keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Miten huonekasvit pidetään hengissä: Ruukun valinta

Ruukun valintaan vaikuttaa:
Kasvi
Kastelija
Kasvin sijoituspaikka
Kasvualusta
Ruukun ulkonäkö yms.
Ensinnäkin on hyvä tietää jotain kasvista. Onko se juoppo (tarvitsee paljon vettä) vai sopeutunut kestämään pitkiäkin kuivia kausia?

Paahteisella parvekkeella kannattaa suosia säiliöllisiä parvekelaatikoita.
Juopolle on turvallisinta valita ruukku, jossa on vesisäiliö. Hyvä esimerkki juoposta on yksi lempikesäkukkani, hortensia. Mokoma juo kuin hevonen, varsinkin jos aurinko näyttäytyy vähääkään. Kannattaa ottaa myös huomioon, että valon määrä ja lämpötila vaikuttavat kasvien juomiseen. Paahteisellakin parvekkeella voi kasvattaa vaikka mitä, kun investoi säilöruukkuihin.


Kuivien paikkojen kasvit jotka ovat sopeutuneet vähäiseen veteen, on helppo kastella hengiltä. Niille on turvallisin hengittävä saviruukku. Kaasut pääsevät kulkemaan myös ruukun kylkien läpi, ja pohjareikä varmistaa liian veden poistumisen.


Kastelijoita on monenlaisia. Unohtelijan kasveilla on hyvä olla vesisäiliö johon turvautua, kunnes hoitaja taas muistaa tai ehtii kastelemaan. Säiliöruukkuja on nykyään saatavilla hyvin erilaisia monissa eri väreissä, varsinkin jos viitsii mennä marketin sijaan puutarhamyymälään.

Hengiltä hoivaajan kannattaa suosia ruukkuja, joissa on pohjareikä tai ylivuotoreiät vesisäiliön yläpuolella. Näin liika kasteluvesi pääsee valumaan pois, eikä ruukkuun iske vahingossa tulva. Jos ei pidä saviruukuista tai lasitetuista aluslautasellisista ruukuista, voi kasvin nostaa taimiruukkuineen suojaruukkuun piiloon. Pitää vain katsoa, ettei suojaruukun pohjalle tai aluslautaselle jää vettä lillumaan.

Suoraan suojaruukkuun istuttaminen on taikureiden hommaa. Tähän tulokseen olen tullut omien kokemusteni perusteella. Jotkut osaavat pitää kasvinsa hengissä suojaruukuissa. Minä en kuulu näihin ihmisiin. Ehkä homman juju on tökätä sormi multaan tai tarkkailla mullan kosteutta kastelumittarilla ja osata kaataa joka kasville juuri se oikea määrä vettä. Ei onnistu minulta. Kun kastelen, lorautan vettä kunnolla. Jos kasvini on suojaruukussa, sen pitää olla nostettavissa siitä pois, jotta saan kaadettua pois ylimääräisen veden.

Myös kasvin sijoituspaikka vaikuttaa ruukun valintaan. Paahteeseen kannattaa valita mieluummin valkoinen kuin musta ruukku. Jos haluaa välttämättä käyttää metallisia ruukkuja paahteisessa paikassa, ruukun ja kasvin juuriston väliin pitää asentaa eristeeksi esimerkiksi styroksia. UV-suojattu muoviruukku kestää paahteessa muuttamatta väriään ja haurastumatta.


Jos ruukku halutaan ripustaa, pitää ottaa huomioon sen paino. Kevyempi on parempi. Mitä painavampi itse ruukku on, sitä tukevampi kiinnityksen tulee olla. Lisäksi multa painaa, varsinkin märkänä, eikä itse kasvikaan ole ilmaa. Jos ruukku ripustetaan ulos, se pitää joko sijoittaa paikkaan, jonne sade ei pääse, tai sitten huolehtia että sadevesi pääsee ruukusta pois. Ripustetaan ruukku sitten miten tahansa ja minne tahansa, kastelu, kasvu ja huolto pitää ottaa huomioon. Kannattaa myös miettiä ruukun muotoa: Tasapohjaisen voi laskea maahan huoltoa varten, pyöreäpohjainen tarvitsee tuen tai sitten se pitää ripustaa jonnekin alemmas huollon ajaksi.


Ympäri vuoden ulkona oleva ruukku joutuu kestämään kovia lämpötilan vaihteluita. Saviruukun tulee olla täysin lasitettu, jotta se ei halkea pakkasilla. Muoviruukkujen tulee olla pakkasen kestäviä, kuten kuvan termoruukut. Kestävyys näkyy myös hinnassa, mutta kerran se vain kirpasee ja käyttöaika on pitkä. Puinen ruukku lahoaa ajan mittaan, ellei sitä suojaa suoralta kosketukselta multaan ja se voi vaatia öljyämisen pysyäkseen kauniina.

Kun kasvumateriaaliksi valitaan jokin muu kuin multa, ruukku valitaan sen mukaan. Vesiviljelyruukut ovat yleensä erikseen, mutta niitä voi myös tehdä itse vaikka juomapulloista, jos vain ymmärtää ruukulta vaadittavat ominaisuudet.


Ruukun koon tulee olla niin suuri, että kasvin juuripaakku mahtuu siihen hajottamatta. Kasvi ei myöskään saa kaatua. Kun suuntaviivat ovat selvillä, voidaan lopuksi miettiä ruukun väriä, ulkonäköä ja hintaa. Roikkuvan kasvutavan omaava kasvi voi näyttää hyvältä myös korkeassa ruukussa amppelin sijaan, matala kasvi voi panna parastaan laakeassa ruukussa.

0 kommenttia: