lauantai, 25. joulukuuta 2010

Hyvää joulua!


Samalla voimme juhlia tämän blogin 500. postausta. Enpä aloittaessani arvannut, että näin pitkään jaksaisin naputella. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille!

perjantai, 24. joulukuuta 2010

Liika kastelu tappaa

Tähän aikaan vuodesta varmin tapa saada kasvinsa hengiltä ei ole liika pimeys, kuiva ilma, kuuma patteri tai veto, vaan liika kastelu. Kasvit ovat siitä erikoisia, että ne sekä juovat että hengittävät juurillaan. Juurten on siis saatava sekä vettä että happea. Maassa on erikokoisia huokosia, maamurusten väliin jäävää tilaa. Normaalisti pienet huokoset ovat täynnä vettä ja suuret ilmaa. Veden pintajännitys riittää pitämään pienet huokoset täynnä vettä, mutta suurissa huokosissa painovoima voittaa pintajännityksen, ja vesi valuu alaspäin. Ruukussa voi käydä niin, että kun vesi ei pääse ruukun pohjasta läpi, myös suuret huokoset täyttyvät vedellä, ja kasvin juuret "hukkuvat". Talvella useimmat ruukkukasvit ovat lepotilassa, eivätkä käytä paljoa vettä. Siksi kastelua pitäisi vähentää reilusti kesään verrattuna. Sumuttelua sen sijaan kannattaa harrastaa useammin, sillä lämmitys kuivattaa huoneilmaa entisestään.

Joskus kuitenkin käy vahinko, ja vettä tulee annettua liikaa. Mitäs sitten tehdään? Tärkeintä on toimia nopeasti, tuhoja tulee jo vartin jälkeen. Itselläni on enimmäkseen altakasteluruukkuja, joten olen askarrellut ruiskusta ja muoviletkusta tämmöisen vesisäiliön tyhjentäjän. Jos vettä meni vain vähän liikaa, voi ruiskun täyttää säiliöstä ja tyhjentää muualle. Jos sitä meni paljon, laittaa ämpärin tämän alle, vetää ruiskun täyteen, pitää letkun pään vedenpinnan alapuolella säiliössä ja vetää ruiskun männän kokonaan ulos ja antaa veden lorista ämpäriin. Jotta tämä toimisi, ämpärin vedenpinnan pitää olla aina alempana kuin vedenpinnan ruukussa. Tavallisessa ruukussa kasvi nostetaan ruukusta juuripaakkuineen ja juuripaakku kääritään talouspaperiin, joka vaihdetaan kuivaan sitä mukaa kuin se kastuu. Näin mullasta imetään liika vesi. Lopuksi kasvi istutetaan ruukkuunsa takaisin ja jatkossa kastellaan varovaisemmin.

Liikakastelun merkkejä ovat pienet "kärpäset", jotka lisääntyvät märässä mullassa. Kasvi reagoi juurten hapenpuutteeseen samoin kuin vedenpuutteeseen, sillä juurten toiminnan häiriintyessä se ei saa imettyä vettä, ja kuivuu. Lehtien kurtistuminen kastelusta huolimatta voi siis kertoa liikakastelusta. Se voi olla merkki myös juurten tuhoutumisesta muusta syystä, kuten juuristoa vahingoittavat tuholaisista tai sienitaudista, joten jos kastelun vähentäminen ei auta, myös nämä syyt kannattaa tarkistaa. Liika lannoitus voi tehdä ruukussa olevasta vedestä niin väkevää, ettei kasvi saa imettyä sitä, mutta tämä on ongelma pikemminkin ammattiviljelmillä tai jos lannoitetta on annettu enemmän kuin ohjeessa on kerrottu.

Muut talven uhat ovat kuiva huoneilma, kuumat patterit, kylmä ilma (veto) ja pimeys. Pimeys ei haittaa, jos lämpötila on niin alhainen, että kasvi voi pysyä lepotilassa. Pimeys ja lämpö yhdessä tappavat. Jos lämpötilaa ei voi laskea, kasville pitää antaa lisävaloa. Vähästä valosta kannattaa myös ottaa kaikki irti ja pitää kasvin lehdet puhtaana pölystä joko pyyhkimällä tai viemälla kasvi esimerkiksi kerran kuussa tai kahdessa suihkuun. Kuivaa huoneilmaa voi torjua siirtämällä kasvit ryhmiin, laittamalla niiden lähelle vettä astioihin ja sumuttelulla. Ovia ja ikkunoita aukoessa kannattaa katsoa, ettei lähellä ole kasveja, jotka voivat saada kylmäshokin. Vetoisilla ikkunalaudoilla kasvien ruukut kannattaa suojata nostamalla ne mataliin styrox-laatikoihin, jotka suojaavat niitä kylmältä.

torstai, 23. joulukuuta 2010

Kuulumisia joulun alla

Monimetallit lähtivät kohti uutta kotiaan, samoin kasvit kukin taholleen. Jätin vain jaavansaniaiset pitämään lehtiksillä jonkinlaista suojaa. Pimeys sai heidät kuitenkin uimaan kyljellään selkä kohti kattolamppua, joten piti keksiä jotain.
Hain siis ullakolta kuusen lisäksi ripustinväkerrykset, jotka aikoinaan pitivät lisävaloja huonekasveilleni. Putki vain sattuu olemaan inhottavan violetti. Tällä säällä en kyllä kauppaan lähde, joten nyt on vain kestettävä. Kuusi on löytänyt paikkansa, mutta muuten tätä nurkkaa ei voi kauniiksi kehua. Akvaariotavaraa on vielä paljon myymättä, minkä lisäksi pyykit osuivat kuvaan. Niin ja 300-litrainen on nyt surkean näköinen.
Pitää siis katsella ikkunasta ulos ja ihailla luonnon jäätaidetta. Ulos tämä pakkanen ei houkuttele, roskien vieminenkin oli jäätävä kokemus. Onneksi kaikki jouluherkut on jo roudattu kaupasta kaappeihin, joten voi juoda glögiä ja syödä suklaata ja ihmetellä lämpömittarin lukemia. -27°C ja kiristyy vaan!

lauantai, 18. joulukuuta 2010

Akvaarion joulusiivous

En enää tiennyt, montako kalaa 128:ssa oli tai oliko siellä enää ketään, kun vesisaniainen oli "hieman" kasvanut. Tänään oli siis aika hyökätä tähän viidakkoon ennen kuin kasvi tukahduttaisi itsensä. Hunajarihmathan vain tykkäävät, jos on semmoinen tiheikkö josta ei varmasti kukaan löydä, mutta kyllä minä nyt kalani nähdä haluaisin niin pitkään kuin se nyt vielä on mahdollista.Tämän verran sieltä irtosi. Sitten piti enää puhdistaa lasit levästä, tehdä vedenvaihto, puhdistaa suodatin ja vihdoin ommella jalustaa peittävään kankaaseen kuminauhakuja, ja hieno tuli. Nyt tiedän, että täällä asuu kolme hunista: yksi vanhus ja kaksi alkuperäisten kalojen poikasta. Jätin nyt vedenpinnan alemmas kuin alunperin, koska kasvit eivät yllä pintaan ja kaloja saattaa pelottaa uida avovedessä pintaan hengittämään. Varsinkin tämän päivän järkytyksen jäljiltä. Kätevää tämä tavaroiden myyntiin laittaminen. Kaikki tulee käytyä läpi ja tehtyä ne pitkään roikkuneet jutut. Niin kuin tämän kuminauhakuja. Eheim Liberty tuli korjattua ja seuraavaksi voisi vaihtaa imukuppeja uusiksi laitteisiin.
Meille ei ole vielä tullut kuin yksi joulukortti, se on tuossa lampun päällä. Joulusiivous on muussa asunnossa jo tehty, verhot pesty, punaiset liinat levitetty pöydille ja jouluvalot laitettu ikkunaan. Häätouhutkin on nyt touhuttu, enää tarvitsee sopia kukista, ja sitten on kaikki. Tänä vuonna sovittiin, että jätetään lahjat ostamatta ja säästetään niihinkin kuluvat rahat häihin. Mutta jouluruuista ja -herkuista ei kyllä säästellä yhtään. :)

keskiviikko, 15. joulukuuta 2010

Lukukausi lähenee loppuaan

Nyt talven vuoksi on pysytelty sisätiloissa ja opiskeltu mm. puutarhojen historiaa, puiden talvi-istutusta ja pihasuunnittelua (pienimuotoista. Varsinainen pihasuunnittelu on hortonomien hommaa, puutarhurit toteuttavat sitten niitä, mutta kyllä meidänkin pitää osata kukkapenkin istutukset suunnitella tai suositella sopivia kasveja paikkaan x.).Nyt tämä viikko on ollut vihdoin käytäntöä. Maanantaina tein puutöissä pihalaattoja Taitaja2010-kisoihin, tiistaina ja tänään oli konetöitä, eli opettelimme huoltamaan koulun ruohonleikkureita ja pikkutraktoreita.Nyt osaan tehdä öljynvaihdon, vaihtaa suodattimet ja sytytystulpan ja teroittaa ruohonleikkurin terät. Totesin, että vaikeinta terien teroittamisessa on saada pidettyä aina sama teroituskulma. Onnistuin saamaan samaan terään kolmekin eri kulmaa... Harjoittelua vaan lisää. Huomenna on vielä puutöitä, sitten alkaa joululoma!!! (Tai ensin pitää palauttaa 4 tehtävää, mutta sitten!)
Hyvää joulun odotuksen aikaa kaikille!

torstai, 9. joulukuuta 2010

Suuria muutoksia tulossa

Kuten joku ehkä uusimmista postauksista on päätellyt, muutto ulkomaille varmistui. Muutamme ensi syksynä Saksaan, josta kihlattuni sai tutkijan paikan. Koska Saksa on akvaariomaailman Mekka, sinne on turha raahata täältä mitään. Laitoin tavarat myyntiin jo nyt, koska olen ensi vuoden puolella lähdössä vaihtoon Tanskaan, josta sain työharjoittelupaikan. Siksi aikaa nykyinen kihlattuni, silloinen mieheni muuttaa yksiöön säästösyistä. On siis todellakin aika karsia. Niin, mainitsinko jo, että meillä on häät tulossa? Niiden eteen on tässä uurastettu, mikä on laiminlyönyt blogianikin. Kun tähän kaiken muutoksen keskelle laittaa vielä kaikki kiireen takia rästiin jääneet koulutehtävät, on soppa valmis. :D

keskiviikko, 8. joulukuuta 2010

Myydään lisää akvaariotavaraa

Käteviä kiinnittimiä, joilla saa vedenvaihtoletkun varmasti pysymään akvaarion reunassa kiinni, 1€/kpl, yht. 4 kpl. Pesuharja, 0,50€. 2 itsetehtyä passiivista hiilidioksidin levitintä, musta imukuppi jolla saa pysymään akvaarion lasissa kiinni, vie pois. Lehtiä, joilla terveysvaikutuksia kaloille, 0,50€/kpl. Savea reilu kilo esim. savikuulien tekoon, 2€ koko köntsä.
Karanteeniakvaarioon tekokasveja, helppo desinfioida, 1€/kpl. Samoin karanteeniakvaariossa ollut "luola", helppo desinfioida vaikka keittämällä, 2€. Purkillinen lasten akvaarioon sopivia koristeita, esim. tekokaloja jotka uivat virrassa, pikkuruukkuja, muovisia helmiä. Koko purkki 1,5€, purkin saa kaupan päälle. Kolme Yksi puhdistusharjaa letkujen puhdistukseen, 1€.

Kantoja: Pienet 2€/kpl, iso 10€.

Hydor koralia 2 -pumppu, 50€. Hydor koralia 4 -pumppu, 75€. Nämä yhdessä luovat kunnon kosken 128-litraiseen, imunuoliaiset tykkäsivät. Siimaa, 1€. Pusseja ja pussinsulkijoita, 1€ koko kasa.
Ph-mittari, 5€. Ei olla hetkeen kalibroitu, joten tarkkuudesta ei ole takuita, mutta toimii kunhan patterissa on virtaa.
2 imukupilla kiinnitettävää, kelluvaa lämpömittaria, vie pois.
Laatikollinen Tetran vesitestejä, ei tietoa ovatko menneet vanhaksi, vie pois.
2 näyteputkea, ihan mihin käyttöön vain, vie pois.


Lisää:Kaksi kappaletta lappoja, eri malleja ja eri pituisilla letkuilla, kaikki saatu käytettynä. 1€/kpl.
Haaveja, eri kokoisia. Pienimmät 1€/kpl, keskikoko 1,5€/kpl, isot 2€/kpl. Kirkasta letkua esim. ilmapumppuun tai hiilidioksidivirityksiin, 0,5€ koko rulla. Mukaan saa halutessaan paksumman letkun pätkiä. Leväraappa, jonka toisella päällä on kätevä istuttaa kasveja, ja vaihtoteriä, 2€. Voi noilla terillä kyllä partansakin ajaa, jos haluaa. :D
Akvaarion reunaan kiinnitettävä poikashäkki, 2€. Kelluva poikashäkki, 1,5€. Mattosuodattimen paloja askarteluun, 1€/kpl. Ajastimia löytyy, ensisijainen osto-oikeus akvaarioiden ostajilla. 3€/kpl.

Todella kätevät akvaariopihdit, joihin saa vaihdettua päähän joko pihdit tai sakset. Leikkaa kukkavarsi poikki käsiäsi kastelematta! Varsi ei ole ontto, joten sen sisään ei jää vettä valumaan tuntikausiksi lattialle. Minulla on näitä ollut kahdet, kun en ole halunnut vaihdella noita päitä, mutta toki saa ostaa yhdenkin molemmilla kärjillä. 4€/kpl.

Myydään 63-litrainen akvaario


Akvaario, mitat 60x30x35(korkeus), ilmapumppu, taustapaperi (kaksipuolinen, toinen kasvitausta, toinen kivi), lämmitin, Shark-merkkinen suodatin. Vain lämmitin ostettu uutena, muut käytettynä. Kaikki toimivat. Toiminut karanteeniakvaariona 300-litraisen alla, mikä oli erittäin kätevää. Silikonit hyvässä kunnossa.

Koko setti hintaan 60€, sijaitsee Jämsässä.


Ilmapumppu, tehokkaampi ja hiljaisempi kuin tuossa paketissa oleva, 10€. Iästä tai merkistä ei tietoa, ostettu käytettynä.

Myydään akvaariotavaraa

JBL:n hiilidioksidilevitin, 15€. Letku on alkuperäisen pituinen, sitä ei ole leikattu.
2 akvaariotuuletinta. Isompi 30€, pienempi 20€. Isompi ollut käytössä 300-litraisessa kesäisin, pienempi on kiertänyt 128:n ja 40-litraisella tarpeen mukaan. Tarkoitettu kehyksettömään akvaarioon, mutta kehysakvaarioissa olen käyttänyt niin, että olen kiinnittänyt puhaltimen toiseen kansilasiin, jonka olen laittanut poikittain akvaarion päälle.

Kipsiä 600g, 1€

8kg akvaariosoraa, 4€
15kg englannin jokisoraa, 7€
(Huom! Kuvassa puoli kiloa)

Back to Nature -tausta, 60€. Vähän levää, muuten kunnossa. Leikattu sopimaan 128-litraiseen, koko 80x40.
Styrox-levy, koko 2,5x120x70. 2€
Loisteputkivalaisin 50cm pitkään akvaarioon, 5€.
Loisteputkivalaisin 80cm pitkään akvaarioon, 8€.

Lisää tavaraa tulossa, jahka ehdin niitä kaivaa esiin ja kuvata.

Myydään 128-litrainen akvaario

pelkkä akvaario 40€ (uutena 80)
Jägerin 100W lämmitin 13€
2-putkinen valaisin 40€
Eheim classic ulkosuodatin 35€
alumiinijalusta + musta ja beige (kuvissa) kangas 30€

koko setti hintaan 150€, sijaitsee Jämsässä.
Huom! Hinnat vain puolet uuden hinnasta.

Saatavana myös tämän akvaarion vanha suodatin, Eheim Pickup 2010, 15€.

Myydään 300-litrainen akvaario

pelkkä akvaario 200€ (uutena 340€)
alumiinijalusta (mitat 120x50x75(korkeus)) 50€
pumput:
Eheim compact 15€ Toimii mattosuodattimen pumppuna. Myös mattosuodatinmattoa saatavana.
Eheim liberty 15€ Ylilaidansuodatin, todella hyvä ilmastamaan vettä.
Jägerin 250W lämmitin 15€
Kasvit 2€/kpl, kaikki hintaan 30€
monimetallit 70W 50€/kpl


Sijaitsee Jämsässä. Akvaario on laadukasta suomalaista työtä.

perjantai, 3. joulukuuta 2010

Joulua Terrassa

Tuli käytyä Nokian Kodin terrassa ostamassa tuliaiskukkia, ja räpsin samalla kuvia. Tarjolla oli jouluisia asetelmia jos jonkinlaisia.
Täytyy sanoa, että puutarhurit tulevat yhä kekseliäämmiksi uusien tuotteiden kanssa. Kodinonnesta saa joulukukan kun pistää siihen joulupukin loikoilemaan.Sammalmähkästä saa jouluisen tökkimällä siihen lahjapaketteja ja muita jouluisia somisteita. Harmi, että se vaatii korkeaa kosteutta tai kupsahtaa.
Mehikasvien käyttö jouluasetelmissa on yleistynyt, kai siksi että ne pärjäävät niin vähällä vedellä ja ovat niin graafisia muodoiltaan.
Tämä menee minusta kyllä jo liian pitkälle. Kasviparat! Tähän voisi ihan hyvin käyttää tekokasveja, mutta kai aitojen käyttö on halvempaa. Ja kun kasvi kuolee, voi ensi jouluksi myydä uuden.
Porot ovat saaneet kyytiinsä tulilatvaa ja murattia.
Havut ja joulu kuuluvat erottamattomasti yhteen. Harmi, etteivät sypressit tuoksu yhtä hyvältä kuin kuusi ja minun kokemukseni mukaan ovat yhtä lyhytikäisiä sisätiloissa.

Orkideoja oli paljon tarjolla, mutta vain näitä perhosorkideoja. Mikäs siinä, piristävät nekin näin talven keskellä. Ne alkavat vain olla jo yhtä perushuttua marketeissa kuin marraskuunkaktukset, amaryllikset ja joulutähdetkin näin joulun alla.Oli siellä kyllä jouluruusujakin seassa, mutta vain näitä valkoisia, jotka vihertyvät kukan vanhetessa. Kun tiedän, että jouluruusuista on jalostettu hirveästi lajikkeita, miksei missään myydä muita kuin näitä?
Erikoisempaakin löytyi. Nämä ovat laikkuvehkoja, lajike on 'Crete'. Jännä väriyhdistelmä.
Nämä kolmiokäenkaalit olivat upean kokoisia ja tummia!
Näitä en ollut ennen nähnyt missään myynnissä. Corokia cotoneaster on uusi-seelantilainen kasvi, jota kutsutaan mm. kummituspensaaksi oudon ulkomuotonsa vuoksi. Se viihtyy auringossa, inhoaa seisovaa vettä, pitää syvästä multatilasta ja ravinteikkaasta mullasta. Talvellakin sen pitää saada päivittäin ainakin pari tuntia suoraa auringonvaloa. Jos se ei muuten onnistu, kasville pitää järjestää lisävaloa. Muuten kasvi on netin perusteella kestävä, se sietää jopa paria pakkasastetta. Aloita lannoittaminen keväällä heti, kun huomaat kasvun merkkejä, sillä kasvi kehittää kukat keväisin ja vaatii silloin paljon ravinteita. Kastele vasta, kun multa on ollut pari päivää kuiva. Tee ruukunvaihto keväisin 2-3 vuoden välein. En uskaltanut ostaa tämmöistä mukaani kokeillakseni, kun en tiennyt kasvista mitään. Toisaalta en tiedä, haluaisinko kotiini kasvia, joka näyttää jo ostettaessa pystyyn kuolleelta. :D