Lannoitusta kerrakseen

Tuntuu että nyt valon lisäännyttyä kasvit eivät muuta tekisikään kuin söisivät. Olen vähitellen lisännyt kasteluvetenä käyttämääni akvaarioveteen myös lannoitetta, mutta silti tuntuu että kasvit venyvät nyt siihen tahtiin että hoitaja ei pysy millään perässä. Piti jo virittää elämänlangat kiipeämään lankoja pitkin, joiden toisen pään kiinnitin verhokiskoon. Ja laitettuani kehäkukat ja basilikani parvekelaatikon suureen multatilaan, ne ovat jo vähintään yhtä isoja kuin kaupan taimet. Tajusin muuten vasta tänään puutarhatuntia katsellessani, että olisi ollut mahdollista jakaa kaupan taimet, niin ei olisi tarvinnut ostaa kahta samaa kasvia. Minussa taitaa olla hidasta hämäläistä enemmän kuin tarpeeksi.

Lehtikalat saivat poikasensa uimaan asti, mutta yksikään ei enää ole hengissä. Seura-akvaarion huonoja puolia. Tetrat ovat kyllä kohta lähdössä oikeaan kotiinsa, kun ovat olleet minulla vain hoidossa. Ehkä sen jälkeen poikasia jäisi henkiin aikuiseksi asti. Tämä lehtikalapariskunta on muuten aivan ihmeellisen sopuisa. Ne ovat kuin vastarakastuneet. Joka paikkaan mennään yhdessä, syödään yhdessä, lepäillään yhdessä. Ehkä kaloihin pätee sama kuin ihmisiin. Jotkut eivät vain sovi yhteen, kun taas toisilla natsaa heti.