Kesä, tule jo!

Tässä pimeydessä alkaa välillä epätoivo iskeä, kun tuntuu ettei kevät koita ikinä. Onneksi tänään sai upottaa kädet ihanan kuohkeaan mustaan multaan. Valitettavasti multa aina sotkee, eikä ruukunvaihtoa tähän vuodenaikaan voi tehdä nurmikolla. Onneksi imuri on keksitty. Ensi vuonna voisi silti tehdä asiat jossain järjestyksessä, esim: pesisi kaikki ruukut aluksi, kuivaisi kädet, ottaisi kaikki käsiteltävät kasvit esille, miettisi minkä kasvin laittaa mihinkin ruukkuun ja sitten ottaisi ensimmäisen kasvin ruukustaan ja rupeaisi levittelemään multaa ympäriinsä. Eli ei niin, että ottaa kasvin, pesee ruukun, sovittaa kasvia ruukkuun, päättää laittaa kasvin sittenkin eri ruukkuun, pesee sen ruukun (ja heittää samalla vettä lattialle), alkaa istuttaa kasvia uuteen ruukkuunsa, heittää multaa siihen vesilätäkköön, vie kasvin ruukkuineen ikkunalaudalle ja astuu siihen märkään multaan, tajuaa että keittiössä on valkoinen matto... Toistetaan samat tapahtumat joka kasvin kohdalla, pestään joka ruukku kahteen kertaan kun ei muistettu että multasilla käsillä ei kannata klähmiä valkoisia ruukkuja, ja tukitaan keittiön lavuaari mullalla. Lisäksi kihlattuni sattui tulemaan kotiin juuri pahimman kaaoksen aikaan. Onneksi multaa tarvitsee vaihtaa vain kerran vuodessa. Eikä onneksi kaikkia tarvitse vaihtaa uuteen ruukkuun joka vuosi. Katselin siinä akvaarion takaisia tutkiessani, ettei niitä kasveja tarvitse siirtää isompaan asumukseen tai jakaa vielä tänä vuonna. Taisin jakaa ne niin pieniksi viime vuonna.

Näin kylmimmän talven aikaan on sekä ihanaa että kamalaa katsella kuvia toisten puutarhoista. Olen nyt löytänyt Klorofyllin Päiväkirjat-osion. Erityisesti olen huokaillut Pelakuun (1,2,3) ja Vincan (1,2) kuvien äärellä. Yhtäältä sitä ihastelee, miten upeita kasveja joillakin on, ja miten joku jaksaakin panostaa niin paljon aikaa ja vaivaa vain luodakseen kauneutta ympärilleen. Toisaalta sitä haluaisi jo päästä kirmaamaan kukkaniityillä, ihastelemaan aukeavia nuppuja ja haistelemaan kesää. ...Ja, myönnetään, lisäksi sitä on niiiin kateellinen, kun jotkut tuntuvat omaavan 10 vihreää peukaloa ja omistavat hehtaareittain puutarhaa jossa toteuttaa itseään, ja minä olen vasta noviisi jonka harrastus rajoittuu vain tähän asuntoon parvekkeineen. No, tieto ja taito karttuu ja ehkä minullakin joskus on omaa maata jossa viljellä ja varjella. Harvalla parikymppisellä opiskelijalla on samoja mahdollisuuksia puutarhuroida kuin eläkeläisellä. :)

Kamalaa kyllä, kuinka monta uutta suosikkia toisten kuvista löytyy. Tuota ja tuota haluaisi kokeilla, noita tilata ja niin edelleen. Vuodentakaiseen kun vertaa, tiedän jo paljon useampia kasveja joita ei voi parvekkeelleni ajatellakaan, samoin kuin olen löytänyt useita, joita voisi kokeilla. Onneksi maailmasta löytyy sekä perennoja että yksivuotisia, niin joka vuosi saa vaihtelua. Joskus kyllä haluan tontin, jolle istuttelen niin paljon pioneja kuin sielu sietää. Kunhan sitten sinne saisi myös lumipalloheisin, pihlajan, salkoruusuja, köynnösruusuja, tuoksuköynnöskuusaman, lumikelloja, ja sitten niitä, joiden nimeä en muista, ja rantakukkaa ja ja ja.... Onneksi ihmisen elinaika on rajallinen, tai maailmasta olisi jo tila loppu kaikkien ihmisten harrastuksien jäljiltä. :D