Kuoleman porteilla

Syksyllä ehdin jo juhlia, kun H. griffithii alkoi tehdä kukkatappeja. Sitten se alkoi lerputtaa lehtiään, ja meni liian kauan, ennen kuin kaikkien kiireiden keskellä ehdin tutkia asiaa tarkemmin. Siinä vaiheessa kasvin juurelta ylöspäin lähtenyt kuivettuminen oli edennyt jo hyvänmatkaa pitkin kasvin vartta. Tartuin äkkiä saksiin ja sain pelastettua kasvista kolme pistokasta. Niistä on enää hengissä tämän verran. Pidän sormien lisäksi varpaatkin ristissä, että se selviäisi! Nostin sen nyt työpöytäni kulmalle keittiöön, jos siinä muistaisin pitää sen tarpeista paremmin huolta.

Epäilen kasviin päässeen jonkin sienitaudin, kun käytin kasvit suihkussa ja unohdin ne sinne muiden kiireiden vuoksi, jolloin ne olivat pitkään märkinä. Koska tämän kasvin alkuvaiheen kasvu oli niin puskamaista (olen jälkikäteen epäillyt, että siinä oli jotain syömäreitä, jotka saivat aikaan tiheän lehtien tunkemisen), homeilla oli leppoisat oltavat kasvin vartta vasten. Huoh.

Tässä lisää oman tyhmyyden ja kiireiden tuloksia. H. lambii taitaa olla jo kaiken avun tuolla puolen, mutta en ole vielä raaskinut heittää sitä pois. Se kasvoi viime kesänä niin komeasti! Olisi pitänyt tajuta siirtää se ajoissa lisävalon alle, mutta enpä tehnyt niin, ja kasvilta loppui energia, kirjaimellisesti. Siinä oli enää kaksi lehteä, kun vihdoin tajusin nostaa sen valoon, ja pian se pudotti nekin.

H. picta ja H. retusa taas jäivät ilman säiliöruukkua liian pitkäksi aikaa, koska rahatilanne. Nyt minulla oli vihdoin varallisuutta ja aikaa omistaa niille säiliöruukku, mutta voi olla, että ne ovat kuivahtaneet ja hukkuneet liian usein. Retusaakaan ei ole enää kuin yksi pistokas hengissä. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.