesihän imeytyy niistä kasvualustaan alapuolelta, vaikka kastelu tapahtuukin yläkautta) ja jopa tavallisista ruukku ja aluslautanen -yhdistelmistä, jos kastelija tykkää kastella kasvinsa suoraan aluslautaselle. Soppaa hämmentää lisää se, että säiliöruukuista puhutaan joskus alta kastelevina ruukkuina.

Näiden mainittujen ruukkujen lisäksi on vielä erilaisia erikoisruukkuja. Vesiviljelyruukut eroavat multasekoituksille tarkoitetuista ruukuista. Niissä on yleensä erikseen sisä- ja ulkoruukku ja vedenpinnan mittari. Ulkokäyttöön on saatavilla pakkasen kestäviä ja UV-suojattuja ruukkuja, joiden materiaali voi olla esimerkiksi erikoisstyroksi.

Ulkokäyttöön tarkoitettuja ruukkuja