Hoya wallichii

Tämä kasvi on kyllä yksi uskollisimpia kukkijoitani. Kunhan vesisäiliö ei pääse tyhjäksi ja valo riittää, se kukkii aina. Aivan ihanat valkoiset kellot!

Parveke tänään

Istuttamamme orvokit voivat yhä hyvin. Jopa niin hyvin, että istutimme niiden joukkoon kesäkukkia ja suikeroalpia, emmekä alkaneet vaihtaa niitä kokonaan pois. Tälle parvekkeelle mahtuu yksi säiliöllinen parvekeruukku oven taakse (1. kuva) ja kolme pitkälle sivulle. Parvekkeen olot eivät ole kasvien kannalta ihanteelliset, koska parveke antaa pohjoiseen. Lisäksi sitä varjostavat isot puut ja naapuriparvekkeen seinä lännen suunnasta.

Tästä huolimatta sorruin ostamaan parvekkeelle heliotrooppeja. Ne vain tuoksuvat niin ihanalta!

Yritämme myös yrttien kanssa uudelleen, nyt vähän paremmalla onnella. Tällä kertaa taimetkin ovat ihan taimimyymälästä. Emme ole kylväneet salaattia, vaan lykänneet aina kaupan salaatin tuohon. Niistä saa hyvin vielä yhden sadon ennen kukkimista.

Säiden salliessa siirrän rahapuut ja joulutähden pihalle (ei, se ei ole vieläkään kuollut!). Jouduin tukemaan tavallisen rahapuun posliinikukan tapaan, koska se yrittää jatkuvasti kaatua. Jos se nyt pysyisi pystyssä tuulellakin.

Kissalle on oma ruoho lattialla. Hän käy harventamassa sitä säännöllisesti ja joskus jopa makaa sen päällä. Ohra ei välitä. :)

Hys, kissa nukkuu

Katti on löytänyt itselleen uuden lempipaikan. Jos ikkuna ei ole auki, kissa vaatii että se avataan, jotta hän pääsee makaamaan tuulenvireeseen. Kun kyllästyy, voi ikkunalta tehdä kamikaze-iskun suoraan sänkyyn ja aiheuttaa siinä mahdollisesti nukkuville ihmisille sydänkohtauksen.

Kun hoitaja on poissa...

...kissat hyppii pöydillä. Sinne menivät ne Saksasta asti rahdatut santut. No, ehkä minä olin jo kyllästynyt niihin.

Kevättä parvekkeella

Kevät etenee nopeammin kuin uskoisi! Huomasimme orvokeita myynnissä vähän siellä sun täällä, ja niitähän piti saada. Istutusapua tarjottiin auliisti. Kasvit on nyt makutestattu ja karvattu, joten ne voi siirtää parvekkeelle. :)

Taustalla näkyvät uudet vauvani juurtumassa ahkerasti. Akvaariot tuli hävitettyä ennen muuttoa saksaan, joten nyt juurtumisapua tarjoaa aikoinaan H. macgillivrayi:lle tehty terraario.

Pieniä!

Voi! Katsokaa, mitä minä sain postissa! Hoya-vauvoja! Edestä alkaen: H. pachylada, H. retusa (yritys nro 2), H. obscura (nyt pitäisi olla oikea laji) ja H. brevialata (2. yritys). Laitoin ne nyt tilapäisesti mukeihin, kunnes ehdin kauppaan hakemaan näille säiliöruukut.

Aeimmat poslarit voivat hyvin. Valon lisääntymisestä ja kesän lähestymisestä innostunut H. calycina teki taas kukkavarren, saa nähdä tuleeko tästä jo jotain.

H. lambii oli kuulemma saanut varahoitajansa luulemaan itseään tekokasviksi, kun ei muuta tehnyt kuin jörötti. No, nyt on sitten alkanut lehtiä tupsahtelemaan lupaavaa tahtia, vaikka nopeakasvuiseksi en tätä kasvia menisi kutsumaan.

H. obovata on sekin lähtenyt kasvuun. Kohtahan sille saa jo askarrella tuen! Kissa tykkää kulkea kasvien seassa, mutta onneksi poslarit eivät maistu, vaikka ne pitääkin karvata perusteellisesti. Varsinkin H. calycina näyttää välillä kasvattaneen oranssin turkin. Ainoa, mitä maistellaan, on apostolinmiekka, mutta sillä nyt ei ole niin paljon väliä. Se kestää pienen maistelun.

Makuuhuoneen ikkunalla viettää eristystään Keskiseltä löydetty H. memoria. Kasvi oli päässyt kaupassa aika kuivaksi ja kotona jouduin leikkaamaan sen juuripaakkua lyhyemmäksi että sain sen mahtumaan säiliöruukkuunsa. Toivotaan että se näistä huolimatta lähtee viihtymään. Lehdissä oli jotain syömäjälkiä (ei kissan, kuten kuvasta voi luulla), joten en siirrä sitä muiden joukkoon ennen kuin olen varma, ettei siinä ole ötökkää.

Löytö kirpputorilta

Olen ihaillut tämäntapaisia kissatrapetseja netissä, mutta niiden hinnat eivät ole sopineet opiskelijan budjettiin. Mutta katsokaa, mitä kämppikseni löysi kirppikseltä vain muutamalla eurolla! Kissaa piti hieman rohkaista keinua kokeilemaan, mutta nykyään se viihtyy siinä ahkerasti. Alkuun keinu piti tukea alapuolelta ylimääräisellä tyynyllä paikoilleen (koska hui, se keinuu!) ja leikitimme kissaa ahkerasti vähä vähältä aina lähempänä keinua, kunnes opittiin, että se ei ole pelottava. Viikon jälkeen otin tukityynyn pois, eikä keinua ole alun jälkeen pelätty.