Inventaario

Olen ollut niin kiinni opiskeluissa, että en enää itsekään ole perillä siitä, mitä kasveja minulla on. Jos nyt, kun gradu on palautettu, pääsisi taas kärryille. Aloitetaan keittiöstä:

 

Ruokapöytä on korvannut työpöydän, joka siirtyi olkkariin. Täällä majailevat lisävalon alla tänä talvena melkein kuolleet. Oikealta vasemmalle: Hoya verticillata, sukulaiselta saatu viikuna, jota en ole vielä selvittänyt sen tarkemmin ja H. obscura. Verticillataan iski loppukesästä niin hirmuinen punapunkki-invaasio, että meinasin jättää sen parvekkeelle pakkasiin asti, mutta säälin sitä. Melko kylmiksi kelit olivat kyllä jo ehtineet, ja kun nostin kasvin sisään, se pudotti melkein kaikki lehtensä. Olin jo varma, että se kupsahtaa, mutta ei. Se pudotti jokaisen lehden, jossa oli puremajälkiä, loput jäivät. Kiedoin sen uudelleen tukeensa ja laitoin valon alle. Sillä kesti pitkään, ennen kuin se voimistui edes sen vertaa, että jaksoi kääntää lehtensä valoon, ja sen jälkeen se on vai ollut. Kasvua odotellessa...
 

Viikuna oli hylätty pesuhuoneen nurkkaan, kun kävimme kylässä. Kämppikseni halusi pelastaa sen, ja luvan saatuaan kantoi sen meille. Kasvi ei tarvinnut kuin valoa. Jahka se sitä sai, se kasvatti jopa vähän lisää lehtiä ja sen jälkeen se on keskittynyt täyttämään tyhjentyneitä energiavarastojaan. Jahka valo vielä lisääntyy, pitää leikata siitä lehdettömät oksat pois, jos se innostuisi kasvamaan vähän tiheämmän näköiseksi.

Obscura kasvoi viime kesänä maltillisesti: hitaasti, mutta varmasti. Talven aikana se alkoi kellastuttaa lehtiään, joten vein tästä rahapuut pois ja nostin sen niiden tilalle. Nyt se on jo tehnyt kaksi minipientä lehden alkua, joten sen kanssa ollaan jo voiton puolella.

Siirrytään sitten pykälän verran lähemmäs ulko-ovea, olohuoneeseen. Odotin pitkään aurinkoista päivää, että saisin kuvattua ikkunan vähän nätimpänä, mutta lopulta luovuin toivosta. Tämä talvi on ollut todella pimeä! Ehkä tuosta jotenkin selvän saa. Amppeleissa oikealta vasemmalle: soihtuköynnös, H. pallilimba, H. curtisii, Ornithogalum longibracteatum -kasvia kaksi kappaletta, H. brevialata, H. nummularioides ja H. memoria.
 

Pöydällä oikealta vasemmalle: H. australis, H. calycina ssp. calycina, H. obovata, H. macgillivrayi IML 15, H. wallichii (jonka oikea nimi on Hoya telegrafenin mukaan H. danumensis), H. griffithii ja H. pubicalyx 'Pink Silver'.

H. danumensis (yritän nyt opetella tämän uuden nimen) on kastelumittarini. Aivan pimeintä talvea lukuunottamatta se kukkii aina, joten jos se tiputtaa nuppunsa, se on päässyt liian kuivaksi. Koska se on myös suurin juopponi, siltä loppuu vesi aina ensimmäisenä.

H. griffithii melkein kuoli, mutta se viimeinen henkiin jäänyt pistokas oli sitkeä. Se on kasvanut hurjasti lisää ja tuntuu viihtyvän, vaikka kasvaa pelkässä rahkasammalessa.

H. pubicalyx kärsi punapunkeista ja jouduin repimään siitä irti kaikki syödyt lehdet. Toivuttuaan se on tehnyt uusia, irti revittyjen yläpuolelle. Kaunista pojat, kaunista. Toivottavasti se jossain vaiheessa kasvattaa jotain keskiosansa peitoksi, muuten leikkelen siitä kaljut osat irti.

H. macgillivrayi on kasvattanut lisää kukkatappeja, joista vain yksi kuivui talven aikana. Se ei kyllä ole tehnyt elettäkään kukkiakseen. Ehkä se odottaa kesää ja valoa.

H. calycina kärsi sekin punkeista, vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin muut. Nyt talven aikana se on vähitellen kellastuttanut vanhoja lehtiään tällä tavoin. Syytän vähäistä valoa. Talvi on ollut puolet pimeämpi kuin tavallisesti, joten kasvi on joutunut syömään omia lehtiään pysyäkseen hengissä. Toinen vaihtoehto kellastumiselle voi olla pyretriinimyrkytys. Ehdin reagoimaan punkkeihin vasta, kun tilanne oli jo paha, joten turvauduin suihkussa käyttämisen lisäksi pyretriiniin, vaikka tiedän, etteivät kaikki hoyat pidä siitä.

Sipulini olivat ex-kämppikseni huoneessa silloin, kun hän vielä tässä asui. Hän tykkäsi pitää huoneen lämpötilan alhaisena, joten toinen sipuleista päätti kukkia. Kun siirsin sen lämpimämpään olkkariin, se kuihdutti kukan.

Olen nyt kokeilunhalusta pitänyt toista sipulia tavallisessa pohjareiällisessä ruukussa ja toista säiliöruukussa. Tämä pohjareiällisessä oleva kärsii ajoittain kuivuudesta, joten se ei ole tehnyt elettäkään kukkiakseen, on pienempi ja sillä on lyhyemmät lehdet kuin tasaisesti vettä saavalla lajitoverillaan.

Vesisäiliöstä nauttiva sipuli on suurempi ja sillä on enemmän lehtiä, koska se ei ole joutunut kuivuuden iskiessä kuivattamaan niitä. Sen lehdet ovat myös huomattavasti pidemmät kuin vierustoverinsa:

Tämä kasvi ei olekaan vielä blogissa esiintynyt. H. curtisii oli näitä "kaupanpäällisiä", joita tulee tilattua, kun samoilla postikuluilla saa. En ole katunut. Se on lähtenyt kivasti kasvuun kahden pistokkaan voimin, eikä minulla ole siitä mitään valittamista. Toivotaan, että se vahvistuu tulevana kesänä niin, että jaksaa kukkia.

Kuljetaan sitten olohuoneesta eteisen kautta ex-kämppiksen huoneeseen, joka on nykyään lastenhuoneena:

Täällä sijaitsee karanteeni. Ikkunalla köhivät H. kanyakumariana, H. sp. DS-70 ja H. cv. 'Mathilde'. Siirsin ne tänne, kun näytti siltä, että niissä on ötöä. Torjuntana olen käyttänyt ihan vain suihkussa käyttämistä, koska talvella myrkyttäminen on jotain, mistä hoyat eivät selviä. DS-70 ja Mathilde näyttäisivät olevan voiton puolella, mutta kanyakumarianat ovat hirveän näköiset:

Syyllinen olen taas minä, joka olen rääkännyt tätä kasvia. Sen lehdet ovat hankalan muotoiset: ötökät viihtyvät niissä. Koska koko syksy meni gradun kanssa seurustellessa, työnsin tämän vain eristyksiin makkariin verhon taakse, koska se oli ainoa paikka, jossa ei ollut muita kasveja. Siellä se sai kököttää ja kylmettyä ikkunan yläpuolisten tuuletusluukkujen viimassa, kunnes vihdoin säälin sitä. Nyt se on pudottanut kaikki paleltuneet lehtensä eikä uutta kasvua ole näkynyt. Suihkusta huolimatta lehtiä tipahtelee yhä silloin tällöin, vaikkakin paljon hitaampaa tahtia. Pitää jatkaa suihkuttamista ja toivoa parasta. Kumpikaan tähän ruukkuun istutetuista pistokkaista ei kyllä ole koskaan kukkinut, joten jos kupsahtavat, voi taas aloittaa alusta ja ehkä tällä kertaa paremmalla onnella.

Rahapuut ovat päätyneet keittiöstä karanteenilaisten alle. Ne piti saada jonnekin valoon, ja uskalsin laittaa ne tähän, koska molemmat ovat niin vastustuskykyisiä punkeille. Tavalliseen ne eivät ole iskeneet koskaan ja hobitti ilmoittaa hyvin selkeästi, jos niitä siinä on. Jos niitä siihen tulee, ne on hyvin helppo häätää vesisuihkulla.

Inventaarion lopputulos siis on, että minulla on tällä hetkellä 23 huonekasvia. Mitä niille muille sitten tapahtui, te kysytte. Olohuoneen jättiläiset, kiinanruusu, viirivehka ja apostolinmiekka muuttivat siskolleni, joka kaipasi isoja huonekasveja. Minä kaipasin lisää tilaa, joten ratkaisu oli helppo. Samaan paikkaan lähti joulutähti, joka kieltäytyi kuolemasta. H. ruscifolia päätyi anoppilaan, koska se paljastui ei-tuoksuvakukkaiseksi, eikä kukaan halunnut sitä ostaakaan. Muut on tappanut pimeä talvi, punapunkit tai niiden yhteisvaikutus. Poissa ovat: H. halconensis (punkit), H. pachylada (pimeys), H. pubera (pimeys, punkit ja kuivuus) ja H. retusa (pimeys, punkit ja kuivuus). Eniten ärsyttää pubera, koska se oli ollut minulla jo pitkään. Olisi pitänyt siirtää kasvi jo aiemmin omaan säiliöruukkuunsa, samoin kuin retusa olisi pitänyt iskeä heti omaansa. Nyt kumpikin kasvi kärsi säännöllisen epäsäännöllisesti kuivuudesta, ja talven pimeys viimeisteli homman.

No, aina voi onneksi yrittää uudelleen. :)